Motocrossin SM-sarjan toiseksi viimeinen kisaviikonloppu järjestetään tulevana viikonloppuna Murronnevan motocrossradalla. Kilpailun järjestää Alavudenseudun Moottoripyöräilijät ry. Murronnevan hiekkarata tunnetaan mahtavista korkeuseroistaan, jossa taatusti riittää haastetta kuljettajille ja nähtävää yleisölle. Lauantaina SM-pisteistä ajetaan luokissa MXD ja MXC/A. Suomen Cupin pisteistä taistellaan puolestaan luokissa MXV55, MXV45 ja MXV35.

Lauantaipäivä käynnistyy MXD-luokan kilpailulla. Kisassa on vain yksi ennakkosuosikki. Melissa Mäntylä on voittanut kaikki tähän mennessä ajetut kahdeksan kisaerää ja voittaa ilman epäonnea myös Alavudella. Noora Uro on tehnyt Mäntylän kanssa lähes samanlaista sarjaa ja ajanut eristä seitsemän kakkossijaa. Myös Hanna Mertsalmi on ilmoittautunut Alavudelle, mutta ajokunto on edelleen arvoitus. Kisaan on ilmoittautunut 16 kilpailijaa.

MXC/A-luokassa Eemil Pesonen ja Jasper Köiv ovat saaneet kauden aikana vain viisi pistettä eroa toisiinsa, joten tässä lienee myös Alavuden kärkikaksikko. Vahvoja ehdokkaita podiumille ovat myös Matias Miettinen ja Rene Nyman. Kisassa on mukana 24 kilpailijaa.

Sunnuntain lähdöt

Sunnuntaina ajetaan vain SM-lähtöjä. Ensimmäisenä radalle pääsevät MX125-luokan kilpailijat. Aaro Menna johtaa sarjaa 48 pisteen erolla Eero Peippoon, jonka perässä seitsemän pisteen päässä on Santeri Oinonen. Koska Alavuden jälkeen jaossa on enää 50 pistettä, pystyy Menna varmistamaan mestaruuden jo Alavudella.

Suurimpana voittajasuosikkina Alavudelle tulee kuitenkin kolme viimeistä SM-erää voittanut Kasimir Hindersson. Hän oli poissa kauden kahdesta ensimmäisestä SM-osakilpailusta, joten käytännössä hän on kuitenkin jo ulkona mitalitaistelusta.

MX2-luokan sarjajohtajana Alavudelle tulee Kimi Koskinen, mutta onko mies toipunut jo Hyvinkään MM-kisan rasituksista. Mauno Nieminen on sarjassa toisena vain 2 pistettä Koskisesta ja kaksikon yhteenotto Tampereella on varmasti molempien muistissa. Unohtaa ei voida myöskään Sampo Rainiota, joka on kyllä nopea, mutta tekniikkamurheet ovat vaivanneet suorituksia. Luokassa on 23 kilpailijaa.

MX1-luokan ykkössuosikki on edelleen Jere Haavisto. Hän on voittanut yhtä lukuun ottamatta kaikki ajetut SM-erät ja johtaa sarjaa 37 pisteen marginaalilla. Kolmen joukkoon podiumille tähtäävät myös Juuso Matikainen, Viron Andero Lusbo, sekä mukavaan vauhtiin päässyt Emil Silander. Myös hallitseva mestari, Viron Indrek Mägi, on ilmoittautunut Alavudelle. Yllätysvalmis on myös nyt kotiradallaan ajamaan pääsevä Alex Tapio. Starttipuomille asettuu 18 kilpailijaa.

Liput

Lipunmyynti kilpailuihin tapahtuu kilpailualueen portilta. Lauantain liput maksavat 10 EUR ja sunnuntain liput 15 EUR. Alle 12-vuotiailla on paikalle vapaa pääsy.

Kilpailut Murronnevalla käynnistyvät kumpanakin päivänä kello 11:30

Murronnevan motocrossrata sijaitsee osoitteessa Risujoentie 197, 63300 Alavus.

Sunnuntain kilpailua voi seurata myös Youtuben kautta osoitteesta: https://youtu.be/OxHKEoXo_mk

Suora lähetys alkaa kello 11:15.