Uusi ajankohta messutapahtumalle on 12.–14. helmikuuta 2027. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Intermot järjestetään vuoden alussa. Samalla tapahtuman kesto tiivistyy kolmeen päivään, mutta näyttelypinta-ala tuplaantuu: messut valtaavat neljä hallia aiemman kahden sijaan.
Valmistajat tukevat siirtoa – Helmikuu on uuden sesongin aloitus
Perinteisesti Intermot on kamppaillut uutuusmallien ensiesittelyistä marraskuussa järjestettävien Milanon EICMA-messujen kanssa. Siirtämällä tapahtuman helmikuulle Intermot luovuttaa ensiesittelyt Italiaan, mutta saa tilalle jotain muuta: suoran yhteyden kuluttajien lompakkoon juuri ennen ajokauden alkua.
Suuret valmistajat, kuten Honda, Yamaha ja Royal Enfield, ovat asettuneet tukemaan uutta aikataulua. Helmikuu on perinteisesti ollut myynnillisesti hiljainen kuukausi, ja alan jättiläiset uskovat, että suurtapahtuma juuri tähän saumaan potkaisee kevätsalongit käyntiin uudella energialla.
”Honda tukee Intermotin uudelleenkäynnistystä, sillä ala tarvitsee vahvaa ja yhtenäistä läsnäoloa juuri nyt. Kevät tarjoaa mahdollisuuden näyttää, mitä moottoripyöräily on tänä päivänä – kulttuuria, taloudellinen tekijä ja tulevaisuuden liikkumismuoto”, toteaa Saksan Hondan moottoripyöräosaston johtaja Albert Erlacher.
Messukalenterissa strategista peliä
Intermot on ollut viime vuosina varsin vaatimaton tapahtuma EICMAan verrattuna. Siinä missä Milanossa vierailee 500 000 - 600 000 ihmistä, 2025 Kölnissä messuvieraita oli vain 80 000. Se on niukasti, kun ajattelee, että Suomen MP-messutkin keräävät vuosittain 55 000 - 60 000 kävijää.
Aikataulumuutoksen jälkeen Intermot ei enää jää Milanon jättimäisten uutuusvyöryjen varjoon, vaan se voi keskittyä tarjoamaan koeajoja ja elämyksiä kuluttajille, jotka ovat jo ostopäätöksen kynnyksellä.
Uusi ajankohta asettaa Intermotin lähes vastakkain Saksan toisen suuren kevätnäyttelyn, Motorräder Dortmundin, kanssa. Dortmund sijaitsee vain noin 100 kilometrin päässä Kölnistä ja järjestetään maaliskuussa. On mielenkiintoista nähdä, riittääkö saksalaisille motoristeille virtaa kahteen suurnäyttelyyn kuukauden sisällä.
Intermotin siirron voi myös nähdä selkeänä kannanottona sille, että messujen rooli on muuttumassa. Kun uutuudet julkaistaan nykyään Instagramissa ja YouTubessa reaaliajassa, messujen tärkeimmäksi tehtäväksi jää yhteisöllisyys ja tuotteiden fyysinen kokeminen. Helmikuun ajankohta palvelee tätä loistavasti: se herättää "mopokuumeen" juuri, kun lumet alkavat sulaa Keski-Euroopassa.
Lisätietoja: Intermot.