Vuosimallin 2024 BMW R 1300 GS.

Vuosimallin 2024 BMW R 1300 GS.

BMW:n isojen GS-mallien lippulaivat ovat jo neljän vuosikymmenen ajan olleet niitä, joihin kilpailijoita on verrattu, ja syystä. Mallia on hiottu pikkuhiljaa paremmaksi ja paremmaksi. Alkuvuosina bokserikoneen heikko vääntö alakierroksilla ja raskas paino aiheuttivat moitetta.

Esimerkiksi edellinen R 1250 GS -malli oli loistoesimerkki siitä, miten sähköinen alusta ja muu elektroniikka sekä alhainen painopiste ja muuttuvalla imuventtiilien ajoituksella varustettu moottori tekevät siitä esimerkillisen matkaenduron. Siitä lähtökohdasta odottaa ilman muuta, että uusi, moottoritilavuudeltaan isompi ja edistyneempi Gessu luo uuden vertailustandardin kilpailijoiden vastaaville malleille.

Vuosimallin 2024 BMW R 1300 GS.

Vuosimallin 2024 BMW R 1300 GS.

Se uusi Iso Gessu

Täysin uusi BMW R 1300 GS -matkaenduro on keventynyt 12 kiloa edeltäjäänsä verrattuna. Pyörän muotoilu, alusta ja bokserimoottori on pantu uusiksi. Käsiteltävyyden pitäisi olla vähintään samalla tasolla kuin aiemminkin.

Muotoilun kerrotaan kuvastavan pyörän dynaamisuutta erityisesti aiempaa litteämmän polttoainesäiliön ansiosta. Ajovalojen ilme ja ominaisuudet on uusittu Matrix LED -ajovalojen, sitä säteittäisesti ympäröivien päivänajovalojen ja käsisuojiin integroitujen suuntavalojen myötä. Miten uudet suuntavalot kestävät kaatuilua, on mielenkiintoinen kysymys.

Saatavilla on myös "Headlight Pro" -tehdasoptio, joka tuo kaarteeseen kääntyvän ajovalon pyörään. Ajovalo näyttää silloin sinne, minne pyörä on kallistettaessa kääntymässä.

Vuosimallin 2024 BMW R 1300 GS.

Vuosimallin 2024 BMW R 1300 GS ja valojen uusi ilme. Huomaa säteittäiset päivänvalo-ledit.

Pyörän ulkonäköä voi muokata eri väreillä ja yksityiskohdilla. Useiden istuinkorkeusvaihtoehtojen ansiosta istumakorkeutta ja -asentoa voi optimoida kuljettajan mukaan.

Pyörässä on teräslevystä valmistettu runko, joka on jäykempi kuin edeltävässä mallissa ja vaatii vähemmän tilaa. Aiemmin putkiteräksinen rungon takaosan rakenne on nyt painevalettua alumiinia. Uudet EVO Telelever -etujousitus ja EVO Paralever -takajousitus lisäävät ohjauksen tarkkuutta ja vakauttavat ajoa.

Vuosimallin 2024 BMW R 1300 GS.

Vuosimallin 2024 BMW R 1300 GS. Käsisuojiin integroidut vilkut.

Edellisen mallin sähköistä Dynamic ESA Next Generation -jousitusta on kehitetty eteenpäin, ja uusi lisävarusteena saatava sähköinen alustan säätö Dynamic Suspension Adjustment (DSA) parantaa ajoturvallisuutta, suorituskykyä ja mukavuutta kaikissa tilanteissa ja kaikissa maastoissa.

DSA yhdistää etu- ja takaosan dynaamisen iskunvaimennuksen jousituksen jousen jäykkyyttä vastaavaan säätöön valitun ajotilan, ajo-olosuhteiden ja ohjausliikkeiden mukaan. Jousituksen automaattinen säätö varmistaa kuorman kompensoinnin.

Vuosimallin 2024 BMW R 1300 GS.

Vuosimallin 2024 BMW R 1300 GS. Uusi ilme.

DSA:n kanssa lisävarusteena on saatavana lisäksi uusi tilanteeseen mukautuva korkeudensäätö ja sport-jousitus. Täysin automaattinen korkeuden säätö kaikissa olosuhteissa yhdistää suurimman mahdollisen ajomukavuuden tinkimättä ajo-ominaisuuksista ja kaarreturvallisuudesta. Maastossa viihtyvät kuljettajat arvostavat 20 mm suurempaa joustovaraa edessä ja takana sekä valinnaista, erityisesti R 1300 GS:lle kehitettyä urheilullisen jäykkää jousituksen sport-vaihtoehtoa.

Täysin uusittu moottori on kaikkien aikojen tehokkain BMW:n valmistama bokserimoottori. Pyörän huippunopeudeksi luvataan yli 200 km/h.

Vuosimallin 2024 BMW R 1300 GS.

Vuosimallin 2024 BMW R 1300 GS.

Moottorin iskutilavuus on 1 300 cm3 ja teho 107 kW / 145 hv / 7 750 rpm. Maksimivääntö on 149 Nm 6 500 rpm, ja 3 600–7 800 kierroksen välillä moottori vääntää jatkuvasti yli 130 Nm.

