Ahlbom oli ensimmäistä kertaa mukana hallikilpailussa ja teki heti kättelyssä vaikuttavaa jälkeä: alkueristä 14 pistettä, eli yhtä vaille maksimit. Tämä takasi Ahlbomille suoran finaalipaikan. Finaali oli yhtä ryskettä, neljästä kuljettajasta kolme tuli hylätyksi kaatumisten takia ja puhtaasti ajanut Henri Ahlbom varmisti näin voiton itselleen.

- No alkuun vähän jännitti mutta kyllähän se siitä rupes luistamaan. Hienoja tapahtumia kaiken kaikkiaan halleissa. Kausihan oli ihan hyvä ja onneks vielä jäi parannettavaa, Ahlbom kommentoi kisaviikonlopun tapahtumia.

Voitto avasi paikan Ahlbomille MM-sarjan kahteen viimeiseen osakilpailuun varamieheksi. Atte Suolammi oli Roelof Thijs Bokaalin loppusijoituksissa 11. ja Jani-Pekka Koivula 12.

Hollantilaisen Roelof Thijsin nimeä kantavan kilpailun voitti puolestaan Suomen Henrik Ahlbom.

Hollantilaisen Roelof Thijsin nimeä kantavan kilpailun voitti puolestaan Suomen Henrik Ahlbom.

Haarahiltunen vakuuttavasti maailmanmestariksi

Kamppailu maailmanmestaruudesta jatkui lauantaina mielenkiintoisista asetelmista. Venäläisten tullessa estetyksi loppukauden kilpailuista oli useammalla ajajalla mahdollisuudet mestaruuteen. Ruotsin Martin Haarahiltunen oli ennen finaaleja kahdeksannella sijalla, mutta todella vakuuttava ajo molempina kisapäivinä nosti miehen vuoden 2022 Maailmanmestariksi.

Haarahiltunen ajoi kaikkiaan pisteitä kahtena päivänä 12+15 (yksi erä keskeytyi tekniseen vikaan) ja voitti molempien päivien finaalit. MM-sarjassa toiseksi sijoittui Saksan Hans Weber ja kolmanneksi Venäjän Nikita Bogdanov. Onnittelut uudelle mestarille.

Suomalaisedustus finaaliviikonlopussa oli Max Koivulan, Aki-Alariihimäen ja varamieheksi nousseen Henri Ahlbomin harteilla. Parhaasta suomalaisesityksestä vastasi Max Koivula, joka ajoi MM-pisteitä 20, ja oli loppusijoituksissa paras suomalainen sijalla 14. Aki-Alariihimäki sijoittui lopullisessa taulukossa sijalle 22. ja Henri Ahlbom 24. Kaikkiaan MM-sarjassa kaudella 2022 ajoi 27 kuljettajaa.