Alkuun ilmoitetut aika-ajojen karsintaprosenttiarvot muuttuivat yllättävästi ja niitä sovellettiin toisin kuin oli ilmoitettu. Tämä aiheutti pahaa verta monen kilpailijan kohdalla, kun he yllättäen joutuivat lähtemään kotiin kesken kisan. Erityisesti ulkomaisissa kilpailijoissa tämä herätti aiheellista närää. Varsinkin, kun vielä lauantain soutamisen ja huopaamisen jälkeen kaikki karsitut olisivatkin lopulta saaneet ajaa sunnuntaina. Jos olet jo 200 tai 500 tai 1000 kilometrin päässä lauantai-iltayönä ja saat tiedon ajoluvasta sunnuntaina, lähtisitkö ajamaan takaisinpäin? Tuskin. Vaikuttaa siltä, että Imatranajon organisaatiossa olisi toimintatapoja koskevan keskustelun paikka?
Alla Marko Hurmeen kirjoittama teksti. Aloitusotsikko Hurmeen, väliotsikot toimitussihteerin.
Mitä tapahtuikaan Imatranajo 2026 -tapahtuman kulisseissa?
Imatranajo on suomalaisen moottoriurheilun instituutio. Tapahtuma, jonka nimen pitäisi itsessään tarkoittaa perinteitä, ryhtiä, kilpailijoiden kunnioittamista ja ennen kaikkea ammattimaista tekemistä. Tänä vuonna kulisseissa nähtiin kuitenkin näytelmä, jonka käsikirjoitus muistutti enemmän hallinnollista mahalaskua kuin kansainvälisen tason moottoriurheilutapahtumaa.
Kaikki ei mennyt niin kuin Strömsössä. Ei edes sinne päin.
Ennen kuin mennään siihen, mitä Imatralla tapahtui, on syytä kerrata, miten asiat normaalisti menevät.
Kilpailusäännöt sallivat kilpailijoiden karsinnan aika-ajojen kierrosaikojen perusteella. Säännöissä määritellyt rajat ovat soololuokissa 112 prosenttia nopeimman kuljettajan ajamasta kolmen kierroksen keskiarvosta ja sivuvaunuluokassa 120 prosenttia.
Suomessa käytäntö on kuitenkin pitkään ollut se, ettei kansallisissa luokissa karsintaa tehdä, ellei osallistujamäärä ylitä radan kapasiteettia. Tähän sääntöjen mahdollistamaan toimenpiteeseen ei ole tarvinnut turvautua vuosiin, jo pelkästään harrastajamäärien vähäisyyden takia.
Imatranajon kilpailunjohto päätti kuitenkin toimia toisin.
Karsinnan suorituserikoisuuksia
Jo pelkkä päätös karsinnan suorittamisesta herätti kysymyksiä. Jos se olisi tehty selkeästi, perustellusti ja ennen kaikkea sääntöjen sekä lisämääräyksen mukaisesti, asiasta olisi todennäköisesti selvitty korkeintaan pahalla mielellä. Mutta se, miten karsinta toteutettiin, hakee vertaistaan.
Kilpailijoille jaetussa lisämääräyksessä kerrottiin aika-ajojen prosenttirajat, kuten kuuluukin. Soololuokille rajaksi oli määritetty poikkeuksellisesti 115 prosenttia ja sivuvaunuille normaali 120 prosenttia.
Karsintarajaa on perinteisesti perusteltu turvallisuudella. Ajatuksena on, että kilpailun nopeimmat kuljettajat eivät joutuisi ohittamaan hitaimpia kierroksella, koska ohitustilanteet nähdään riskitekijöinä.
Tässä perustelussa on jo itsessään oma erikoinen logiikkansa. Mitä suurempi nopeusero kilpailijoiden välillä on, sitä helpompi ohitus usein käytännössä on suorittaa. Tästä voi toki olla montaa mieltä, mutta vähintäänkin perustelu ansaitsisi joskus rehellisen ja avoimen keskustelun.
