Schleizin kilpailu oli hyvä ajokunnon mittari Päivärinnalle, sillä kilpailuun osallistuivat kahden viimeisen vuoden maailmanmestariparit, brittiläisranskalainen kaksikko Tim Reeves/Kewin Rouseau ja viime vuoden ykkönen sveitsilaiskaksikko Markus Schlosser/Marcel Fries. Päivärinta lähti kilpailuun mukaan kokeilemaan, miten loukkaantumisesta kuntoutuva käsi toimii tosi paikassa.

– Viisi kuukautta olin sairaslomalla ennen tätä kisaa, enkä pystynyt tekemään yhtään lihaskuntoharjoitusta. Ihan hyvä tulos kuitenkin tuli, sillä oli jopa mahdollista, etten olisi pystynyt ajamaan yhtään kierrosta. Ongelmana oli se, että oli vaikeuksia saada käsi tangolle katteen sisään, kuvaili suomalainen kilpailun alkutunnelmia.

– Kierrosajat paranivat pikkuhiljaa. Eihän ne mitään huippuaikoja olleet. Kisan taso oli kuitenkin huippuluokkaa ja siihen nähden se meni hyvin. Ilsellekin kisa oli ensimmäinen ja hänellekin meno oli totuttelemista, muisteli Päivärinta, jonka kierrosaika parani Schleizin 3,8 kilometrisellä radalla kisaviikonlopun aikana nelisen sekuntia numeroihin 1:33.821 eikä erokaan sunnuntain kilpailussa ollut enää kuin 1,3 sekuntia kisan voittaneen Tim Reevesin pyöräkunnan parhaaseen noteeraukseen.

– Yhtään tuota kovempaa en pystynyt ajamaan, kun lihaskunto on mitä on, totesi mies kilpailun jälkeen.

Pekka Päivärinta/Ilse de Haas -kaksikko on ilmoittautunut ajamaan koko IDM-sarjan joten he ovat mukana sarjapisteitä jaettaessa ja heidän tarkoituksensa on ajaa IDM-sarjan kolme jäljellä olevaa kilpailua, joista viimeinen, syys- lokakuun vaihteessa Oscherslebenissä ajettava Sidecar festival on samalla myös MM-sarjan osakilpailu.

– Oscherslebenissä on tarkoitus kokeilla MM-sarjaa ja tarkoitus on ajaa myös MM-sarjan päätösosakilpailu Portugalin Estorilissa, ennustaa Päivärinta.

Reeves/Rousseau duo on kuitannut parhaat pisteet IDM-sarjan kolmesta aikaisemmasta sivuvaunukilpailusta ja johtaa sarjaa maksimipistein 117. Sattler/Schmitd on toisena ja yhden kilpailun ajanut Päivärinta/de Haas kaksikko on sijalla 10 24 pisteellään.

Pekka Päivärinta ja Ilse de Haas

Pekka Päivärinta ja Ilse de Haas

Tuloksia

IDM Sidecar Schleizer Dreieck Lauantai Sprint 9 kierrosta tulokset:

1. Streuer/Kölsch NED/GER 13:58.213, 2. Reeves/Rousseau GBR/FRA +0.438, 3. Schlosser/Fries SUI +4.666, 4. Sattler/Schmidt GER +17.026, 5. Päivärinta/Haas FIN/NED +21.446.

Sunnuntain kertaalleen punalipulla keskeytetty kilpailu 6 kierrosta tulokset:

1. Reeves/Rousseau 10:53.386, 2. Streuer/Kölsch +0.207, 3. Schlosser/Fries +0.369, 4. Sattler/Schmidt +10.315, 5. Päivärinta/Haas +16.617.