Kaliforniassa San Diegossa toimivan Nuvizin Ride: HUD:in hyvä puoli on siinä, että se sopii periaatteessa kaikkiin kokokypäriin. Se asennetaan kypärän leukaosaan ja haltutu datasisältö heijastetaan läpinäkyvästi kypärän visiirin pintaan pienen videoprojektorin avulla.

Nuvizin sivuilla painotetaan sitä, että nimenomaan motoristi jos kuka hyötyy HUD:eista, sillä katseen siirtäminen pois ajoradasta minkä tahansa syyn takia kasvattaa onnettomuusriskiä.

Nuvizin rakennekuva.

Nuvizista näkee - ja kuulee - navigointiohjeet, säätiedotteet, puhelun soittajan ja vaikkapa rata-ajossa kaiken tarvittavan suoritusdatan musiikin soittolistoista puhumattakaan. Kuten muotia on, laite myös parittuu bluetooth-älypuhelimien kanssa.

Laitteen heijastuskuva on tehty sellaiseksi, että se on helppo lukea vilkaisulla, mutta sen ei pitäisi haitata kuljettajan näkökenttää.

Yritys keräsi Kickstarterin kautta yli 200 000 dollaria eli reilusti tavoitellun 185 000 taalan. Hyvin onnistuneesta rahoituskierroksesta huolimatta tuotteen markkinoilletuloa jouduttiin siirtämään miltei vuodella. Viime kesän sijasta laite tulee myyntiin vasta vuoden 2015 keväällä.

Nuviz sijoitetaan kypärän leukaosaan epäsymmetrisesti.

Nuvizin Ride: HUD joutuu kovaan kilpailutilanteeseen, sillä vastaava tuote, brittiläisen Bike Systemsin BikeHUD on jo markkinoilla, ja Scully Helmets on tuomassa piakkoin markkinoille HUD-kypärän, jossa on sisäänrakennettuna heijastuslaitteisto ja joka myös tuo taaksepäin kuvaavan kameran kuvaa heijastusnäytölle.

Alla video Nuvitzin Ride: HUDin Kickstarter-kampanjasta. Lisää videoita löytyy yrityksen sivustolta.

 

Tiimi Nuvizin takana.