Marjon matka torkkuvasta kyytiläisestä prätkäkuskiksi, osa 2: Yllättäviä haasteita matkalla

Marjo Lahti on näyttelijä ja yrittäjä, jonka aika on "silpputöiden pienyrittäjänä" kortilla, kuten hän itse sanoo. Marjokin on joutunut toteamaan sen, että eteneminen kohti moottoripyöräkorttia ei ole suoraviivaista, vaan välillä tulee parempia, välillä huonompia jaksoja. Asiaa tulee paljon, eikä tilannetta helpota, että kyseessä on täydellisyyteen pyrkivä oppilas, joka ei päästä itseään helpolla.

Ajo-opiskelu on osoittautunut tosi haasteelliseksi kaikkien muiden töiden ohella! Tiedän, että monella motoristilla on varmastikin säännölliset työajat, tai edes vakinainen työ, mutta näin silpputöiden pienyrittäjänä aika on todellakin kortilla ja sen muutaman tunnin irrottaminen päivästä ajotuntiin ja matkoihin ei ole mitenkään yksinkertaista.

Nyt ymmärrän sen, että monet jaksottavat ajo-opiskeluaan erilaisiin blokkeihin, tai ottavat useita kymmeniä ajotunteja matkan varrella. Itselleni on ollut haasteellista yrittää saada omaan kalenteriini ajotunteja mahtumaan enemmän kuin kerran viikossa, jotta tuntuma ajamiseen pysyisi.

Olen yrittäjä ja toimin sekä hierojana että näyttelijänä ja kalenterini on jatkuvasti tupaten täynnä. Normaalin työrutiinin katkaiseminen keskellä päivää täysin toisenlaisen toiminnon, eli ajo-opiskelun vuoksi, on osoittautunut erittäin hankalaksi. Tiedän, että moottoripyörällä ajo on tavallaan myös tarpeellinen paussi muuhun suorittavaan toimintaan ja parhaimmillaan ajaminen vastaa todennäköisesti meditatiivista tilaa, mutta itse ollessani vielä alkuvaiheessa opiskelussani, aivotoiminta täytyy vääntää oikeaan asetukseen ja se kestää aina hetken ja vie suuren osan ajotunnin alusta.

Pujottelurata harjoittelua.

Kohti täydellistä onnistumista?

Kaitsun (Autokoulu Startin mp-kouluttaja Kai Niukkanen) oppeja alkaa olla päässäni jo paljon, ja tilanteessa kaikkea sitä on vaikea muistaa. Yritän selvästi olla täydellinen kympin oppilas. Pääni menee solmuun ja jälleen kerran ajaminen tuntuu vaikeammalta kuin se oikeasti onkaan. Huomaan, että yllättäen olen ottanut hirveät paineet siitä, että minun tulisi onnistua tässä täydellisesti!

Olen perfektionisti luonteeltani, joten toki se on ihan loogista, mutta nyt joudun oikeasti miettimään että miksi ihmeessä koen tästä niin hirveää painetta? Onko kyse siitä, etten kestä sitä, etten ole täydellinen oppilas. Onko kyse siitä, että ajamisessa supertaitava mieheni odottaa malttamattomana, milloin pääsemme ajamaan yhdessä?

Vai koenko absurdisti, että minulla on joku ihmeellinen velvollisuus jatkaa moottoripyöräilemällä nyt jo edesmenneen isäni perintöä? Totuushan on, että mieheni ei varmasti aloittaessaan ajamisen kaksipyöräisellä viisitoistavuotiaana ollut supertaitava, vaan yli neljäkymmentä ajovuotta ovat tehneet tehtävänsä hänen puolestaan. Minulla on seuraavat neljäkymmentä vuotta aikaa opetella supertaitavaksi. Kyllä ihmismieli on kummallinen ja monimutkainen asia… Mitäpä jos opettelisin ajamaan ihan vaan oman itseni takia ja kestäisin oman keskeneräisyyteni?

Nimetön kipeytyi ja turposi kytkimen pumppaamisesta, kun sormus blokkasi verenkiertoa.

Pujottelu on alkanut olla epävarmempaa, mitä enemmän oppia on kertynyt, ja kaasun sekä kytkimen yhteispeli on alkanut takkuamaan entisestään kaarteissa. Yhtäkkiä olen myös ryhtynyt pelkäämään kaatumista, joka ei tullut mieleenikään ensimmäisillä ajotunneilla. Normaalisti, kun ihminen pelkää, tai säikähtää jotain, on luonnollista hidastaa ja yrittää pysäyttää käynnissä oleva liike. Jos moottoripyörällä haluaa välttää kaatumista, on painettava kaasua, jotta liike ei pysähdy ja pyörä pysyy pystyssä. Tämä on täysin loogista tietenkin, mutta jos pelkään kaatumista kaarteessa, niin alkukantaisempi aivojen osa minussa pyrkii hidastamaan liikettä tahtomattani. En ole kyllä kaatunut vielä kertaakaan, mutta vauhdin hyytyessä se on ollut tosi lähellä. Usean ajokerran ja ajotunnin ajan olen jälleen tuntenut, että olen vaan tosi surkea kuski, enkä tule koskaan selviämään tästä.