Moottori vie myös vähemmän tilaa kuin aiemmin, kiitos sen alapuolelle sijoitetun vaihteiston.

Neljä ajotapavalintaa

Vuosimallin 2024 BMW R 1300 GS.

Vuosimallin 2024 BMW R 1300 GS.

Uudessa R 1300 GS:ssä on vakiona neljä ajotilaa, joista kuljettajan voi valita kulloinkin sopivimman. Rain- ja Road-ajotilat soveltuvat useimpiin tieolosuhteisiin. Eco-ajotilan avulla saadaan polttoainetankillinen riittämään mahdollisimman pitkälle. Enduro-ajotila sovittaa säädöt maastoajoon. Lisävarusteena on tarjolla Riding Modes Pro ja sen kolme lisäajotilaa, joista kahta voi säätää omiin tarpeisiinsa sopivaksi.

Monitoimimittaristossa on 6,5 tuuman täysvärinen TFT-näyttö sekä vakiona useita ominaisuuksia. Lisävarusteena on saatavilla useita kuljettajaa avustavia järjestelmiä, joita aiemmin on totuttu näkemään vain autoissa. Niitä ovat esimerkiksi mukautuva vakionopeudensäädin, etutörmäysvaroitin ja kaistanvaihtoavustin.

Vuosimallin 2024 BMW R 1300 GS.

Vuosimallin 2024 BMW R 1300 GS.

Vakiona tulevat myös HSC-mäkilähtöavustin ja MSR-järjestelmä, joka estää takapyörän lukkiutumisen moottorijarrutuksessa.

Tarjolla on perusmallin lisäksi näyttävät Triple Black, GS Trophy ja Option 719 Tramuntana -mallit.

Lanseeraus marraskuussa

Vuosimallin 2024 BMW R 1300 GS.

Vuosimallin 2024 BMW R 1300 GS.

Marraskuussa lanseerattavan uuden BMW R 1300 GS -mallin alkaen-hinta on 26 500 euroa (ilman toimituskuluja). Malliin on saatavilla laaja valikoima BMW Motorrad -lisävarusteita.

Uusi moottoripyöräsukupolvi rakennetaan Berliinissä samassa tehtaassa, jossa on valmistettu jo yli miljoona GS-mallia sitten ensimmäisen, vuonna 1980 valmistuneen BMW R 80 G/S -mallin jälkeen.

Vuosimallin 2024 BMW R 1300 GS.

Vuosimallin 2024 BMW R 1300 GS.

Uusi BMW R 1300 GS pähkinänkuoressa

  • - Täysin uusi bokserimoottori, pohjalle asennetun vaihteiston ja imuventtiilien säätyvän ajoituksen myötä (Shift-Cam).
  • - Tehokkain BMW:n bokserimoottori koskaan: lisää tehoa ja responssia koko kierrosalueella; pienempi polttoaineen kulutus, vähemmän päästöjä.
  • - Teho 107 kW / 145 hv / 7 750 rpm, vääntö on 149 Nm 6 500 rpm.
  • - Kokonaan uusiksi suunniteltu alusta, EVO Telelever edessä ja EVO Paralever takana.
  • - 12 kg kevyempi edeltävään malliin verrattuna
  • - BMW Intergral ABS Pro -jarrut vakiona.
  • - Neljä ajotapavalintaa vakiona
  • - Moottorin väännönohjaus (MSR), dynaaminen jarruavustin (DBC) ja  mäkilähtöavustin (HSC) vakiona.
  • - Option saatavilla Driving Modes Pro, jossa myös räätälöitäviä ajotapavalintoja.
  • - Dynaaminen vetoluiston esto DTC vakiona.
  • - Electronic Dynamic Suspension Adjustment (DSA) tehdasoptiona.
  • - Adaptiivnen ajoneuvon korkeudensäätö tehdasoptiona.
  • - Uusi matriisi-LED ajovalo vakiona
  • - Headlight Pro tehdasoptiona.
  • - Käsisuojat joihin integroitu vilkut vakiona.
  • - Litium-ioniakku, akkuvahti BMW Motorrad -sovelluksen kautta vakiona.
  • - Dynamic Cruise Control (DCC) jarrutustoiminnolla vakiona.
  • - Ajoassistentti ja Active (mukautuva) Cruise Control (ACC),
  • - Etutörmäyksen varoitin Front Collision Warning (FCW) ja kaistanvaihtovaroitin Lane Change Warning (SWW) optiona.
  • - Älypuhelimen latausosasto integroidulla USB-liittimellä ja lisäksi 12 Voltin pistoke.
  • - Sähkölämmitteiset istuimet sekä kuljettajalle että kyytiläiselle.
  • - Erikorkuisia istuimia optiona.
  • - Avaimeton käynnistys, sähkölämmitteiset kahvat.
  • - Monitoimimittaristo, 6,5" väri-TFT-näyttö.
  • - Älykäs hätäpuhelu tehdasoptiona (Intelligent Emergency Call)

 

Vuosimallin 2024 BMW R 1300 GS.

Vuosimallin 2024 BMW R 1300 GS.

