Tänä vuonna tulee 10 vuotta täyteen, kun matkani kaksipyöräisillä alkoi. Eihän sitä olisi silloin 16-vuotiaana kevytmoottoripyörällä kylällä rällätessä saattanut arvata, että kyseessä tulisi olemaan läpi elämän jatkuvan intohimon ja rakkaan lajin alku.
Kuka olen ja miten kaikki alkoi?
Nimeni on Niko Kohonen, olen 25-vuotias matkamoottoripyöräilijä, kotoisin Jyväskylästä ja pyörähommien lisäksi kova käymään kuntosalilla. Lisäksi nautin suuresti hyvästä oluesta ja ruuasta.
Yläasteikäisenä kaverit alkoivat mopohommiin ja lähes kaikki sellaisen hankkivat, mutta itse jäin pois tästä porukasta. Silloin tuli vielä pelattua aktiivisesti jääkiekkoa, eivätkä mopot oikein vetäneet puoleensa. 15-vuotiaana ajattelinkin, ettei minusta koskaan motoristia tulisikaan, mutta kaikki muuttui talvella 2015-2016, kun nettiä selatessa vastaani tuli ensimmäisen sukupolven 125cm3 KTM RC.
Tästä jotenkin ihmeen kaupalla heräsi kiinnostus kevytmoottoripyöriin, ja kesällä sitten suuntasimme isäni kanssa edellä mainittua pyörää käytettynä hakemaan. Silloin muistan ensimmäisen kerran kokeneeni sen erityisen innostuksen tunteen, jonka myöhemmin olen saanut pyörähommissa kokea useamminkin: Perhosparvi vatsassa ja tulevat seikkailut mielessä, niin kuvaisin sitä tunnetta.
Kukaan ei unohda ensimmäistä pyöräänsä, en minäkään.
Ja kun viimein sai sen kortin taskuuni, niin se oli menoa. En ole laskenut montako kertaa samat reitit on tullut ajettua, mutta väittäisin, että kertoja on satoja. Lajiin enemmän innostuttuani hankin vuonna 2018 390cm3 KTM RC:n ja sen aikana alkoi tuntumaan, että pyörä nyt vain on osa elämää ja ilmankaan ei voi olla.
Ensimmäisiä reissuja
Jo 125- ja 390cm3 kyykkypyörillä piti päästä tien päälle. Silloin tuli käytyä ainakin Helsingissä sekä Tampereella ja valtatiet alkoivat pikkuhiljaa tulla tutuiksi. Jälkeenpäin ajateltuna moni varmaan sanoisi, että hullua touhua lähteä noilla pienillä pyörillä isolle tielle, mutta sanon itse vielä tänäkin päivänä, että tekisin nuo reissut noilla koska tahansa uudestaan, sillä tärkeintähän moottoripyöräilyssä on halu lähteä tien päälle löytämään ja kokemaan uutta: matka on aina tärkeämpi kuin päämäärä.
Oma pyörä tuo jokaiselle motoristille iästä tai kokemuksesta riippumatta ajatuksia ja tunteita, usein se voi olla iloa ja ylpeyttä ja vaikka kaverilla olisikin täysin sama pyörä, on se oma aina vähän nopeampi ja tyylikkäämpi. Juuri nämä tunteet ja ajatukset ovat niitä, jotka saavat talvet tuntumaan liian pitkiltä ja ajokaudet liian lyhyiltä. Välillä jokaisen motoristin olisi mielestäni hyvä pysähtyä ajattelemaan, että mitä tuo pihassa seisova kaksipyöräinen minulle merkitsee ja miksi on aina niin pakottava tarve vuosi vuoden jälkeen päästä ajamaan ihan vaikka vain muutaman kilometrin matka siihen lähikaupalle.
Meidän kaikkien on kasvettava joskus isoksi, myös pyörän kohdalla.
