Snowcrossin lajipäällikkö ja SM-avauksessa isäntäseuran, Lapin Moottorikelkkailijoiden, kilpailunjohtajana toimiva Tomi Ahmasalo tähyilee viikonloppuun innokkaana. Keskiviikkoinen vesisade on vaihtunut Rovaniemellä kymmenen asteen pakkaseen. Samoissa lämpöasteissa liikuttaneen myös kilpailupäivinä, mikä ennakoi hyviä puitteita kelien puolesta.

Etukäteen oli tiedossa, että SM-sarjan pääluokka Pron Suomen mestari vaihtuu, sillä Aki Pihlajan oli määrä kilpailla koko kausi ammattilaisradoilla Amerikassa. Valitettavasti hänen talvensa meni pieleen loukkaantumisen takia. Myös SM-hopeamitalisti Topi Posti tähtäsi Amerikan radoille, mutta hänkin on toipilaana. Pihlajan ja Postin Amerikan suunnitelmat eivät laskeneet Suomen mestaruussarjan odotusarvoa, sillä sekä Pro- että Pro Lite -luokassa on odotettavissa kovaa vääntöä menestyksestä.

- Jokunen ”vanha” kuski on lopettanut ajamisen ja Pihlajan ja Postin oli tarkoitus kisata Amerikassa. Olen kuitenkin oikein hyvillä mielin kauden alla, sillä viikonlopun kaikkiin luokkiin on ilmoittautunut lähes 180 kuskia. Se on enemmän kuin odotettiin, Ahmasalo kertoo.

- Lisäksi odotan nyt todellista nuorten kuskien esiinmarssia. Heidän ajamisensa tulee olemaan erityisen mielenkiintoista seurattavaa.

Ahmasalo on mielissään myös siitä, että ilmoittautumismäärät ovat säilyneet hyvinä junioriluokissa. Osa kuljettajista on vaihtanut ikäluokissa ylöspäin, mutta nuorimpia ajajia on myös tullut lisää. Naisten SM-luokassa on mukava määrä kuljettajia ja kilpailijoiden taso on säilynyt.

Lauantaina ajetaan Suomen Cup -avaus 13-14-vuotiaiden junioreiden luokassa sekä 40- ja 50-vuotiaiden veteraanien luokissa. Lisäksi kilpaillaan kansallisissa lähdöissä luokissa Micro Junior, Mini Junior, Junior 11-12, Harraste ja Sport.

Sunnuntaina korkataan käyntiin SM-kausi luokissa Pro, Pro Lite, naiset ja 14-16-vuotiaiden ajajien Junior 14-16.

Kilpaileminen starttaa kumpanakin päivänä kello 11:00. Yleisölle pääsyliput maksavat 15 euroa päivältä ja 20 euroa koko viikonlopulta. Alle 12-vuotiaat pääsevät nauttimaan snowcrossista ilmaiseksi.

Kilpailukeskus sijaitsee Mäntyvaaran motocrossrata-alueella osoitteessa Mäntyvaarantie 161, Rovaniemi.

Viikonlopun kilpailutapahtumia on mahdollista seurata myös suorana lähetyksenä MJP-Eventsin YouTube-kanavalla kello 10:45 alkaen. Lauantain kisat näet täältä ja sunnuntain täältä.

Aikataulu

27.1.2023 Perjantai
18.00-20.00 Ilmoittautuminen, katsastus

28.1.2023 Lauantai
07.30-9.00 Ilmoittautuminen
07.30-9.00 Katsastus
9.15 Ohjaajakokous
9.30 Harjoitukset
11.00 Kilpailut

29.1.2023 Sunnuntai
08.00-8.30 Ilmoittautuminen
08.00-8.30 Katsastus
9.15 Ohjaajakokous
9.30 Harjoitukset
11.00 Kilpailut

Pääsylippujen hinnat
1 päivän lippu 15 euroa.
2 päivän lippu 20 euroa.
Alle 12-vuotiaat ilmaiseksi.

SM-Snowcross 2023
28.-29.1.2023 SM 1 Rovaniemi
11.-12.2.2023 SM 2 Parikkala
18.-19.3.2023 SM 3 Kauhajoki
22.-23.4.2023 SM 4 Ukkohalla