Vasta 16-vuotias Lapin Moottorikelkkailijoiden Oliver Jaakola kiristi Pro Lite -luokan Suomen mestaruustaiston äärimmilleen lauantaina nousemalla aivan SM-sarjaa johtaneen Polar Cross Moottorikerhon Joona Karjalaisen kantaan. Sunnuntaina Jaakola otti osakilpailun voiton ja keräsi karsintaerät mukaan lukien selvästi enemmän SM-pisteitä kuin finaalierässä kolmanneksi sijoittunut Karjalainen. Näin Jaakola nousi SM-sarjassa kakkospaikalta ykköseksi vieden Suomen mestaruuden. SM-hopeaa kuitannut Karjalainen oli harmissaaan ensimmäisen mestaruutensa lipsumisesta käsistä, mutta myönsi Jaakolan olevan kova kuljettaja.

- Fiilikset ovat todella huikeat! Oli vähän helpompi lähteä tähän päivään takaa-ajajana, mutta jännitti silti todella paljon, koska meillä oli Karjalaisen kanssa niin tiukka pistetilanne, Jaakola taustoitti.

Jaakola nousi SM-sarjan kärkeen jo karsintaerien pisteillään, mutta vasta finaalierä toi lopullisen ratkaisun.

- Valmistautuessani toiseen karsintaerääni näin, että Karjalainen kaatui omassaan. Ajattelin, että minun on pakko ottaa voitto, ja sehän tuli. Finaalierän alku oli aika haastava, koska Eetu Kari sinnitteli pitkään edelläni. Lopussa mietin pari kierrosta ohituspaikkaa ja pääsinkin nousemaan kärkeen sekä ajamaan voittoon.

Jaakola voitti viime talvena 14-16-vuotiaiden Junior 14-16 -luokan Suomen mestaruuden, ja nyt hän otti tulokaskuljettajana niin sanotun aikuisten luokan tittelin.

- Keskityin olennaiseen enkä höpöttänyt turhia. Sitä kautta tämä mestaruus tuli. Hattua täytyy nostaa Karjalaiselle, sillä kisoissa sai ihan kaasua antaa hänet voittaakseen.

- Ensi vuonna siirryn Pro-luokkaan. ”Pakkohan” sinne on nousta.

OliverJaakola, kuva Jari Lauri.

OliverJaakola, kuva Jari Lauri.

Pro Liten kauden viimeisen osakilpailun finaalierän toinen oli Etelä-Pohjanmaan Moottorikelkkailijoiden Eetu Kari. Sunnuntaina neljänneksi sijoittunut, Oulun Seudun Moottorikelkkailijoiden Hermanni Aitto-oja pokkasi kaudesta SM-pronssia.

Pihlaja hallitsi Pro-luokan kautta

Pro-luokan Suomen mestaruus varmistui jo Paljakan lauantaisessa osakilpailussa Lapin Moottorikelkkailijoiden Aki Pihlajalle, mutta kahdesta muusta mitalista riitti jännitettävää sunnuntaiseen päätökseen. Kolmen kuljettajan kamppailu kääntyi siten, että SM-hopeaa vei Kemijärven Moottorikerhon Topi Posti ja SM-pronssia seuratoveri Pieti Puhakka. Ylä-Lapin Moottorikelkkailijoiden Aki Pesonen saapui Paljakan viikonloppuun SM-sarjan kolmospaikalla, mutta joutui lopulta tyytymään nelostilaan.

Maailman kovimmassa kilpasarjassa Amerikassa viisi edellistä kautta ajanut ja tänäkin talvena piipahtanut Pihlaja vei Suomen mestaruuden näytöstyyliin. Hän voitti kauden kaikki karsintaeränsä ja finaalierät keräten maksimipisteet.

- Vaikka Suomen mestaruus oli jo varma, pystyin vetämään hyvin. Lähdin finaaliin ajamaan koko rahan edestä. Eikä kyllä kelkkakaan pelaa kunnolla, jos ei vedä täysillä. Joten pitihän sitä ajaa sillä tavalla. Ratakin parani lauantain tapaan finaaliin, moninkertainen Suomen mestari Pihlaja kuvaili.

- Minulla ei ollut ennen kautta tavoitteenani voittaa kaikkia eriä, vaan keskityin Suomen mestaruuden saavuttamiseen. Vasta kauden aikana aloin miettiä kaikkien erien viemistä. Onhan se hienoa, että voitin. Voi sitten vanhana muistella tämmöistäkin meriittiä.

Pihlaja voitti Amerikan Pro Lite -luokan mestaruuden kaudella 2017, ja Amerikka on tullut kelkka-ammattilaiselle kaiken kaikkiaan erittäin tutuksi. Vuosi sitten hänen kautensa meni pilalle loukkaantumisen takia ja tänä vuonna hän kävi ajamassa kaksi osakilpailua kokeilumielessä. Atlantin takainen maailma kiinnostaisi edelleen.

- Ajan ensi vuonna kisaa, eli en ole lopettamassa. Amerikassa kisaaminen heräsi jälleen tämän kauden aikana mieleeni. Täytyisi kuitenkin saada tosi hyvä sopimus sinne, koska omalla rahalla ei ole järkeä lähteä ajamaan. Siinä menee äkkiä maku touhuun, jos ei pärjääkään.