Kun pyörähommat olivat vakiintuneet osaksi minua ja ikää alkoi olla jo melkein 20, alkoivat isot pyörät todella kiinnostamaan. Siinä tietysti sitten kävi niin, että kesällä 2019 suunnattiin Raisioon hakemaan KTM 1190 RC 8R pyörää, joka oli sitten ensimmäinen kosketukseni isojen poikien leluihin.
Siinä vaiheessa syntyi eräs toinen moottoripyöräilyyn liittyvä intohimoni: V-moottorit. Tuossa Kotarissa oli vakiona 177 hevosvoimainen LC8 V2-moottori ja pyörä kulki omien viritysten ja räpellysteni jälkeen yli 300 kmh. Jokin siinä on, kun käynnistät ison yli 1000-kuutioisen V2:n. Se tasainen jytinä ja puhdas voima ovat minulle vielä tänäkin päivänä vertaansa vailla, puhumattakaan siitä, kuinka huomiota herättävää ja katseita kääntävää sellaisella on ajaa.
Lajin vaihtoon
Vuonna 2020 pyörähommat alkoivat hiipua pääkaupunkiseudulle muuton myötä ja vuosina 2021 ja 2022 tuli ajettua hyvin vähän. Rällääminen ei enää sytyttänyt samalla tavalla kuin ennen. Vuonna 2023 kuitenkin vanhempi veljeni hankki oman pyörän ja ehdotti reissua halki Euroopan. Ajatus innosti, sillä matkamoottoripyöräilyä en ollut isommassa kaavassa vielä kokenutkaan.
Kalusto tai kokemus ei ollut kummallakaan välttämättä riittävällä tasolla parin viikon Euroopan reissuun, mutta asennetta riitti vaikka muille jakaa. Pakkasimme isot rinkat täyteen tavaraa ja lähdimme tien päälle. Reissu meni hyvin, mikäli nyt ei huomioida, että veli joutui työntämään pyöräänsä pari kilometriä kesähelteessä kamat päällä, kun bensa loppui ja minun pyörästä paloi laturin käämit, ja matka tyssäsi hetkeksi Liettuan maaseudulle. Kaikesta kuitenkin selvittiin ehjin nahoin kotiin ja elokuussa olinkin sitten jo matkapyöräkaupoilla. Selkäni ei varmasti unohda matka-ajon epämukavuutta ratakäyttöön tarkoitetulla pyörällä, mutta kokemus sekin oli. Innostus moottoripyörämatkailuun oli kuitenkin syttynyt.
Kaksi maailmaa, yksi kuljettaja ja kasvava intohimo moottoripyöräilyn monipuolisuuteen.
Adventure-moottoripyörät osuivat silmiini ja alkoivat kiinnostaa paljonkin, jonka vuoksi KTM 1050 Adventure olikin ensimmäinen matkapyöräni. Tarkoituksena oli lähinnä kokeilla innostuuko lajista ja niinhän siinä kävi, että innostusta riitti ja jo helmikuussa päätin, että otan harrastuksen tosissaan ja aloin katsella isompaa, tehokkaampaa ja laukkusetin sisältävää pyörää ja valinnaksi päätyi sitten KTM 1290 Super Adventure R vuosimallia 2018, jolla myös tein kaksi Euroopan reissua itsekseni vuosina 2024 ja 2025.
Sillä tuli ajettua ensimmäisenä kautena yli 25 000 kilometriä ja toisena vuonna sama setti, kunnes mittari alkoi lähentyä 100 000 kilometrin rajaa. Koska pyörä soveltui hyvin myös maastoon, aloin kiinnostumaan myös maastossa ajamisesta ja löysin itseni useasti metsäpoluilta, hiekkateiltä ja ties mistä rapakoista. Monenlaista ajokokemusta ja paljon kilometrejä on kertynyt 10 vuoden aikana ja kuten tässä vaiheessa saattaa arvata, merkkiuskollisuudesta pidän kiinni kynsin ja hampain. Itselleni KTM kuvastaa voimaa, seikkailua ja kyvykkyyttä.
