Usein lasten ja nuorten moottoripyöräharrastus lähtee kotoa vanhempien esimerkistä, mutta Nooa Hyvärisen kohdalla se ei mennytkään niin.

– Meidän perheestä ei oikein kukaan muu ole kiinnostunut kaksipyöräisistä, minä olen ainoa, kuka on näistä kiinnostunut.

Mistä kiinnostus sitten lähti?

– Pienempänä poikana, kun kaikilla muilla oli crossit, niin piti käydä nykäisemässä isää hihasta, että ostetaan minullekin sellainen, ja siitähän se sitten lähti. Silloin aloin ajamaan crossia ja sitä tykkään edelleenkin ajaa.

Minkälaisia crossipyöriä sinulla on ollut?

– Aloitin joskus kuusi-seitsemävuotiaana ihan minicrosseilla. Sen jälkeen on ollut isompiakin.

Kuinka mones pyörä tämä sinulla on?

– Tämä on viides tai kuudes, onhan niitä ollut. Tämä on ensimmäinen kilvellinen.

Derbi Senda Sm vm. 2007 on Nooa Hyvärisen ensimmäinen kilvellinen pyörä.

Derbi Senda Sm vm. 2007 on Nooa Hyvärisen ensimmäinen kilvellinen pyörä.

Kuinka tiiviisti tällä kertaa piti nykiä isääsi hihasta, että sait ostettua tämän mopon?

– Isää ei tarvinnut yhtään, olen maksanut kaiken itse. No jotain pientä hän on sponssannut, mutta pyörän ja kaikki nämä tuunaukset olen itse kustantanut. Olen tehnyt töitä ja sitten ostanut.

Mitä töitä olet tehnyt?

– Olen ollut vähän kaikkialla kesätöissä, auttanut mummoa ja ukkia, myynyt pois vanhoja mopoja ja saanut niistä vähän extrarahaa...sellaista kaikenlaista.

Koska hommasit tämän pyörän?

– Hommasin tämän pyörän viime kesänä ja heti aloin tekemään. Rahaa ja aikaa tähän on kyllä uponnut aika paljon, mutta nyt se alkaa olla valmis.

Mistä olet oppinut korjaamaan ja tuunaamaan näitä mopoja.

– Kun on alkanut tekemään, niin kyllä siinä on oppinut. Lisäksi olen katsonut YouTube-videoita ja saanut apua kavereilta. Tykkään korjailla ja tuunata näitä. Kotona on lämmitetty talli, että pystyy rassailemaan.

Nooa Hyvärinen on erityisen tyytyväinen valitsemaansa teippisarjaan.

Nooa Hyvärinen on erityisen tyytyväinen valitsemaansa teippisarjaan.

Mistä ole erityisen ylpeä tässä pyörässä?

– Tarrasarjasta tuli hyvä, omaan silmään hieno. Tässä oli ennen sellainen ruma penkinpäällinen, jonka otin pois, ostin uuden ja vaihdoin itse tuon uuden päällisen.

Onko tämä nyt valmis, vai ajattelitko tehdä tähän vielä jotakin.

– Jotain pientä vielä pitää, mutta muuten valmis.

Joko otat tämän liikenteeseen?

– Täytän valitettavasti 15 vuotta vasta loppuvuodesta, mutta ainakin on pyörä valmiina, sitten kun saan kortin, totesi Nooa Hyvärinen.

Nooa Hyvärinen ja Derbi Senda Sm vm. 2007

Nooa Hyvärinen ja Derbi Senda Sm vm. 2007

Aiheesta aikaisemmin:

LAUANTAI 25.4.2026 16:53

Takatalvi säväytti Kuopion MP-näyttelyn avauspäivää

TIISTAI 13.5.2025 08:01

Santtu Roposen erilainen supermoto

MAANANTAI 12.5.2025 08:01

Siiri Lehto: 13 vuotta ja jo täysiverinen motoristi

TIISTAI 7.5.2024 08:01

Nuoret rakentajat kertovat omista menopeleistään Kuopion MP-näyttelyssä – prätkäilyllä on tulevaisuutta

SUNNUNTAI 28.4.2024 07:09

Prätkien rakentaminen on hieno harrastus, jonka voi aloittaa jo 11-vuotiaana, kuten Tuomaskin

MAANANTAI 25.4.2022 08:02

Nuoret rakentajat: "Tärkeintä että pyörä näyttää omasta mielestä hyvältä".

TORSTAI 9.5.2019 07:00

Nuoret rakentajat Kim Torniainen ja Joel Rinne toivat pyöränsä Kuopion MP-näyttelyyn