Jere Haavisto avasi sarjan tasaisen vahvasti ajaen ADAC MX Masters -luokassa lauantain ensimmäisessä erässä viidenneksi, sunnuntaina toisessa erässä neljänneksi ja viikonlopun päättävässä kolmannessa erässä yhdeksänneksi. Viikonlopun yhteistuloksissa Haavisto oli viides ja on luonnollisesti avauskilpailun jälkeen sarjassa samalla sijalla.

- Muuten ihan tyytyväinen viikonloppuun, mutta harmittaa tuo viimeisen erän kaatuminen. Ihan hyvä kauden avaus, mutta lähtöjä täytyy nyt harjoitella, kun jokaisessa erässä joutui tekemään nousua takaa. Viimeisessä erässä oli ihan kohtuullinen lähtö, mutta sitten tyrin itse ensimmäisellä kierroksella, Haavisto kertoi viikonlopun jälkeen.

Harri Kullas.

Harri Kullas.

 

Harri Kullas aloitti viikonlopun vahvasti nappaamalla holeshotin ensimmäisessä erässä ja johtaen kilpailua muutaman kierroksen ajan. Kaatuminen kolmospaikalta kuitenkin keskeytti erän, ja hän satutti samalla polveaan, mikä vaikeutti ajamista myös sunnuntaina.

- Viikonloppu alkoi hyvin, mutta loppui aika äkkiä. Ensimmäisessä erässä kolmossija olisi ollut hyvin otettavissa, mutta yhdessä hypyn nokassa oli kivi, jota en huomannut, ja menin etukautta ympäri. Pyörä lensi suoraan polven päälle, ja jalka meni täysin tunnottomaksi sekä polvi turposi pahasti, Kullas kertoi.

Sunnuntaina hän ajoi kivuista huolimatta vahvasti toisessa erässä hyvän lähdön jälkeen viidenneksi.

– Yritin välttää kaikkia riskejä ja jouduin varomaan jalkaa siten, että ajoin käytännössä yhdellä jalalla. Se oli mielestäni hyvä suoritus siihen nähden, miltä jalka vaikutti lauantai-iltana, Kullas jatkoi.

Kolmannessa erässä Kullas löi jalkaa vielä kertaalleen maahan hypyn alastulossa, ja se haittasi jo merkittävästi ajamista. Erä jäi lopulta kesken pari kierrosta ennen maalia, ja viikonlopun yhteistuloksissa hän oli 16.

Mansikkamäki osoitti vahvaa menoa Youngster Cupissa

Saku Mansikkamäki, nro 41.

Saku Mansikkamäki, nro 41.

Saku Mansikkamäki oli yksi viikonlopun valopilkuista ADAC MX Youngster Cup -luokassa, vaikka kärsi flunssasta ja silmätulehduksesta. Lauantaina avauserässä hän ajoi heti kolmanneksi. Sunnuntaina vahva tekeminen jatkui, ja hän nappasi viikonlopun toisessa erässä holeshotin ajaen erässä neljänneksi.

Päätöserässä vantaalainen nappasi jälleen holeshotin, mutta viikonlopun rasitus alkoi tuntua kehossa, ja hän valui tuloksissa alaspäin erän aikana ollen kymmenentenä vielä kaksi kierrosta ennen maalia. Kaatuminen kanssakilpailijan kanssa pudotti hänet pisteiden ulkopuolelle, ja viikonlopun yhteistuloksissa hän oli seitsemäs.

- Lauantai oli tosi hyvä ja ensimmäinen podium minulle ADAC:ssa. Sunnuntaina molemmissa erissä holeshotit. Toisessa erässä jaksoin vielä hyvin taistella, mutta päätöserässä alkoi tuntua kropassa viikonlopun rasitus sekä sairastelu. Hyvä avaus silti, ja osoitettiin heti, että tämä on ihan oikea sarja meille ja pystytään myös pärjäämään täällä, Mansikkamäki kertoi.

Nico Stenberg, nro 358.

Nico Stenberg, nro 358.

Nico Stenbergin viikonloppu oli vaihteleva. Avauserässä lauantaina hyvä lähtö, mutta sitten kaksi kaatumista ja sijoitus 24. Sunnuntaina toisessa erässä myös hyvä lähtö ja ruutulipulla hienosti seitsemäs. Päätöserästä sijoitus 16., mikä toi viikonlopun yhteistuloksissa sijan 15.

- Meikäläisellä ei ollut ihan niin hyvää lyöntiä. Pientä jännitystä ilmassa eikä saanut sellaista rentoutta siihen tekemiseen. Ensimmäisessä erässä kahdet lipat. Toisessa erässä ihan hyvä lähtö ja maalissa seitsemäs. Kolmannessa erässä jälleen huono lähtö ja jäin vähän muiden perään ajelemaan. Viikonlopussa oli kuitenkin positiivistakin, ja otetaan ne mukaan tästä, Stenberg kertoi.

ADAC-sarjassa lasketaan myös viikonlopusta tiimipisteitä, ja niissä Schmicker Silve Racing on avausviikonlopun jälkeen neljäntenä. Sarja jatkuu kuukauden päästä Dreetzin niin ikään pehmeällä hiekkaradalla.

Viikonlopun kaikki tulokset löytyvät täältä: https://www.adac-motorsport.de/en/adac-mx-masters/race-calendar/2026/race-details/2026-4-4-grevenbroich/

Aiheesta aiemmin:

Maanantai 16.3.2026 09:02

Motocross: Schmicker Silve Racing avasi kautensa Saksassa

Perjantai 13.3.2026 07:17

Uusi Schmicker Silve Racing -tiimi Kullaksen ja Haaviston kanssa Saksan ADAC-sarjaan