Jani Salosen vauhtia.

Jani Salosen vauhtia.

Pohjola otti jo ensimmäisillä siirtymillä etumatkan, joka on säilynyt Jämsän huoltoon asti. Kahden  minuutin ja kymmenen sekunnin päässä Pohjolaa seuraa Antti Hänninen ja kolmen minuutin päässä  Aleksi Jukola. Neljäntenä kahden minuutin välillä Jukolaan tulee Hugo Svård ja tästä 28 sekunnin päässä  Peetu Juupaluoma. Kuudentena Jussi Arvaja, seitsemäntenä Albert Juhola, kahdeksas Ville Meisola,  yhdeksäs Teemu Latostenmaa ja kymmenentenä Kim Teikari.  

“Ei valittamista. Yhdet aika isot lipat vedin siellä kolmosella, mutta ei sen kummempaa”, Eemil Pohjola kertaa tunnelmia kilpailun kärjestä.

Maasto voi olla monella tavalla vaativaa. Henry Olenius.

Maasto voi olla monella tavalla vaativaa. Henry Olenius.

Antti Hänninen kokee sääolosuhteet hankaliksi. “Ihan ok fiilis. Täällä on näköjään lunta ja aika  pehmeetä, vähän meinaa olla ohitusten kanssa ongelmia. Pohjola menee kovaa, mutta koitetaan ajaa  perään”. 

Kolmantena seuraava Aleksi Jukola on saanut reippaaseen tahtiin Jämsän huollon hoidettua. “Vähän  omia virheitä ollut, ei mitään isompaa niin tästä on hyvä jatkaa”. 

Kilpailussa paljon huomiota keränneen norjalaisen Irene Askeland luultiin joutuvan jättämään kilpailun sikseen  toisen erikoiskokeen jälkeen, kun myöhästymisraja tuli vastaan, mutta aikaa olikin jäänyt jäljelle, joten Askelund jatkaa kisaa. 

Joonas Koskinen.

Joonas Koskinen.

Lauantaina ajetaan 15 maastokoetta, joista ensimmäinen pari lähti ajamaan klo 08.00 Asikkalasta Hotelli  Tallukalta. Ensimmäinen maastokoe oli Asikkalan moottorikerhon järjestämä niin metsäpolkuja- kuin  crossirataa sisältävä pätkä. Toisena maastokokeena vauhtia tarjottiin Vääksyn keskustassa auratulla  reitillä. Kolmas koe tarjosi perinteikkäitä enduropolkuja noin yhdeksän kilometrin matkalta Evolla, josta  kuljettajat jatkoivat matkaansa Auttoisiin. Viides maastokoe ajettiin puoliltapäivin Kuhmoisten  hulppeissa maisemissa. Sääolosuhteet ovat muuttuneet aamun sateesta pikkupakkaseen, joka enteilee  reiluja lumikinoksia ainakin lauantain kilpailun loppuun saakka.

Kuudennen testin ajavat A, B, Vet40 sekä Trophy luokat Hassissa. Kaikkien ajettava testi 7 ja luokkien A,  B, Vet40 ajettava testi 8 ovatkin legendaarista Päitsi-pätkää vaihtelevassa metsämaastossa. Tässä kohtaa  Trophy-luokka saa huokaista helpotuksesta, sillä maali sijaitsee Jämsän portilla. 

Vili Viitanen.

Vili Viitanen.

Muut kilpailijat jatkavat yhdeksänteen kokeeseen, joka tarjoilee monipuolisesti niin metsäautotietä  aurattuna kuin spoorina jatkuen mäntymetsään. Päivän kymmenes testi on Luhangassa ja yhdestoista Vaihelassa. Päitsin kahdestoista testi Leppäkosken pätkällä sisältää jälleen vaihtelevasti metsää ja  peltoa, josta siirrytään Sysmään. Neljästoista koe Ravioskorvella tarjoilee myös hitaampia pätkiä, kun  taas lauantain viimeinen koe saa kuskit kiihdyttämään vauhtia Marjoniemellä, jossa ensimmäinen kuski  on noin kello 19.20. 

Sunnuntain ensimmäinen koe ajetaan jälleen Asikkalassa, josta matka jatkuu aina Vantaan  Vauhtikeskukseen saakka. Yhteensä kilpailuviikonlopun aikana ajetaan 26 maastokoetta. 

Toni Kuivalainen saamassa neuvoja.

Toni Kuivalainen saamassa neuvoja.

Kisakatsomoa.

Kisakatsomoa.