Tapahtuman teemana olivat omistajiensa helmet 80-luvulta. Niitä kyllä riittikin, niin kuin ennenkin.
50-luvun Porsche, mutta muutettuna sähkökäyttöiseksi.
Lahdessa tunnelma on aina ollut erinomainen, ja siitä tulee kiva fiilis niin katsojille kuin näytteilleasettajillekin. Tunnelma syntyy siitä että hommaa tehdään koko sydämellä, ei niinkään rahasta. Toki kaupallisia toimijoitakin oli paikalla runsaasti. Moni yrittäjä on oppinut toimimaan harrastajien kanssa siten, että yhteydenpito ja kanssakäyminen jatkuu, eli kustannukset pidetään aisoissa.
Kaksipyöräisistä kerhoista paikalla olivat ainakin Japsistarat komealla osastolla. Myös BMW-moottoripyöräkerhon oldtimer-jaosto oli paikalla monella mallilla. Veteraanimoottoripyöräkerho esitteli niin ikään toimintaansa.
Mukava oli myös nähdä SA-kalustoa Parolan panssarimuseon tuomana.
Hieno näyttely, voisiko jo sanoa perinteeksi?
80-luvun kisasivuvaunukaksikko. Markus Kiiski lienee tarjennut, kun ilmajäähdytteinen moottori on tuksuttanut suoraan miehen alla.