SML Loukko.com Motocross-Liigassa ajettiin lasten ja junioreiden kolmas osakilpailu Iisalmessa lauantaina, joten sunnuntaina oli niin sanottujen isojen pyörien osakilpailun vuoro.

Suomen mestaruussarjan pääluokassa, MX1:ssä, 11:tenä oleva Teemu Makkonen voitti kummatkin erät MX-liigan avoimessa MX TOP250 Open A -luokassa. Makkonen oli nopein aika-ajossa, johti ensimmäistä kilpaerää startista maaliin ja poimi toisessa erässä parin ohituksen kautta ykkössijan haltuunsa pitäen sen ruutulipulle saakka.

- Minulla oli onnistuneet vedot tänään. Treeneissä ja aika-ajossa tutustuin ensin rataan enkä oikein meinannut saada kunnon aikaa, koska oli niin paljon B-kuskeja mukana. Sitten kuitenkin irtosi pari nopeaa kierrosta ja ryhmän nopein aika, Makkonen kertasi tyytyväisenä.

- En oikein tiennyt, mistä olisin ottanut startin ensimmäisessä erässä. Koska avausmutka oli tosi tiukka, päätin lähteä ulkoa. Sainkin kunnon ”holeshotit” ja johdin erää koko ajan. Oli puhdas ajo ja kontrolloin tilannetta. Toisessa erässä Tapio pystyi kiilaamaan minua hiukan ensimmäisessä mutkassa ulospäin, mutta pääsin silti toiseksi Nissisen Pekan perään. Hiillostin häntä pari kolme kierrosta. Yritin ohi sieltä ja täältä, kunnes onnistuin.

Kaikkein nopeimpien kuljettajien MX TOP250 Open A -luokassa kakkospaikan otti MX-liigan nimikkoyhteistyökumppani Loukko.comin tiimiä edustava Alex Tapio, joka jäi kummassakin erässä toiseksi muutaman sekunnin takamatkalla Makkoseen nähden. Yhteistulosten kolmas oli Konneveden Moottorikerho / UA:n Kasperi Koskinen. Nelossijan vei Orimattilan Moottorikerhon Wiljam Malin. Viides oli kilpailun isäntäseura Ylä-Savon Moottorikerhoa edustava Pekka Nissinen. Hän oli aika-ajossa toiseksi nopein ja johti toista erää muutaman kierroksen ajan. Nissinen kuittasi eristä sijat seitsemän ja viisi.

Suomen mestaruussarjan puolella Tapio on MX1-luokassa pisteen Makkosta edellä kymmenentenä. Nissinen löytyy puolestaan sijalta 13. SM-kaudesta on ajettu kaksi osakilpailua. Kolmas on vuorossa Tampereella 18. heinäkuuta.

- Olen ajanut SM:ssä kisaa Tapion ja Nissisen kanssa. Nyt he jäivät taakseni, mikä oli positiivista.

Iisalmen kilpailu vietiin läpi lähes 30 asteen lämmössä auringon paistaessa.

Laaksonen ja Lammi B-ryhmän vauhdinluojat

MX TOP250 Open -luokan B-ryhmä kilpaili samoissa lähdöissä A-ryhmän kanssa. B:n voitto matkasi Orimattilan Moottorikerhon Riku Laaksoselle, joka oli B:n erissä neljäs ja ykkönen. Hänen kanssaan tasapisteisiin päätyi Keski-Suomen Moottorikerhon Markus Ritvanen, joka jäi yhteistuloksissa toiseksi heikomman kakkoseränsä takia.

Osakilpailun kolmas oli Suonenjoen Moottorikerhon Aapo Lukkarinen. Nelospaikalta löytyi Vantaan Moottorikerhon Eelis Viemerö, joka on alle 20-vuotiaiden kuljettajien MXJ-luokan Suomen Cupissa kolmantena. Iisalmessa B:n viides oli Pohjois-Karjalan Moottorikerhon Toni Kuivalainen.

Polar Cross Moottorikerhon Miika Lammi voitti ylivoimaisesti B-ryhmän ensimmäisen erän, mutta hän joutui keskeyttämään toisen erän. Lammi oli A- ja B-ryhmien ensimmäisen erän yhteistuloksissa viides. Lammi on viime vuosina kunnostautunut erityisesti moottorikelkkailun parissa, missä hän voitti snowcrossin Pro Lite -luokan Suomen mestaruuden kaudella 2020.

