Lauantai oli messujen huippupäivä, jolloin ihmiset joutuivat jonottamaan sisäänpääsyä. Varustenäytökset, stuntajot, elävä musiikki ja mm. prätkän äänen matkimiskisa loivat hienoa tunnelmaa yhdessä näyttellä olleiden moottoripyörien sekä kävijöiden luoman fiiliksen kanssa.

Lauantaina tulijat joutuivat jonottamaan.

Lauantaina tulijat joutuivat jonottamaan.

Nuorten into tuoda pyöriä näyttelyyn lämmitti

Tavoitimme maanantai-iltana Jyväskylän Moottoripyöräclubin puheenjohtajan ja Mp-näyttelystä vastanneen Jari Kielisen, joka oli kovasti tyytyväinen messumenestykseen.

– Messut menivät ihan mukavasti. Kävijämääräkin oli viime vuoden tasolla, tai itse asiassa vähän isompi. Kaikkiaan kävijöitä oli 6100 talkoolaisineen ja pyöräntuojineen. Alle 12-vuotiaat lapset eivät ole mukana luvussa.

JMK:n puheenjohtaja ja näyttelyvastaava Jari Kielinen oli tyytyväinen erityisesti nuorten kiinnostukseen.

JMK:n puheenjohtaja ja näyttelyvastaava Jari Kielinen oli tyytyväinen erityisesti nuorten kiinnostukseen.

– Parasta oli nuorten into tuoda pyöriä näytille ja kiinnostus kilpailuihin ja äänestyksiin. Sitä on ollut aiemminkin, mutta nyt nuorten tarjontaa on selkeämmin markkinoitu, ja se on lyönyt aika hyvin läpi, Jari Kielinen iloitsee.

Hondalla vahvat uutuudet

– Hyvin ovat messut menneet. Porukkaa on ollut kivasti ja on päässyt tekemään tarjouksia. Kiinnostusta on ollut kovasti, mikä kertoo siitä, että paikalla on ollut oikeanlaista porukkaa. Intoa vaihtaa pyörää on ilmassa, kertoi Honda-moottoripyörien maahantuoja Oy Brandt Ab:n tuotepäällikkö Tero Heino. – Muutamia kauppojakin on tehty.

Hondan tuotepäällikkö Tero Heino (kuvassa vasemmalla) ja moottoripyörän vaihdosta kiinnostunut henkilö keskustelussa?

Hondan tuotepäällikkö Tero Heino (kuvassa vasemmalla) ja moottoripyörän vaihdosta kiinnostunut henkilö keskustelussa?

– Uusista malleista meillä on mukana 750 Hornet, mutta olisi ollut kiva saada myös CL 500 Scrambler ja adventuremalli 750 Transalp mukaan. Niiden osalta toimitusaikataulut ovat vain venyneet niin, että ensimmäiset päästään toimittamaan asiakkaille vasta toukokuun alussa.

– Sinänsä toimitusketjujen ongelmat on selätetty, ja asiat alkavat siinä mielessä olla hyvällä mallilla. 

Tero Heino uskoo, että tänä vuonna maahantuojilla on tarjolla tarpeeksi prätkiä toisin kuin vuosi sitten.

Tero Heino uskoo, että tänä vuonna maahantuojilla on tarjolla tarpeeksi prätkiä toisin kuin vuosi sitten.

Mikä on kesän kuumin mallinne?

– No kyllä sekä Hornet että Transalp ovat kuumia, mutta Transalp on kuumin, osuu isoon genreen ja odotamme sille paljon myyntiä. Ennakkokauppaa on tehty molemmista hyvin, ja voin todeta, että uutuudet tulivat juuri oikeisiin segmentteihin.

– Kannattaa myös muistaa Honda Dax, joka sillä tavalla on tämän vuoden uutuus, että viime vuonna saimme sitä niin vähän myyntiin, nyt saimme enemmän. Myös Monkey-kevari jatkaa vahvaa kulkuaan.

Myyty.

Myyty.