Kylmälälle neljäs perättäinen naisten kulta

Lapin Moottorikelkkailijoiden Taru Kylmälä lähti naisten luokan neljänteen, eli viimeiseen SM-osakilpailuun Paljakkaan selvänä sarjajohtana. Kylmälä voitti sunnuntaina ensimmäisen karsintaeränsä ja oli toisessa kakkonen. Jatkoksi tuli osakilpailuvoitto finaalierän ykkössijalla. Kylmälä vei näin Suomen mestaruuden toisen kerran perättäin. Sitä edellisillä kahdella kaudella hän voitti tuolloin vielä Suomen Cupina ajetut naisten tittelit.

Kovana jännittäjänä itseään pitävä Kylmälä löysi Paljakkaan rentouttakin.

- On hiton hyvä fiilis! Olen ylpeä itsestäni, Kylmälä riemuitsi.

- Alkupäivä meni hermoillessa. Sitten alkoi tuntua siltä, että riittää ajaa kärkipään sijoja. Kun olin karsintaerässä toinen, se harmittikin, joten halusin voittaa finaalin. Koko kausi meni hyvin. Varsinkin siihen nähden, ettei minulla oikein ollut aikaa treenata ja säätää kelkkaani. Aiemmilla kausillani ei ole ollut tämänlaista tilannetta. Lisäksi luokan taso on noussut, mikä on hyvä asia.

Sunnuntain osakilpailussa kakkospaikan otti Ruotsin Davina Backteman ja kolmas oli Marjanpoimijoiden Emma Laamanen, joka nousi SM-pronssille. Paljakassa viidenneksi sijoittunut, Kemijärven Moottorikerhon Elina Palojärvi nappasi SM-hopeaa.

Nikula sairastelusta huolimatta juniorimestaruuteen

14-16-vuotiaiden Junior 14-16 -luokan SM-sarjaa suvereenisti johtanut, Ruotsin Haaparannassa asuva Oscar Nikula sairastui alkuviikolla ja hänen osallistumisensa sunnuntaiseen päätösosakilpailuun oli vaakalaudalla. Nikula pystyi kuitenkin ajamaan ja keräsi tarvittavat pisteet Suomen mestaruuteen. Hän oli finaalierässä 11.

Oscar Nikula, kuva Jari Lauri.

Oscar Nikula, kuva Jari Lauri.

- Olen kuusi vuotta yrittänyt saada jotakin mestaruutta. Olin viime vuonna tässä luokassa pronssilla, ja nyt vihdoin tuli mestaruus. Tuntuu tosi hyvältä, ensi talveksi aikuisten Pro Lite -luokkaan siirtyvä, parin viikon päästä 15 vuotta täyttävä Nikula iloitsi.

- Oli tosi vaikea päivä. Olin koko viikon kipeä ja melkein syömättä. Vaikka olinkin nyt terve, henki ei kulkenut kunnolla, olin väsynyt enkä jaksanut ajaa. Vedin vielä kunnon ”lipat” toisessa karsintaerässäni ja niska sekä polvi ottivat kipeää. Ajelin vain finaalierän, koska mestaruus varmistui jo karsintaerissä.

Rovaniemen Moottorikerhon Vertti Kaihua voitti Paljakan osakilpailun, mikä varmisti hänelle SM-hopean. Sunnuntain kakkonen oli Lapin Moottorikelkkailijoiden Onni Niskala ja kolmas seuratoveri Aleksi Pöykkö. Neljänneksi sijoittunut, Pietarsaaren Moottorikerhon Emil Herten nappasi SM-pronssia.

Paljakan sunnuntain ainoassa kansallisessa luokassa, Sportissa kolmen kärjen muodostivat Kemijärven Moottorikerhon Lassi Riekkola, Etelä-Pohjanmaan Moottorikelkkailijoiden Marko Ylä-Pöntinen ja Keski-Suomen Moottorikerhon Joona Tissari.

Tulokset

SM-snowcross, 7/7-osakilpailu, Paljakka, sunnuntai 1.5.2022

Pro:
1. Aki Pihlaja LaMK Lynx 14.22,835
2. Topi Posti KeMot Ski-Doo +1.00,156
3. Miika Lammi PCMK Lynx +1 kierros
4. Pieti Puhakka KeMot Ski-Doo +1kier.
5. Aki Pesonen YLM Lynx +1kier.

Pro Lite:
1. Oliver Jaakola LaMK Lynx 12.03,254
2. Eetu Kari EP-MoKe Ski-Doo +5,696
3. Joona Karjalainen PCMK Lynx +9,675
4. Hermanni Aitto-oja OSMK Lynx +20,690
5. Riku Lauhaluoma KauhMK Lynx +22,774

Naiset:
1. Taru Kylmälä LaMK Lynx 6.47,801
2. Davina Backteman SWE Ski-Doo +6,280
3. Emma Laamanen Marjanpoimijat Lynx +9,885
4. Saga Forsell TuupoMK Polaris +23,048
5. Elina Palojärvi KeMot Lynx +32,164

Junior 14-16:
1. Vertti Kaihua RoMK Ski-Doo 8.08,998
2. Onni Niskala LaMK Lynx +4,144
3. Aleksi Pöykkö LaMK Ski-Doo +7,099
4. Emil Herten J-PMK Lynx +11,283
5. Topi Rinne RoMK Ski-Doo +24,082

Sport (kansallinen):
1. Lassi Riekkola KeMot Ski-Doo 6.34,671
2. Marko Ylä-Pöntinen EP-MoKe Ski-Doo +1,426
3. Joona Tissari K-SMK Lynx +3,121

Kaikki tulokset täältä.