Kaksi kolmatta sijaa vankisti suomalaisbrittiläisen kaksikon MM-sarjan nelospaikkaa ja lisäsi mahdollisuuksia mitaleille. Menestys oli sarjan ikänestorille hienoinen yllätys.
– Tavallaan oli yllätys, että meni noinkin hyvin, kuvaili Pekka Päivärinta, todeten uusitun radan sopineen heille.
Mitalistien on helppo hymyillä. Kuva Mark Walters.
– Rata oli vähän parempi, mitä täällä on ennen ajettu. Asfalttia on uusittu ja kisan voittaja Paynen pyöräkunta teki uuden rataennätyksen ja siinä perässä tulimme me, kertoi suomalainen painottaen, että molempien kisojen kärkikolmikko erottui muista kilpailijoista.
Lauantaisessa sprintissä kärkikolmikko sivuutti ruutulipun karvan päälle sekunnin sisään ja sunnuntainakin Päivärinta/Adam Christie tuli maaliin kakkoseksi ajaneen Christien veljesparin vanavedessä, eikä voittaja Harry Payne/Kevin Rousseau-kaksikkokaan paennut näkymättömiin.
– Payne kontrolloi kisaa sunnuntaina. Alussa me vähän jäätiin, mutta lopussa saatiin taas kiinni. Samoille sekunneille ajettiin koko kisan ajan, summasi Päivärinta.
Pekka ja Adam Pannoniaringillä. Kuva Mark Walters.
Lämpötila kipusi sunnuntaina kolmeen kymppiin ja viikonlopun monet ajosessiot vaativat päätöspäivänä veronsa.
– Sunnuntain kisa oli haastava. Kyllä mä olin aika kovilla siinä. Henkisesti sain taitettua sen kuumuuden pois mielestä ja keskityttyä ajamiseen. Täällä tuli paljon kilometrejä ja se tuntui, kun en ole enää nuori mies.
Molemmat kilpailut voittanut brittiläisranskalainen Payne/Rousseau kaksikko johtaa sarjaa 120 pisteellään. Cristien veljespari Sam ja Tom kaasutteli kaksi kakkostilaa ja kipusi sarjassa toiseksi pisteellä ohi Unkariin sarjakärkenä saapuneen Markus Schlosser/Luca Schmitd-duon, jotka epäonnistuivat Pannoniaringillä hyytyen vitoseksi ja neloseksi. Neljäntenä oleva Päivärinnan pyöräkunta on kasannut 79 pistettä. Eroa pronssitilaan on 28 pistettä,
Päivärinnan MM-pistejahti jatkuu juhannusviikonloppuna Tsekinmaan Mostissa, jossa ajetaan taas kaksi erillistä MM-osakilpailua.
Superside-sarja. Pannoniaring Unkari tulokset:
Pekka ja Adam palkintopallilla. Kuva Mark Walters.
Sprint:1. Harry Payne/Kevin Rousseau, 2. Sam Christie/Tom Christie, 3. Pekka Päivärinta/Adam Christie, 4. Todd Ellis/Emmanuelle Clement, 5. Markus Schlosser/Luca Schmitd.
Main race: 1. Payne/Rousseau, 2. Christie/Christie, 3. Päivärinta/Christie, 4. Schlosser/Schmitd, 5. Rupert Acrcher/Ondrej Sedlacek.
Aiheesta aiemmin:
Maanantai 19.5.2025 12:08
Pekka Päivärinta piipahti voittamassa Brittien sarjan kovan kilpailun
Maanantai 28.4.2025 11:16
Kaksikko Päivärinta-Christie jälleen podiumilla sivuvaunujen MM-sarjassa
Maanantai 21.4.2025 09:43
Sunnuntai 13.4.2025 08:23
Sivuvaunumoottoripyöräilijä Pekka Päivärinnalla alkaa 21. kausi lajin huipputasolla