Viime vuonna teillä kävi kauppa tosi hyvin, miten tänä vuonna?

– Toivottavasti pääsemme samoihin lukuihin kuin viime vuonna. Markkinaosuutemme oli Suomessa 24 %, haemme tälle vuodelle 25 % osuutta, Tero Heino päättää.

Mikä on poliisimoottoripyörän huippunopeus?

Poliisin osastolla riitti katsojia ja kysyjiä.

Poliisin osastolla riitti katsojia ja kysyjiä.

Poliisilla oli oma osastonsa Keski-Suomen Moottoripyöränäyttelyssä. Yleisin kysymys oli, "kuinka lujaa mp-poliisin pyörä kulkee". Muuten kysymyksiä esitettiin poliisien tehtäviä koskien aivan laidasta laitaan. Paljon kysytään esimerkiksi kevareista kysymyksiä niiden kuntoisuudesta ja siitä, mikä on laillista ja mikä ei.

Poliisimoottoripyörän huippunopeus kiinnosti meitäkin.

– Riippuu tietenkin mallista, mutta tämän 1000 cm3 Ninjan huippunopeus on aikalailla 240 km/h. Huvikseen nopeuksia ei koskaan testata, mutta tehtävien puitteissa joskus joutuu ajamaan niinkin lujaa, vanhempi konstaapeli Niiniketo valisti.

Moottoripyöräkausi on alkamassa. Mitkä ovat poliisin terveiset meille motoristeille?

– Katsokaa että kalusto jolla ajatte on kunnossa: jarrut, renkaat, nesteet ynnä muut. Lisäksi huomioikaa, että tiet ovat vielä huonossa kunnossa, reikien lisäksi teillä on paljon hiekkaa. Varovasti alkuun, kehoitti vanhempi konstaapeli Niiniketo.

Vedenpitävä ja hengittävä sadeasu suosituin

Hanxin osastoa.

Hanxin osastoa.

– Messut on menneet todella hienosti. Varsinkin lauantaina oli vilskettä, ihan superhyvä päivä. Oli paljon asiakaskontakteja ja myyntiäkin tuli mukavasti. Tämän perusteella asiakkaat tulevat käymään Oravikoskella tekemään lisää ostoksia.

Mikä on tähän mennessä ollut kysytyin tuote?

– Ehdottomasti Hanx Rain Aktivo, vedenpitävä ja hengittävä sadetakki ja -housut. Niitä lähti täältä paljon mukaan ja jäi vielä eri värejä tilaukseenkin, iloitsi Hanxin Monna Tamio.

Kirppis oli taas menestys

Varustekirppis oli taas menestys.

Varustekirppis oli taas menestys.

– Kauppa on käynyt älyttömän hyvin. Tavaraa on mennyt paljon kaupaksi ja ihmiset ovat olleet todella tyytyväisiä. Tämä on vasta toinen kerta, kun tätä kirppistä pidetään. Luulen, että viime vuoteen verrattuna, tänä vuonna tuotiin enemmän tavaraa myyntiin.

Anki Mäntykivi vastasi varustekirppiksesta.

Anki Mäntykivi vastasi varustekirppiksesta.

Viime vuodesta on selvästi lähtenyt sana kiirimään ja myyntialuekin on vähän isompi. Lopputulosta ei vielä tiedetä, kun ei olla tehty tilityksiä. Parhaiten on menneet edulliset ajovarusteet: takit, housut ja varsinkin hanskat, ne eivät ole kauaa tuolla pöydällä ehtineet olla. Jonkin verran täällä on ollut käytännössä aivan uusiakin ajovarusteita. Ne ovat roikkuneet täällä pidempään. Jos on uudemmasta tavarasta kysymys, niin ihmiset käyvät ehkä helpommin katsomassa niitä tuolta osastoilta, kuin täältä kirpparilta, kertoi Anki Mäntykivi.

Ladies´Bike Club/Wima Finland

Ladies' Bike Club / Wima Finlandin leidejä.

Ladies' Bike Club / Wima Finlandin leidejä.