Nieminen, Selenius ja Olli voittoihin

MX TOP250 Open -luokan C- ja D-ryhmä kilpailivat keskenään.

MX TOP250 Open C -luokan kärkikolmikon muodostivat Salpausselän Moottorikerhon Teemu Nieminen, Ylä-Savon Moottorikerhon Tommi Vesterinen ja Turun Moottorikerhon Tuomas Lehtonen. Neljäs oli Vantaan Moottorikerhon Janne Helenius ja viides Hyvinkään Moottorikerhon Miko Pirinen.

Vantaan Moottorikerhon (VMK) Oscar Selenius juhli MX TOP250 Open D -luokan ykkössijaa. Toinen oli Imatran Moottorikerhon Lauri Saarinen ja kolmas Äänekosken Moottorikerhon Santtu Kalliokoski. Nelospaikalta löytyi Orimattilan Moottorikerhon Jere Tanhula. VMK:n Niko Makkonen keräsi viidenneksi eniten pisteitä.

MX TOP250 Open E -ryhmä kulki niukasti Imatran Moottorikerhon Jussi Ollin tahdissa. Toinen oli Nurmijärven Moottorikerhon Teemu Karajas ja kolmas Sulkavan Moottorikerho / UA:n Mikko Laasonen. Keski-Suomen Moottorikerhon Timo Peltoaho kuittasi nelospaikan. Sipoon Moottorikerhon Juho Heinonen oli viides.

SML Loukko.com Motocross-Liigan neljäs osakilpailu järjestetään Imatralla 24.-25. heinäkuuta.

MX TOP250 Open A, kolmen kärki: 2. Alex Tapio (vas), 1. Teemu Makkonen, 3. Kasperi Koskinen. Kuva Ylä-Savon Moottorikerho ry.

MX TOP250 Open A, kolmen kärki: 2. Alex Tapio (vas), 1. Teemu Makkonen, 3. Kasperi Koskinen. Kuva Ylä-Savon Moottorikerho ry.

Tulokset

SML Loukko.com Motocross-Liiga Iisalmi, osakilpailu 3/7, su 20.6.2021

  • MX TOP250 Open A
  • 1. Teemu Makkonen, LoSMK, Kawasaki, 500 pistettä
  • 2. Alex Tapio, ASMP, KTM, 498p.
  • 3. Kasperi Koskinen, KonnMK/UA, Yamaha, 496p.
  • 4. Wiljam Malin, OriMK, Husqvarna, 491p.
  • 5. Pekka Nissinen, Y-SMK, GasGas, 491p.
  • MX TOP250 Open B
  • 1. Riku Laaksonen, OriMK, Kawasaki, 397p.
  • 2. Markus Ritvanen, K-SMK, Yamaha, 397p.
  • 3. Aapo Lukkarinen, SjMK, Husqvarna, 393p.
  • 4. Eelis Viemerö, VMK, Fantic, 391p.
  • 5. Toni Kuivalainen, P-KMK, GasGas, 390p.
  • MX TOP250 Open C
  • 1. Teemu Nieminen, SsMK, Kawasaki, 299p.
  • 2. Tommi Vesterinen, Y-SMK, KTM, 298p.
  • 3. Tuomas Lehtonen, TMK, KTM, 295p.
  • 4. Janne Helenius, VMK, Kawasaki, 295p.
  • 5. Miko Pirinen, HyMK, Yamaha, 293p.
  • MX TOP250 Open D
  • 1. Oscar Selenius, VMK, KTM, 200p.
  • 2. Lauri Saarinen, IMK, KTM, 196p.
  • 3. Santtu Kalliokoski, ÄMK, Honda, 194p.
  • 4. Jere Tanhula, OriMK, KTM, 193p.
  • 5. Niko Makkonen, VMK, Honda, 193p.
  • MX TOP250 Open E
  • 1. Jussi Olli, IMK, Yamaha, 99p.
  • 2. Teemu Karajas, NjMK, Honda, 98p.
  • 3. Mikko Laasonen, SulMK/UA, Honda, 95p.
  • 4. Timo Peltoaho, K-SMK, Yamaha, 95p.
  • 5. Juho Heinonen, SiMK, Yamaha, 91p.

Kaikki tulokset täältä.