Lauantain kisaan Niki Tuuli lähti aika-ajojen perusteella ruudusta kaksikymmentäkolme. Startti ei ollut paras mahdollinen ja Tuuli menetti ensimmäisissä kaarteissa muutaman sijan. Kilpailun edetessä ajorytmi kuitenkin löytyi ja Tuuli pystyi puristamaan maaliin sijalla kaksikymmentäkaksi. Voittoon ajoi sarjaa johtava Stefano Manzi.
Niki Tuuli Misanossa. Kuva GPagency.
”Hyvä fiilis kisan jälkeen. Tulos on mitä on, mutta sain ajettua tasaisen kisan alusta loppuun. Ei siinä enempää ollut otettavissakaan, sillä yksinkertaisesti pyörän rajat tulee vaan vastaan. Kovaa kuitenkin mentiin ja olkapäävammakaan ei enää vaivannut, joten tyytyväinen saa olla," Niki Tuuli totesi.
Sunnuntain kilpailussa alun ruuhkista selvittyään Tuuli pystyi taas kilpailun edetessä parantelemaan hyvin sijoitustaan. Kilpailu oli kaatumisten värittämä ja jouduttiinkin lopulta keskeyttämään kierroksella kolmetoista. Tuuli oli keskeytyshetkellä sijalla kahdeksantoista ja metsästi viimeistä pistesijaa. Lähdön voittajaksi saatiin kilpailua keskeytyshetkellä johtanut Can Oncu.
Niki Tuuli Misanossa. Kuva GPagency.
”Taas tasainen kilpailu alusta loppuun. Vauhti vähän parani eilisestä, mutta ei saatu pyörää parannettua niin paljon kun olisin halunnut. Kaikkeni annoin ja se riitti tällaiseen tänään, mutta tästä on hyvä jatkaa koska sain paljon kilometrejä alle ja hyvän tuntuman pyörään," Tuuli päätti.