Edelleen ajattelen ajamista liian monimutkaisesti ja yritän muistaa jokaikisen ohjeen samalla kuin ajan. Se tukkii koko ajamiseni ja siirtää minut kroppani ja prätkän kuuntelemisesta liikaa pääni sisälle. Joudun jatkuvasti muistuttamaan itseäni siitä, että en saa ajatella liikaa.

Kolme tsekattavaa asiaa?

Kaitsu pääsi ansaitulle kesälomalle ja vietin pari ajotuntia toisen ajo-opettajan, Otson seurassa ja sain taas paljon uusia vinkkejä ajo-asentooni ja sen fiksaamiseen. Otso jaksoi kärsivällisesti vääntää kanssani pujottelusulkeisia ja takoa polvien ja nilkkojen asennon kroppaani tehokkaasti. Joskus on vain ihan parasta kuulla lause: “Jos noi sun polvet ei pysy kiinni tossa pyörässä, niin mä teippaan ne kohta siihen.” Nyt ne polvet pysyvät! Ja ovat pysyneet joka ajokerta sen jälkeen.

Autokoulu Startin lainattavia ajovarusteita.

Olen oppinut myös hyvin selkeän ohjeen siitä, mitkä kolme asiaa kannattaa tsekata jos ajaminen tuntuu hankalalta. Yksi: Onko katse kaukana? Kaksi: Onko polvet tiukasti? Kolme: Onko yläkeho rento? Tsekkilista on siis valmis.

Parin viime kerran aikana on päästy kunnolla treenaamaan hätäjarrutusta jälleen Kaitsun kanssa ja miten paljon helpommalta tuntuukaan pysähtyminen kunnon vauhdista kuin pysähtyminen hitaassa vauhdissa. Tuntuu, että pyörä on erittäin paljon paremmin hallittavissa pysähtyessä, kun vauhtia on enemmän. Jarrutuksen tuottama vastus tuntuu hartioissa ja siksi hartialinja ja kädet pysyvät luontevasti jämäkässä asennossa.

Käsittelykoetta kohti

Siirsimme käsittelykoetta parilla viikolla, sillä en ole itseni enkä Kaitsun mielestä vielä valmis siihen. Se ei haittaa ollenkaan, sillä olen ennemmin oikeasti taitava ajaja, kuin se henkilö joka pääsee ehkä säkällä läpi käsittelykokeesta. Ajotaito on paras henkivakuutus.

Käsittelykokeeseen vaadittavat hanskat.

Kelit lämpenevät ja asfalttinen harjoittelukenttä alkaa olla aika tuskaisen lämmin. Havaitsen jatkuvasti, että vaihdevuodet ja kuumat aallot eivät ole mitenkään helppoja asioita kuumien ajovaatteiden ja suojien kanssa. Onneksi minulla on hyvä kesärotsi suojineen ja hyvät ajofarkut. Sain juuri postissa myös hienot uudet ajohanskat, sillä tajusin, että käsittelykokeessa hanskojen on oltava tavallisten nahkahanskojen sijasta kunnolliset ajohanskat suojineen tai en pääse suorittamaan koetta.

Unohdin eräällä kerralla ajovarustekassini kotiin ja lainasin ajokoululta varusteita. Takki, housut, saappaat ja hanskat olivat hyvät, mutta huomasin että kokoiseni kypärät olivat itselleni vähän väärän mallisia ja liian etupainotteisia. Oma kypäräni istuu paremmin ja tasaisemmin. Kasvojen ja pään muodot ovat meillä kaikilla niin kovin erilaiset.

Oma kypärä, joka sopii just mulle.

Työtahtini on nyt kesällä hieman helpottanut, joten saan kalenteriini laitettua vihdoin tiiviimmällä tahdilla ajotunteja.

Odottelen ihania elokuun päiviä, jolloin kaasuttelen mutkateitä täysin varmana ajajana ja vielä syyskuussa ajattelin ilmoittautua ajamaan jonnekin maastoradalle, sillä haluan oppia tänä ajokautena mahdollisimman paljon seuraavaa kevättä varten.

Tämä ajo-opiskelu on selvästi vienyt minut jo mennessään!

Terveisin

Marjo

Fiilistelemässä mahdollista tulevaa pyörää.

Kuka?

Marjo Lahti

49 vuotta.

Kolme lasta, joista kaksi aikuista.

Näyttelijä FIA, Koulutettu hieroja, Urheiluhieroja Opiskelija EAT, Optimiterapeutti.

Harrastukset: kuntonyrkkeily, juoksu, kuntosali, kirjoittaminen, lukeminen, maalaaminen, tanssi, laulu, kaikki luova toiminta, kirppisten kiertely, kaikenlaisen uuden oppiminen ja itsensä haastaminen.