Isle of Man TT -kilpailut ajetaan 25.5-7.6. Kisat alkavat 25.5 vapailla harjoituksilla ja aika-ajoilla. Harvoin pääsee näkemään, mitä kaikkea näiden kahden viikon aikana tapahtuu, muuten kuin katsomalla kisoja ja niiden tuloksia.
Viime vuonna Erno Kostamo lanseerasi Etä TT -varikkopassin, suljetun WhatsApp-ryhmän, jonka kautta pääsi seuraamaan Ernon matkaa läpi myyttisen Mountain Coursen ja kokemaan TT:n hengen niin läheltä, kuin ilman ajopukua voi päästä. Sisältö oli mielenkiintoista.
– Varikkopassin lanseeramiseen on puhtaasti taloudelliset syyt. Nykypäivinä on erittäin vaikea saada yrityksiltä rahaa, joten kaikki kivet ja kannot on käännettävä, että saadaan rahoitus kuntoon. Idea Varikkopassiin tuli driftingin puolelta. Siellä kaverit ovat keksineet eri malleja, millä taloudellista tukea voi saada. Tämä on niistä yksi, totesi Erno Kostamo.
Etä TT -varikkopassilla pääsee seuraamaan kisoja kulissien takaa.
– Varikkopassi oli viime vuonna toiminnassa ensimmäistä kertaa. Siitä tuli todella paljon kiitosta. Nyt yritetään vielä parantaa viime vuodesta.
– Itse keskityn ajamiseen, mutta lisäilen Varikkopassiin sisältöä, mitä vain aikaa ja voimavaroja on. Kuten viimekin vuonna, nytkin on nimetty kaveri hoitamaan sisältöä. Iltaisin ja päivisin mekaanikot lisäilevät sinne tarinaa ja mukana on pari yhteistyökumppania, jotka välittävät tietoja ja kuvia radan varrelta, kertoi Kostamo Helsinki-Vantaan lentokentältä.
Varikkopassin päivitykset alkoivat jo tänään. 'Nahkapuvut saapuivat tänä aamuna Suomeen...
...joten ne yritettiin saada mahdutettua käsimatkatavaroihin.'
Päivitykset alkoivat tänään 22.5. Vielä ehdit hypätä matkaan ja nähdä päivittäin videoita, kuvia, haastatteluja suoraan varikolta, teknistä tietoa ja datakatsauksia mekaanikoilta, tulokset ja tilannepäivitykset reaaliajassa suoraan kisojen ytimestä.
Etä TT-varikkopassin hinta on 100 € ja sen voit ostaa täältä.
Samalla kun pääset TT:n tunnelmiin, tuet suoraan Ernon matkaa Mountain Coursella – olet osa tiimiä ja kannustat konkreettisesti! Paikkoja on rajoitetusti.