Raakilla ei aikaisempaa maarata kokemusta ole, mutta nuorukainen lähti taistoon ennakkoluulottomasti. Kaikissa kolmessa alkuerässään Otto Raak sijoittui neljänneksi ja keräsi näin ollen kuusi pistettä. Alkuerien jälkeen hän jatkoi semifinaaliin, josta kolme parasta lunasti paikan finaaliin alkuerien kolmen parhaan kanssa.

Semifinaalin voittoon ajoi Tero Aarnio, toiseksi Luis Tebbe ja kolmanneksi hiuksen hienolla erolla Tampereen oma poika Max Koivula. Raak sijoittui tiukan erän jälkeen erittäin pienellä erolla neljänneksi ja jäi ensimmäisenä kuljettajana finaalin ulkopuolelle.

Finaalin voittoon ja Suomenmestaruuteen ajoi saksalainen maaratahuippu Jörg Tebbe. Hopeaa nappasi Oton seurakaveri Jesse Mustonen ja pronssille nousi niin ikään maaratadebyyttinsä tehnyt Ossi Rantala.

- Mukavaa oli. Hyvin meni siihen nähden, että kolme minuuttia ehdin ennen kisaa pyörää testata, enkä sen enempää ole maarataa ajanut. Warm upissa en edes kehdannut ajaa vielä kaasu pohjassa, mutta ensimmäisestä erästä alkaen kisainto heräsi ja lähdin taistelemaan ihan tosissaan jokaisesta pisteestä. Ihan pienestä jäi lopulta finaalipaikka kiinni, mutta tyytyväinen oon silti. Hyvä ekaksi maaratakisaksi, kommentoi Raak.

Oton kausi jatkuu ensi lauantaina 13.8. Haapajärvellä ajettavassa speedwayn SM-finaalissa. Siellä tavoitteena on uran ensimmäinen aikuisten henkilökohtainen SM-mitali.

- Hyvällä fiiliksellä speedwayn SM-finaalia kohti. Tavoitteena parantaa sijoitusta aikaisemmilta vuosilta, eli nousta palkintokorokkeelle, kommentoi Raak.

TULOKSET:

1. Jörg Tebbe, Saksa 14+5

2. Jesse Mustonen, VRT 13+4

3. Ossi Rantala, ASMP 13+3

4. Tero Aarnio, KMMK 12+5+2

5. Luis Tebbe, Saksa 11+4+1

6. Max Koivula, KaMoKe 5+3+0

7. Otto Raak, VRT 6+2(2,2,2,2)

8. Simo Pulli, ValkMK 7+2

9. Janne Koivula, KaMoKe 7+R

10. Mattias Blom, HMK 3

11. Juho Kivistö, SeMK 2

12. Markku Autio, VaMK 0


*Kuva Timo Eronen

Teksti Miro Nevanperä / Raak Racing Team