Motocrossin kuusi osakilpailua käsittävän SM-sarjan toinen osakilpailu ajetaan Siilinjärven Hamulan radalla. Lauantaina SM-pisteistä ajoivat MXD- ja MXC/A-luokkien kilpailijat. Veteraaniluokissa kilpailtiin Suomen Cupin pisteistä.

MXD-luokassa SM-pistejahtiin lähti 16 kilpailijaa. Melissa Mäntylä voitti Karkkilan SM-avauksessa molemmat erät, joten kaksi sekuntia muita nopeampi ratakierros aika-ajossa ei ollut mikään yllätys. Ensimmäisen erän aloitti kuitenkin parhaiten Noora Uro, joka piti johtopaikkaa hallussaan kolme ensimmäistä kierrosta. Tämän jälkeen Mäntylä nousi kärkeen ja teki kierros kierrokselta eroa muihin. Maaliin Mäntylä ehti reilun puoli minuuttia ennen toiseksi ajanutta Uroa. Kolmantena ruutulipulle ajoi Janette Mielonen.

Toisessa erässä parhaiten puomilta irtosi Milla Turunen. Melissa Mäntylä nousi kuitenkin hetkessä kärkeen ja karkasi myös saman tien muilta.

Turunen pysyi pari kierrosta kakkospaikalla, mutta sitten ohi tulivat Janette Mielonen ja Noora Uro. Tämän jälkeen kärjen järjestys ei enää vaihtunut. Mäntylä ajoi erävoittoon 45 sekunnin turvin ja otti näin tästä kauden toisestakin SM-kisasta täydet pisteet. Mielonen oli nyt toinen ennen Uroa, joka tarkoitti sitä, että kaksikko päätyi tasapisteisiin. Mielonen oli kuitenkin päivän kakkonen sijoituttuaan toisessa erässä kilpasiskoaan paremmin. Urolle siis podiumin kolmospaikka.

- Ajo sujui hyvin ja olen etenkin ensimmäisen erän ajooni tosi tyytyväinen. Kausi on lähtenyt odotettua paremmin liikkeelle, Mäntylä iloitsi.

C/A-luokan voitto Leppälälle

Viktor Leppälä voitti tiukan kisan jälkeen MXC/A-luokan kilpailun.

Viktor Leppälä voitti tiukan kisan jälkeen MXC/A-luokan kilpailun.

 

MXC/A-luokassa starttipuomille saapui 27 kilpailijaa. Ensimmäisessä erässä parhaan startin otti aika-ajossakin parhaasta vauhdista vastannut Viktor Leppälä. Ilo kärkipaikasta oli kuitenkin lyhytaikainen, sillä Leppälä kaatui johtoasemasta avauskierroksen lopulla ja joutui takaa-ajajan hommiin. Rene Nyman vei joukkoa muutaman kierroksen, kunnes kärkipaikan otti haltuunsa Jan Köiv ja piti sen myös itsellään maaliin saakka. Leppälä nousi viimeisellä kierroksella toiseksi, pudottaen Nymanin kolmanneksi.

Toisessa erässä Leppälä ei virheisiin sortunut, vaan otti kärkipaikan heti puomilta ja ajoi maaliin erän voittajana. Nyman ajoi toisena viisi kierrosta, mutta joutui sitten päästämään Köivin ja Eemil Pesosen ohitseen. Sen jälkeen Köiv ja Pesonen jahtasivat karkuun painelevaa Leppälää aivan tosissaan, mutta Leppälä vei voiton vajaan kolmen sekunnin turvin ennen toiseksi ajanutta Köiviä. Pesonen joutui tyytymään kolmossijaan vain vajaan sekunnin päässä kakkossijasta. Yhteispisteissä Leppälä ja Köiv päätyivät tasapisteisiin, mutta päivän voiton otti toisen erän voittonsa ansiosta Leppälä. Köiv sijoittui toiseksi ja kolmantena podiumille nousi avauserässä neljänneksi ajanut Eemil Pesonen.

- Ajo kulki hyvin. Ensimmäisessä erässä löysin kaatumisen jälkeen hyviä linjoja ja ehkä muut hiukan väsyivätkin, koska sain heidät kiinni. Rata oli mielestäni hyvä, Leppälä kommentoi.

Koirikivi, Wiik ja Laakso

MXV55-luokan Suomen Cup-pisteet kiinnostivat 12 kilpailijaa.

Ensimmäisessä erässä Jouni Moilanen johti lähdöstä maaliin, mutta sai lopussa tiukan vastuksen Juha Koirikivestä. Kaksikon ero maalissa oli vain vajaat kaksi sekuntia. Kolmanneksi sijoittui Pasi Virtanen.

Toisessa erässä kärkikaksikko oli sama, mutta järjestys ei. Nyt Koirikivi onnistui startissa paremmin ja ajoi voittoon vajaat yhdeksän sekuntia ennen Moilasta. Kolmanneksi ajoi Sakari Hyväri.

Yhteistuloksissa Koirikivi ja Moilanen päätyivät tasapisteisiin, mutta päivän voiton otti Koirikivi ja Moilanen oli toinen. Myös kolmossija ratkesi tasapistein ja sen kuittasi Hyväri ennen Pasi Virtasta.

MXV45-luokassa oli mukana 25 osallistujaa. Avauserässä kolmen kärki ajoi koko erän samassa järjestyksessä lähdöstä maaliin. Alexander Wiik voitti sarjan avauksessa Karkkilassa molemmat erät ja sama tahti jatkui Siilinjärvelläkin. Ensimmäisessä erässä toiseksi sijoittui Markus Jaakola ja kolmanneksi Jarno Mattila. Toisessa erässä Mattila ajoi ruutulipulle toisena ja kolmantena maaliin ajoi Lari Lehtiö. Wiik nousi siis palkintopallin korkeimmalle korokkeelle, kakkospaikan miehitti Mattila ja kolmospallille nousi toisessa erässä neljänneksi ajanut Jaakola.

MXV35-luokassa kisaan lähti 20 kilpailijaa. Aivan kuten sarjan avauksessa Karkkilassa, ei Siilinjärvelläkään löytynyt pysäyttäjää Kimmo Laaksolle. Laakso hallitsi molempia eriä käytännössä lähdöstä maaliin ja kuittasi näin jälleen päivän voiton sekä täydet Cup-pisteet. Janne Metsämäki ja Eemi Mutikainen kävivät tiukan kisan päivän kakkossijasta. Mutikainen oli avauserän kakkonen ja Metsämäki kolmas. Toisessa erässä osat vaihtuivat, joten myös yhteispisteissä päivän kakkossija meni Metsämäelle Mutikaisen sijoittuessa kolmanneksi.

SML AMOQ SM-motocrosssarja jatkuu tänään sunnuntaina MX125-, MX2- ja MX1-luokkien kilpailuilla.

Päivän tulokset täältä.

Aiheesta aiemmin:

SM-motocross jatkuu lauantaina Siilinjärvellä

SM-motocross: Haavistolle parhaat SM-pisteet sunnuntaina

Kytönen toiseksi Karkkilan SM-motocross-avauksessa

 '