MKKV on jo vuosia toiminut tärkeällä asialla. Yhdistyksen tavoitteena on vähentää koulukiusaamista ja vaikuttaa myönteisesti koulun ilmapiiriin, työrauhaan ja oppilaiden asenteeseen sekä rohkaista puuttumaan kiusaamiseen.

– Motoristit koulukiusaamista vastaan -kampanja lähti liikkeelle 2013, kun joukko motoristeja halusi tehdä hyväntekeväisyytyötä, jonka voi yhdistää moottoripyöräilyyn. Toimintamme on kasvanut niin, että jo 2014 perustettiin yhdistys organisoimaan ja mobilisoimaan kouluvierailuitamme. Olemme tähän mennessä käyneet yli 300 suomalaisella koululla, MKKV:n tiedottaja Marko Saarinen kertoi.

Palkinnon luovuttivat Katri Linnikko (Uutismedian liiton paikallislehtijaoston ja Suomen Paikallismedioiden puheenjohtaja), Juha Saastamoinen (paikallislehtijaoston jäsen), Ilona Hannikainen (Uutismedian liiton järjestöpäällikkö ja Sauli Pahkasalo (Paikallislehtien päätoimittajayhdistyksen puheenjohtaja).

MKKV:n työ linjassa paikallislehtien arvojen kanssa

Linnikko totesi, että "MKKV:n tekemä vapaaehtoistyö on mm. linjassa paikallislehtien ajaman yhteisöllisyyden, paikallisuuden korostamisen ja turvallisuuden sekä hyvän elämän kanssa. Näyttävä iso pyöräletka on myös vaikuttava elämys."

– Koulukiusaaminen oli laskussa, mutta on taas koronan jälkeen kasvussa. Oppilaiden koronan aikana kokemat murheet ja pelot heijastuvat tunteiden purkaututumisessa kiusaamisena, Linnikko pohti. – Koulukiusaamisen kitkeminen on kaikkien yhteinen asia. Oikeitten asenteiden kasvattaminen lähtee jo kotoa, sittemmin koulu ja nuorisotyö sekä tämänkaltainen vapaahtoistyö ovat tärkeässä asemassa, Katri Linnikko mietti.

– Paikallinen media on motoristien tärkeä yhteistyökumppani koulukiusaamisen vähentämiseen tähtäävän tiedon levittämisessä ja lisäämisessä. Paikallismediat ovat tuoneet koulukisaamista ja sitä ehkäisevää työtä esille kertomalla MKKV:n toiminnasta ja vierailuista.

– Paikallislehtien kautta saamme myös tietoa motoristeille, jotka haluavat mukaan toimintaan paikkakunnilla, joissa vierailemme. Paikallislehdet ovat aina tehneet erittäin positiivisia juttuja käynneistämme oman alueensa kouluilla, Saarinen kiittelee.

Motoristit iloitsevat paikallislehtien myöntämästä Antti-patsaasta ja vapaaehtoistyön huomioimisesta.

– On hienoa olla mukana siinä vaikutusvaltaisessa joukossa, jotka ovat saaneet tämän saman tunnustuksen aiemmin. Ryhmään ovat kuuluneet mm. THL ja Sauli Niinistö.Tämä kertoo meille, että työtämme arvostetaan. Olemme todella iloisia asiasta, Marko Saarinen totesi.

MKKV:n tiedottaja Marko Saarinen iloitsi kiitospuheessa motoristien pääsystä 'hienoon joukkoon', ja totesi yhdistyksen toiminnan jatkuvan yhtä aktiivisena kuin aiemminkin.

MKKV:n tiedottaja Marko Saarinen iloitsi kiitospuheessa motoristien pääsystä 'hienoon joukkoon', ja totesi yhdistyksen toiminnan jatkuvan yhtä aktiivisena kuin aiemminkin.

Missä MKKV:n toiminnan vahvuus on?

– Tähän mennessä noin 14 500 moottoripyöräilijää on ollut mukana vierailemassa kaikkiaan 306 koululla. Konkreettiset käynnit, kun aikuiset ihmiset tulevat vakavissaan koululle kertomaan asiasta, on ollut vahvuutemme. Motoristit näyttävät omalla konkreettisella esimerkillään että tulemme toimeen keskenämme, vaikka osa meistä on nuorempia, osa vanhempia, osa miehiä, osa naisia ja ajamme erimerkkisillä pyörillä. Samalla aikuiset myös selkeästi nousevat vastustamaan koulukiusaamista.

– Pyrimme siis muokkaamaan ihmisten asenteita ja osoitamme samalla, etteivät kiusatut jää yksin. Haluaisimme myös sanoa, että lapset, puhukaa omille vanhemmillenne tai meille motoristeille rohkeasti, Saarinen kehottaa.

Kysyimme Saariselta myös, jatkuuko MKKV:n työ oppilaitoskiertueilla yhtä aktiivisena ja samoilla linjoilla kuin aiemminkin:

– Työ jatkuu samalla kaavalla kuin aiemminkin. Kevään ja syksyn koulukäynnit on jo kaikki varattu, vaikka nettisivuiltamme puuttuu vielä muutama vahvistus. Miksi muuttaa hyväksi osoittautuneita käytäntöjä, Saarinen myhäilee.

Antti-patsas on jaettu vuodesta 1981 lähtien. Sillä kunnioitetaan ensimmäisen suomenkielisen sanomalehden, Suomenkielisten Tieto-Sanomien julkaisijan, rovasti Antti Lizeliuksen (1708-1795) elämäntyötä. Vuotuisen valtakunnallisen Antti-patsaan jakamisesta päättävät Uutismedian liiton paikallisjaosto, Paikallislehtien päätoimittajayhdistys sekä Suomen Paikallismediat Oy.