Projekti alkoi teippien valinnasta
Venla Kainu hankki mopon viime vuonna isänsä, Toni Kainun, kanssa. Tuunausprojekti lähti välittömästi käyntiin.
– Katsoimme netistä, millaisia teippejä on myynnissä ja sieltä valitsin tämän, kun se näytti kivalta ja samalla keksin, että sehän voisi olla Pink Panther, kuvaili Venla, kuinka pyörän teema sai alkunsa.
Pink Panther on Venlan ensimmäinen kaksipyöräinen. Vaikka hänellä on vasta parin kerran ajokokemus, hän kuvailee ajamisen olevan "kivaa". Pyöräinnostus on peräisin isältä, jolla on oma pyörä, sekä kavereilta, jotka hankkivat pyöriä kesäksi.
Pink Panther
Tuunauksessa on keskitytty pieniin, mutta näyttäviin yksityiskohtiin. Teippien lisäksi Kainu on vaihtanut pyörään penkinpäällisen, ketjut ja käsisuojat. Pyörän peruskunnon Toni-isä varmisti jo ostovaiheessa.
Ajokortti kiiluu silmissä
Ajokortti on Venlalla vielä työn alla. Hän arvioi, että harjoittelu kortin ajamiseen päästään aloittamaan toukokuussa, ja kortti olisi todennäköisesti taskussa kesäkuun puolella. Venla uskoo, että kiinnostus kaksipyöräisiin jatkuu tästä eteenpäinkin.
Isä Toni, jolla on pitkä historia moottoripyöräilyn parissa vahvisti, että mopoinnostus ja halu tuunata mopoaan lähti liikkeelle Venlasta itsestään, eikä isää tarvinnut erikseen suostutella, kun he jo lähtivät etsimään sopivaa ajopeliä.
Pyörässä on kivoja yksityiskohtia.
– Oli kolme mopoa, mitä lähdettiin huvikseen katsomaan. Tämä kun nähtiin, niin ostettiin se heti, sitä kolmatta ei käyty enää edes vilkaisemassa, Toni Kainu naureskeli.
Äiti myöntää suhtautuvansa tyttärensä motoristi-innostukseen hieman ”sekaisin tuntein”, mutta toisaalta hän ei halua pelätä.
– Se on hieno harrastus ja luotan kyllä siihen, että homma toimii. Kiva tuommoinen projekti, hän toteaa.
Drac Supermoto Rx eli Pink Panther
Perheen pienemmät sisaruksetkin haaveilevat jo mopoista, mutta joutuvat vielä odottamaan muutaman vuoden.
Koko perhe toivottaa Venlalle turvallisia kilometrejä. Venla itse odottaa innolla tulevaa kesää ja ajokortin saamista.
Mekin, Motouutisten toimituksesta toivotamme Venlalle turvallisia kilometrejä.
Aiheesta aikaisemmin:
SUNNUNTAI 26.4.2026 07:00
Nuori Nooa Hyvärinen kustansi unelmansa itse
LAUANTAI 25.4.2026 11:24
Savon Konepyöräilijät vaalivat moottoripyöräilyn historiaa Kuopion seudulla
LAUANTAI 25.4.2026 13:50
Kotimainen Finnsvala luottaa ilman voimaan: "Myymme asiakkaille hyvin hallittua ilmaa"
SUNNUNTAI 26.4.2026 18:30
Hyinen takatalvi ja sunnuntain yleisöennätys sävyttivät viikonlopun Kuopion MP-näyttelyä.
TIISTAI 13.5.2025 08:01
Santtu Roposen erilainen supermoto
MAANANTAI 12.5.2025 08:01
Siiri Lehto: 13 vuotta ja jo täysiverinen motoristi
TIISTAI 7.5.2024 08:01
SUNNUNTAI 28.4.2024 07:09
Prätkien rakentaminen on hieno harrastus, jonka voi aloittaa jo 11-vuotiaana, kuten Tuomaskin
MAANANTAI 25.4.2022 08:02
Nuoret rakentajat: "Tärkeintä että pyörä näyttää omasta mielestä hyvältä".
TORSTAI 9.5.2019 07:00
Nuoret rakentajat Kim Torniainen ja Joel Rinne toivat pyöränsä Kuopion MP-näyttelyyn