Uusia vakiovarusteita verrattuna edelliseen malliin:

  • - Sähkölämmitteiset kahvat
  • - Avaimeton käynnistys (+ohjauslukko ja tankin korkin avaus)
  • - MSR.
  • - BMW Motorrad Full Integral ABS Pro.
  • - Vakionopeudensäädin, jossa jarrutoiminto.
  • - Litiumioniakku
  • - Käsisuojat, joissa integroidut vilkut.
 

Aiheesta aiemmin:

TORSTAI 21.9.2023 09:14

BMW raotti verhoa, haluatko nähdä: ensi viikolla julkistettava isompi R 1300 GS tiiserikuvassa

SUNNUNTAI 25.6.2023 08:48

BMW:ltä miljoonas bokserimoottorilla varustettu GS-malli – uusi, isompi Gessu esitellään syyskuussa!

TORSTAI 11.8.2022 12:03

Parivertailussa adventuretouringpyörien kunkku BMW R 1250 GS ja haastajana KTM 1290 Super Adventure S: onko kulttimaineelle katetta?

MAANANTAI 4.4.2022 11:12

Vahinkovuoto: BMW:n tulevien mallien lista huollon sivuilla, mm. R 1300 GS

KESKIVIIKKO 30.6.2021 14:01

Vakoilukuvat: BMW:n tuleva R 1300 GS on täynnä yllätyksiä

Lisää kuvia:

Vuosimallin 2024 BMW R 1300 GS.

Vuosimallin 2024 BMW R 1300 GS.

 

Vuosimallin 2024 BMW R 1300 GS.

Vuosimallin 2024 BMW R 1300 GS.

Vuosimallin 2024 BMW R 1300 GS.

Vuosimallin 2024 BMW R 1300 GS.

Vuosimallin 2024 BMW R 1300 GS.

Vuosimallin 2024 BMW R 1300 GS.

Vuosimallin 2024 BMW R 1300 GS.

Vuosimallin 2024 BMW R 1300 GS.

Vuosimallin 2024 BMW R 1300 GS.

Vuosimallin 2024 BMW R 1300 GS.

Vuosimallin 2024 BMW R 1300 GS.

Vuosimallin 2024 BMW R 1300 GS.

Vuosimallin 2024 BMW R 1300 GS.

Vuosimallin 2024 BMW R 1300 GS.

Vuosimallin 2024 BMW R 1300 GS.

Vuosimallin 2024 BMW R 1300 GS.

Vuosimallin 2024 BMW R 1300 GS.

Vuosimallin 2024 BMW R 1300 GS.

Vuosimallin 2024 BMW R 1300 GS.

Vuosimallin 2024 BMW R 1300 GS.

Vuosimallin 2024 BMW R 1300 GS.

Vuosimallin 2024 BMW R 1300 GS.

Vuosimallin 2024 BMW R 1300 GS.

Vuosimallin 2024 BMW R 1300 GS.

Vuosimallin 2024 BMW R 1300 GS.

Vuosimallin 2024 BMW R 1300 GS.

Vuosimallin 2024 BMW R 1300 GS.

Vuosimallin 2024 BMW R 1300 GS.

Vuosimallin 2024 BMW R 1300 GS.

Vuosimallin 2024 BMW R 1300 GS.

Vuosimallin 2024 BMW R 1300 GS.

Vuosimallin 2024 BMW R 1300 GS. Istuinlämmitys.

Vuosimallin 2024 BMW R 1300 GS.

Vuosimallin 2024 BMW R 1300 GS.

Vuosimallin 2024 BMW R 1300 GS.

Vuosimallin 2024 BMW R 1300 GS.

Vuosimallin 2024 BMW R 1300 GS.

Vuosimallin 2024 BMW R 1300 GS.

Vuosimallin 2024 BMW R 1300 GS.

Vuosimallin 2024 BMW R 1300 GS.

Vuosimallin 2024 BMW R 1300 GS.

Vuosimallin 2024 BMW R 1300 GS.

Vuosimallin 2024 BMW R 1300 GS.

Vuosimallin 2024 BMW R 1300 GS.

Vuosimallin 2024 BMW R 1300 GS.

Vuosimallin 2024 BMW R 1300 GS.

Vuosimallin 2024 BMW R 1300 GS.

Vuosimallin 2024 BMW R 1300 GS.

Vuosimallin 2024 BMW R 1300 GS.

Vuosimallin 2024 BMW R 1300 GS.

Vuosimallin 2024 BMW R 1300 GS.

Vuosimallin 2024 BMW R 1300 GS.

Vuosimallin 2024 BMW R 1300 GS.

Vuosimallin 2024 BMW R 1300 GS.

Vuosimallin 2024 BMW R 1300 GS.

Vuosimallin 2024 BMW R 1300 GS.

Vuosimallin 2024 BMW R 1300 GS.

Vuosimallin 2024 BMW R 1300 GS.

Vuosimallin 2024 BMW R 1300 GS.

Vuosimallin 2024 BMW R 1300 GS.

Vuosimallin 2024 BMW R 1300 GS.

Vuosimallin 2024 BMW R 1300 GS.