Hirvieläinkolarien riski kasvaa selvästi toukokuusta lähtien. Pahimman vaaran tielläliikkujille aiheuttavat hirviemojen karkottamat ylivuotiset vasat, jotka ovat tottumattomia liikkumaan yksin. Hirvien sijaan monilla alueilla yleisempänä riskinä ovat kuitenkin peurat tai kauriit, joiden kannat ovat vuosien mittaan kasvaneet.

Siinä missä kori ja massa suojaavat autolijaa, moottoripyöräilijälle kolari peuran tai kauriin kanssa voi myös koitua kohtalokkaaksi, hirvistä puhumattkaan.

Kuski ei pysty vaikuttamaan hirvieläimen toimintaa. Siksi kuljettajan oma toiminta on ainoa, jolla voidaan vaikuttaa tilanteeseen.

– Avainasemassa ovat riittävän alhainen ajonopeus, varoitusten huomiointi, ajamiseen keskittyminen sekä tehokas valojen käyttö ja havainnointi, luettelee Liikenneturvan koulutusohjaaja Ari-Pekka Elovaara.

Riski törmätä hirvieläimeen on suuri etenkin niillä alueilla, joilla riista-aidat alkavat ja päättyvät. Ajallisesti hirvieläinonnettomuudet sijoittuvat usein lähitunteihin ennen ja jälkeen auringonlaskun, eli pimeää ja hämärää on valtaosassa kolareista.

Hirvieläimistä varoittavat liikennemerkit eivät sijaitse sattumalta siellä, missä ovat.

– Hirvistä tai kauriseläimistä varoittavat liikennemerkit ovat syystä siellä, mihin niitä on asetettu. Nopeuden alentaminen vähintään varoitusmerkin vaikutusalueella ei pidennä matkan kokonaiskestoa juurikaan, mutta sillä voi olla ratkaiseva merkitys onnettomuuden välttämiseksi, Elovaara kannustaa.

Moni pelkää hirvieläimiä liikenteessä

Liikenneturva keräsi tietoa suomalaisten tielläliikkujien liikenteeseen liittyvistä peloista loppuvuonna 2020. Moni kertoi pelkäävänsä hirvieläimiä, ja erityisesti hirvet koetaan suuremmaksi peloksi kuin peurat, kauriit tai porot.

– Peura- tai kaurisonnettomuudet eivät useimmiten johda henkilövahinkoihin autoilijoiden kohdalla, mutta moottoripyöräilijöille tai mopoilijoille niillä on helposti todella ikävät seuraukset. Kaikkien kuljettajien, mutta varsinkin kaksipyöräisillä kulkevien, on nyt syytä huomioida, että peuroja tai kauriita voi tietyillä alueilla tulla yhtäkkiä eteen lähes missä tahansa, muistuttaa Liikenneturvan yhteyspäällikkö Tapio Heiskanen.

– Peurojen ja kauriiden määrän jatkuva kasvu tuottaa ongelmia liikenneturvallisuudelle, kun hirvieläinonnettomuudet lisääntyvät. Henkilövahinkojen lisäksi riistan kanssa ajettujen peltikolarien kustannukset nousevat vuosittain kymmeniin miljooniin euroihin. Kannan määrän aktiivisempaa vähentämistä olisi hyvä pohtia jatkossa, pohtii Heiskanen.

Toimi näin, jos joudut riistaonnettomuuteen:

  • • Varoita muuta liikennettä
  • • Huolehdi loukkaantuneista.
  • • Soita hätänumeroon 112.
  • • Anna riittävä paikkakuvaus.
  • • Merkitse onnettomuuspaikka.
 

Teksti Erkki Mäki, kuva Ari Ahtiainen / Liikenneturva.