Kuningas Charles III luovutti kunnianosoituksen Windsorin linnassa 4. marraskuuta 2025 pidetyssä seremoniassa. MBE-aatelisarvon myötä Pohjois-Irlantilainen Michael Dunlop liittyy niiden eliittiratamoottoripyöräilijöiden joukkoon, jotka ovat saaneet aatelisarvon tunnustuksena merkittävästä panoksestaan moottoripyöräurheiluun.
Dunlopin saama tunnustus on seuraus hänen Mansaaren voittojensa ansiosta. Vuonna 2024 hän ylitti jo edesmenneen setänsä Joey Dunlopin 26 Mansaaren voiton ennätyksen, ja lisäsi voittojen määrän tänä vuonna jo 33.
Mansaaren lisäksi Dunlop on pärjännyt myös kansainvälisissä kilpailuissa, kuten esimerkiksi vuoden 2025 Le Mansin 24 tunnin ajossa BMW M1000 RR:llä, tiiminä Danny Webbin ja Enzo Boulomin kanssa.
Dunlop jakoi ajatuksiaan tapahtuneesta sosiaalisessa mediassa ja ilmaisi sydämellisesti kiitollisuutensa: "Olen syvästi otettu saadessani tänään MBE-palkinnon Hänen Majesteetiltansa Kuninkaalta. On etuoikeus saada työstäni ja saavutuksistani tunnustusta tällä tavalla."
MBE-arvon myötä Dunlop liittyi 23 voiton TT-legenda John McGuinnessin seuraan, joka sai oman MBE-arvonsa vuonna 2022.
MBE-arvo merkitsee Brittiläisen ritarikunnan jäsenyyttä ja oikeuttaa käyttämään etunimen edessä "Sir" tai "Dame"-nimikettä. Lisäksi MBE-nimikettä käytetään henkilön nimen jälkeen: Sir Michael Dunlop, MBE.
Lähteet: Wikipedia, BBC ja iMotorbike.