Yhdistyneiden Kansakuntien kansainvälistä Naistenpäivää vietettiin ensimmäisen kerran maaliskuun 8. päivänä vuonna 1975. Päivän historia ulottuu kuitenkin emansipaation alkuvuosiin, vuoteen 1910, jolloin Kööpenhaminassa kokoontunut sosialistinen internationaali päätti naistenpäivän vietosta, tarkoituksena edistää naisten äänioikeutta ja naisasialiikettä.

Sukupuolten välisen tasa-arvon periaate on vahvistettu jo YK:n peruskirjassa vuonna 1945, ja naisten syrjinnän poistamista koskeva yleissopimus hyväksyttiin YK:ssa vuonna 1979. Suomi ratifioi sopimuksen vuonna 1986.

Teemana innovaatiot ja teknologia

Tänä vuonna YK:n Naistenpäivän teemana on "Innovaatioiden ja teknologian hyödyntäminen sukupuolten tasa-arvoistamiseksi".

Elämämme riippuu tänä päivänä vahvasti teknologiasta: osallistuminen koulutuksiin, puhelinsoitto rakkaille, laskujen maksaminen tai lääkäriajan varaaminen; kaikki tapahtuu nykyään digitaalisen prosessin kautta.

YK:n tiedotteessa kuitenkin muistutetaan, että 37 % eli reilusti yli kolmannes maailman naisista ei käytä internetiä. Vaikka maailman väestöstä naisten määrä muodostaa suurin piirtein puolet, niin 259 miljoonaa naista vähemmän pääsee internetiin kuin miehiä.

Jos naiset eivät pääse Internetiin eivätkä he tunne oloaan turvalliseksi ollessaan siellä, he eivät kykene kehittämään tarvittavia digitaalisia taitoja voidakseen toimi digitaalisessa maailmassa. Se heikentää heidän mahdollisuuksiaan luoda uraa tieteen, teknologian, insinööritaidon ja matematiikan taitoja vaativilla aloilla. Vuoteen 2050 mennessä 75 % työpaikoista tulee olemaan näillä aloilla.

Naisten tulo teknologiaan tuottaa luovempia ratkaisuja ja sisältää suuremman potentiaalin innovaatioihin, jotka täyttävät naisten tarpeita ja lisäävät sukupuolten välistä tasa-arvoa. Heidän jäämisensä alan ulkopuolelle puolestaan tapahtuu massiivisin kustannuksin.

YK:n Naistenpäivän teeman otsikko “DigitALL: Innovaatioiden ja teknologian hyödyntäminen sukupuolten tasa-arvoistamiseksi", tunnistaa ja juhlistaa naisia ja tyttöjä, jotka ovat menestyneet muuttuvien teknologioiden haasteissa ja digitaalisen koulutuksen saralla.

Samalla tarkastellaan sukupuolten välisen digitaalisen eron vaikutuksia laajenevaan taloudelliseen ja sosiaaliseen epätasa-arvoon, ja valaistaan naisten ja tyttöjen oikeuksien suojelemisen tärkeyttä digitaalisessa maailmassa sekä osoitetaan online- ja ICT-alojen sukupuolittunutta väkivaltaa.

Moottoripyörät ja naiset

Moottoripyörät ovat oma osansa teknologista maailmaa ja niiden elektroniikan ja tietotekniikan määrä kasvaa vuosi vuodelta. Moottoripyöräilijöiden osuudesta naisia Suomessa lienee jossain 14-20% tienoilla, maailmalla varmasti vähemmän.

Naisten osuus motoristeista tuntuu kasvavan vuosi vuodelta, mikä on pelkästään hieno asia. Motouutisten tehtävänä on kannustaa yhtä lailla naisia kuin miehiäkin ajamaan moottoripyörillä ja perehtymään niihin juuri sillä tavalla kuin itse kukin haluaa moottoripyörien lajista ja merkistä riippumatta.

Kohdatkaamme siten maantiellä, kahviloissa, huoltiksilla, ralleissa ja maailmalla toisemme tasa-arvoisesti ja kunnioittavasti sukupuolesta riippumatta. 

Tietoisku:

• Vain 63 % naisista käytti Internetiä vuonna 2022, miehistä taas 69 %

• Vuoteen 2050 mennessä 75% työpaikoista on tieteen, teknologian, insinööritaidon ja matematiikan taitoja vaativilla aloilla. Tänään naisia on vain 22 % keinoälyyn liittyvistä työpaikoista.

• 51 maan tutkimus paljasti, että 38 % naisista on henkilökohtaisesti kokenut online-väkivaltaa.

• Naisten osuus kansanedustajista on maailmanlaajuisesti vain noin neljännes.

Lisätietoja naistenpäivän teemasta YK:n sivuilla täällä ja naistenpäivän taustasta täältä