Patova oli mukana Iitin KymiRing-radan ensimmäisissä virallisissa testeissä, missä hän ajoi muiden paikalle kutsuttujen suomalaiskuljettajien ryhmässä. Toisessa porukassa ajoivat MM-sarjan, eli MotoGP:n tiimien viralliset testikuljettajat.

Kaksipäiväinen testitapahtuma oli Hyvinkään Moottorikerhon edustajan näkökulmasta ajamisen lisäksi mieleenpainuva siksi, ettei hän ollut käytännössä aiemmin kokenut MotoGP:tä ”elävänä”.

– MotoGP ei ole minulle siinä mielessä tuttua, etten ole koskaan nähnyt luokan ajoa livenä. Tai olen minä joskus viisivuotiaana ollut Espanjan Valenciassa katsomassa kisaa, mutten muista siitä mitään, marraskuussa 18 vuotta täyttävä Patova kertoi.

– Pyörien soundit olivat nyt todella makeat. Ja kyllähän sieltä suorista ”ränneistä” ääntä pitääkin lähteä. Testikuskit ovat maailman huippuja ja syöttivät kyllä menemään.

Patovalle ja hänen edustamalleen RAM Racing Yamaha -tiimille ajojaksot KymiRingin tuoreella asvaltilla olivat hyödyllisiä.

– Oli tärkeää tutustua rataan jo mahdollista ensi vuoden kisaamista ajatellen sekä ihan esilläolon takia. Oli hienoa, että suomikuskit oli kutsuttu mukaan.

– Lisäksi tiimi sai dataa rataan liittyen. Varsinaista pyörän testaamista ajaminen ei ollut, vaan nimenomaan rataan tutustumista.

Patovan näkemys radasta oli varsin samanlainen kuin MotoGP-tiimien testikuljettajillakin – alkuosuus on jouhea ja nopea, loppupuoli syheröisempi.

– Ensimmäinen sektori on makea. Siinä on nopeutta. Myös korkeuserot ovat hienoja, kuten muuallakin radalla. Tykkään erityisesti alun mutkayhdistelmästä.

– Radan pisin suora on pitkä, mutta suoralle lähtö ei ole niin nopea. Suoran päässä on puolestaan tiukka jarrutus. Huippunopeuteni oli noin 260 km/h.

Kuljettajat kertoivat kilpailutoiminnastaan sekä lajista vierailijoille KymiRingillä. Kuva: Marko Vihriä.

Kehittymistä kuljettajana

Patova voitti uransa ensimmäisen Suomen mestaruuden tänä kesänä. Vuotta aiemmin hän oli ensimmäisellä 600-kuutioiskaudellaan Superstockin Suomen Cupissa (B-luokka) hopealla.

– Yritin pitää sähläämiset pois ajamisestani tänä vuonna. Se oli tärkeä tekijä tuloksiini, neljä SM-osakilpailua kymmenestä voittanut Patova painotti.

– Toisaalta vielä edellisellä kaudella ”en osannut ajaa” kuussatasella. Nyt menin askeleen eteenpäin.

Vaikka Patova kertoo kehittyneensä kuljettajana, voisi hän harjoitella enemmänkin. Road racingissä on kuitenkin tyypillistä, että ajoharjoittelu on maltillista.

– Ajotreeniä on liian vähän. Kisojen yhteydessä treenataan torstaina ja perjantaina, minkä lisäksi tähän kauteen mahtui muutama testipäivä. Se on kuitenkin ominaista lajille.

Kimi Patova haki tuntumaa KymiRingin rataan Suomen mestaruudesta kertova numero 1 Yamahassaan. Kuva: Marko Vihriä.

Patovan ensi kausi on vielä avoinna. Hänen tavoitteensa on päästä kilpailemaan ulkomaille 600-kuutioisella.