Matkamoottoripyöräilystä
Moottoripyöristä voi nauttia monella eri tavalla ja kaikille matkamoottoripyöräily ei välttämättä ole se mikä saa hyppäämään pyörän kyytiin, mutta itselleni sitä on muodostunut jokavuotinen perinne. Olen useampana vuonna käynyt kiertelemässä Eurooppaa, eli kilometrejä ja ainakin jonkin verran kokemusta lajista on jo kertynyt, vaikka vielä on paljon teitä ajamatta ja opittavaa. Edesmenneen Pate Mustajärven "Ajan päivin, ajan öin" -laulun sanoituksia lainatakseni: tietä loppumaan ei ajamalla saa.
Matkamoottoripyöräilyssä tärkeintä on asenne ja rohkeus. Aina kalustollakaan ei ole väliä.
Monesti on kysytty, että mitä vaatii lähteä pitkälle reissulle etenkin yksin ja vastaukseni on aina ollut sama: rohkeutta, avarakatseisuutta ja alle luotettava ja kunnollinen pyörä. Ei moottoripyörämatkailuun tarvitse käydä suorittamassa oppitunteja, sillä kyseessähän on täysin käytännön laji. Taito tehdä pieniä huoltotöitä pyörään, kuten ketjujen kiristys, öljyn lisääminen tai pitkällä matkalla öljynvaihto, jäähdytysnesteen lisääminen sekä rungon säätötyöt tuovat matkustamiseen huolettomuutta, mutta ei matkamoottoripyöräilijän tarvitse olla mekaanikko. Moni saattaa varmasti pohtia, että mitä jos pyörä hajoaa kesken matkan ja huoli on sinänsä ihan aiheellinen, mutta ei sitäkään kannata liikaa murehtia. Ennen matkalle lähtöä on hyvä suorittaa/teettää perushuolto ja tarkistaa pyörä läpikotaisin, jotta yllätyksiltä vältytään tien päällä. Kokemuksesta voin kuitenkin sanoa, että kaikesta selviää aivan varmasti, sattui tien päällä mitä tahansa, ole siis rohkein mielen reissulla.
Varustautuminen reissuun
Moottoripyöriin on saatavilla monenlaisia kuljetusviritelmiä kuten erilaisia laukkuja ja pusseja. Reppu tai rinkka selässä ajaminen voi kuulostaa kätevältä, mutta se ei sitä pitkällä reissulla todellakaan ole, jonka vuoksi itse suosin kunnollisia, sään kestäviä laukkuja.
Ajovarustus kannattaa valita vuodenaika huomioiden, mutta joka tapauksessa kannattaa pakata mukaan sadetta kestävät toiset varusteet tai vähintään sadesuojahaalari, sillä todennäköisyys sateiselle ajopäivälle reissun aikana on ainakin omien kokemuksieni mukaan noin 150%.
Kaikkeen on hyvä olla varautunut, mutta tavaraa ei kannata ottaa määräänsä enempää, sillä reissuilla monesti tarttuu mukaan tuomisia kotiin ja kuljetustila on kuitenkin melko rajallinen, eteenkin jos reissuun lähtee kahden ihmisen voimin.
Aina ei ole huono asia olla hukassa, kunhan seura on kohdillaan.
Mitä seuraavaksi?
Ajokausi on juuri alkamaisillaan ja varmasti meistä motoristeista tuntuu suorastaan sietämättömältä vielä hetki odotella uuden ajokauden tuomia seikkailuja. Minun seuraava koitokseni on toukokuun lopussa alkava noin 6000-7000 kilometrin mittainen reissu Euroopan halki Espanjaan ja takaisin Suomeen, josta aion jakaa tarinoita ja kokemuksia tien päältä matkan aikana. Samalla pääsen viemään uuden KTM 1390 Super Adventure R -pyöräni tien päälle toden teolla, odotettavissa on siis unohtumattomia kokemuksia ja uusia seikkailuja.
Toivotan jokaiselle motoristille oikein mukavaa ja turvallista ajokautta 2026, tavataan tien päällä!