Nurmen menopeli.

Nurmen menopeli.

Kysessä oli kisakauden avaus Motoparkissa, Virtasalmella viime viikonloppuna. Kisalähtöjä oli kaksi, ja kumpaakin ajettiin 14 kierrosta.

Rasmus Nurmi:

– Kauden avaus lauantaina alkoi aika-ajoilla. Ne sujuivat melkein suunnitelmien mukaan, olin 2.

– Lauantain kisassa sain erittäin hyvän lähdön ja pääsin ykköspaikalle. Kierrokselle 9. asti olin ykkösenä. Maaliin tulin toisena.

Ajossa radalla.

Ajossa radalla.

– Sunnuntain kisaan lähdin kolmosruudusta. Lähtöpaikka määräytyi lauantain kilpailun kierrosaikojen perusteella. Lähdin kisaan ruudusta kolme, mutta ampaisin heti kärkipaikallle, ja johdin kisaa loppuun asti. Kisa keskeytettiin kaksi kertaa punalipulla, kilpakumppaneiden kaaduttua, ja kisalähtö uusittiin sen takia kahdesti. Sain pidettyä ykköspaikan maaliin asti ja se oli minun ensimmäinen Superstock 600 -luokan voittoni.

– Viikonloppuun olen erittäin tyytyväinen, saldona sijat 1. Ja 2.

Seuraava osakilpailu ajetaan heinäkuun viimeisenä viikonloppuna Alastaron radalla.

20-vuotias Rasmus Nurmi ajaa kaudella 2024 Superstock 600-luokassa. Kalusto Yamaha R6.

Podiumilla.

Podiumilla.