Rockmotorsport KTM -tiimiä edustava ja Kallio Racing Junior Teamin tukema kuljettaja lähti kovalla taistelutahdolla kesyttämään aikaisemmin niin vaikeaksi radaksi todettua Navarran asfalttipyhättöä. Viikonloppu lähti hyvin käyntiin ja tiimi teki hyvää työtä pyörän kanssa.

Aika-ajot sujuivat nousujohteisesti ja lähtöpaikka oli tyydyttävä. Vaikka paikka olikin jälkijoukoissa, niin hyvään nousuun uskottiin. Lauantain lähdössä Juho otti tuttuun tyyliin erinomaisen lähdön ja nousikin muutaman sijan. Ensimmäisellä kierroksella sarjan kovuus iski silmille ja Juho pussitettiin espanjalaiseen tyyliin ja paikka löytyi häntäpäästä. Hyvällä taistelulla Juho kuitenkin ajoi kilpailun läpi ja vaikka sijoitus ei tyydyttänyt, niin kierrosaikaa saatiin parannettua.

Sunnuntain lähtöön startattiin taas taistelumielellä. Ja niin kuin lauantaina Juho otti erinomaisen lähdön ja nosti osakkeitaan reilusti. Kilpailun puolessa välissä alkoi taivaalta tulemaan vettä ja sijoitukset muuttumaan. Juho piti hyvin oman kierrosvauhtinsa yllä, mutta vaihtelevat olosuhteet tuotti tuskaa. Tilanteita oli jokaisella kierroksella, mutta taistellen maaliin päästiin, mutta jälleen sijoitus oli iso pettymys.

”Sarja on erittäin kovatasoinen, kun MM-sarjan kuljettajatkaan eivät meinaa kärjessä pysyä. Viikonloppu oli itselle pettymys ja edelleenkään Navarran rata ei ole minulle mieluinen. Kilpailuvauhtiin pitää saada selkeästi parannusta, jos meinaan taistella niistä sijoista mihin tavoitteet on asetettu. Uskon kuitenkin, että vauhtia puserostani kyllä löytyy, kunhan saan sen esiin kaivettua kisoihin” paaluttaa Juho.

Seuraava kisa ajetaan kuukauden päästä Aragonin radalla. Rata on Juholle uusi, mutta innolla lähdetään kilpailuihin mukaan.

Juhon matkaa maailman huipulle voi seurata ja kannustaa myös Facebookissa JK36 Racing tai Instagramissa juho.kantola. Kilpailujen tulokset löytyvät rfme.com sivuilta.