– Jäsenhankinta on mennyt tosi hyvin. Tämän päivän (sunnuntain) tavoitteena meillä oli viisi uutta jäsentä, ja jo nyt on saatu kolme. Mikä parasta, he ovat olleet nuoria naismotoristeja. Heissä on kerhomme tulevaisuus, iloitsivat Sari, Virpi, Marjo ja Kaarin Ladies´ Bike Club/Wima Finlandin osastolla.

Kuvakavalkadia:

Yleiskuvaa hallista. Kawoja.

Yleiskuvaa hallista. Kawoja.

Ducatin maahantuoja RM Heino oli mukana messuilla.

Ducatin maahantuoja RM Heino oli mukana messuilla.

BMW-osastoa.

BMW-osastoa.

Huoltokaksikko ja Suzukeja.

Huoltokaksikko ja Suzukeja.

RE-Motors ja Apriliat.

RE-Motors ja Apriliat.

Kauppa on käynyt ihan tasaisesti. Jyväskylään on aina kiva tulla, kun täällä on hyvät bileet, kommentoi Arto 'Artsi' Nyqvist.

Kauppa on käynyt ihan tasaisesti. Jyväskylään on aina kiva tulla, kun täällä on hyvät bileet, kommentoi Arto 'Artsi' Nyqvist.

Ajovarusteosastoa.

Ajovarusteosastoa.

Christian Motorcycle Association.

Christian Motorcycle Association.

Fatwhale Kustom.

Fatwhale Kustom.

Yleisöä sekä rakennettuja fillareita ja mopoja.

Yleisöä sekä rakennettuja fillareita ja mopoja.

Gospel Riders oli paikalla.

Gospel Riders oli paikalla.

Harley-Davidson Tampere.

Harley-Davidson Tampere.

Japsistarat.

Japsistarat.

Jawan maahantuoja.

Jawan maahantuoja.

Myös nuoremmille oli nähtävää.

Myös nuoremmille oli nähtävää.

Juhis-Racing.

Juhis-Racing.

Julisteseinältä löytyivät kaikki Keski-Suomen Mp-näyttelyn julisteet kahta lukuunottamatta koko 30 vuoden ajalta!

Julisteseinältä löytyivät kaikki Keski-Suomen Mp-näyttelyn julisteet kahta lukuunottamatta koko 30 vuoden ajalta!

Ja Kotas-rallihan on kesällä!

Ja Kotas-rallihan on kesällä!

MKKV:n osastolla oli nähtävillä Paikallislehtien liiton myöntämä Antti-patsas.

MKKV:n osastolla oli nähtävillä Paikallislehtien liiton myöntämä Antti-patsas.

MP69 oli niinikään paikalla.

MP69 oli niinikään paikalla.

Muotinäytös. JMK:n omaa väkeä ja Huoltokaksikon 'kuteet'.

Muotinäytös. JMK:n omaa väkeä ja Huoltokaksikon 'kuteet'.

Muotinäytösyleisöä.

Muotinäytösyleisöä.

Ottomotor Oy.

Ottomotor Oy.

Kilvanajaja Pentti Korhosen hieno osasto.

Kilvanajaja Pentti Korhosen hieno osasto.

RE Motors ja ripaus italialaisuutta.

RE Motors ja ripaus italialaisuutta.

Sivuvaunuja!

Sivuvaunuja!

Streetfighter Club.

Streetfighter Club.

Stuntmies Eero Syrjänen ja fanit.

Stuntmies Eero Syrjänen ja fanit.

Kiinnostavaa asiaa ja moottoripyöriä.

Kiinnostavaa asiaa ja moottoripyöriä.

Moni oli tullut paikalle moottoripyörällä.

Moni oli tullut paikalle moottoripyörällä.

Veteraanimoottoripyöräklubin osastoa.

Veteraanimoottoripyöräklubin osastoa.

VMax-klubi.

VMax-klubi.

Yamahat kiinnostivat.

Yamahat kiinnostivat.