Imatran tapauksessa erikoisuus ei kuitenkaan loppunut tähän.
Perjantain ajajakokouksessa kilpailijoille kerrottiin, että karsinnat koskevat vain moderneja luokkia, eli ESR- ja Open-luokkia. Sen myötä kilpailijoilla oli käsitys, ettei karsintaa muissa luokissa suoriteta. Näin ollen kilpailijoilla ei ollut tarvetta ottaa ylimääräisiä riskejä varsinkaan ensimmäisissä harjoituksissa, jolloin keli oli erittäin vaativa. Samalla monelle ensikertalaiselle, myös ulkomailta saapuneille kilpailijoille, rataan tutustuminen oli tehtävä harkiten ja turvallisuus edellä.
Jos karsintaa perustellaan turvallisuudella, voisi kuvitella, että sitä sovellettaisiin erityisesti kaikkein nopeimpiin luokkiin. Näin ei kuitenkaan tehty. ESR-luokissa, eli radan nopeimpien kilpailijoiden osalta, karsintaa ei suoritettu lainkaan. Sen sijaan karsinta kohdistettiin hitaampiin luokkiin.
Ilmeisesti turvallisuusriski ei Imatralla kasvanutkaan nopeuksien mukana, vaan jollakin aivan toisella logiikalla.
ESR-luokkien edustaja Laurent Hoffman oli kuitenkin linjannut, ettei ESR-luokista karsita ketään, ja hänen sanansa näytti olevan laki Imatralla.
Varsinainen ongelma syntyi kuitenkin siinä vaiheessa, kun karsinta toteutettiin. Muissa kuin ESR-luokissa karsinta tehtiin aika-ajojen perusteella, mutta käyttäen 112 prosentin rajaa sekä soolo- että sivuvaunuluokissa.
Tämä ei vastannut kilpailijoille jaettua lisämääräystä. Sivuvaunujen osalta se ei vastannut myöskään ilmoitettua 120 prosentin rajaa.
Kilpailijat, jotka tämän perusteella karsittiin pois kilpailuista, löysivät nimensä lauantain ensimmäisen kilpailun lähtöluettelon alta karsittuina. Heille asia ei tullut vastaan rakentavana keskusteluna, selkeänä tiedotteena tai perusteltuna päätöksenä, vaan pelkkänä merkintänä lähtölistan alalaidassa.
Karsitut kotimatkalle
Seuraukset olivat ymmärrettäviä. Osa karsituista kilpailijoista pakkasi tavaransa ja lähti kotimatkalle. Heille Imatranajo oli käytännössä ohi.
Asia otettiin puheeksi kilpailutoimistossa. Kilpailun johdolta pyydettiin selvitystä siihen, miksi karsinnat ylipäätään tehtiin ESR-luokkia lukuun ottamatta ja miksi ne tehtiin väärillä prosenttiarvoilla.
Vastaukseksi saatiin, että tehtyjen listojen mukaan mennään, eikä päätöstä muuteta.
Tämä olisi jo itsessään ollut tylyä. Mutta lauantain kilpailutulokset tekivät tilanteesta vielä erikoisemman. Esimerkiksi Open 1000 cc -luokassa myös karsitut näyttivät olleen mukana kilpailussa.
"Ei sittenkään karsita"
Lauantain kilpailujen jälkeen asian selvittely jatkui useammalta taholta. Lopulta kilpailunjohto ilmoitti, että karsinnan tulokset oli korjattu 115 ja 120 prosentin mukaisiksi, kuten kilpailun lisämääräyksessä oli alun perin kirjoitettu.
Asian käsittely ei kuitenkaan päättynyt siihen. Lopulta hieman ennen puoltayötä kilpailun johdolta saatiin tieto, että sunnuntaina kaikki karsitutkin saisivat osallistua kilpailuihin.
Tätä lopputulosta on vaikea tulkita muuten kuin niin, että lauantain osalta karsitut kilpailijat olivat mielivaltaisen tai vähintäänkin pahasti virheellisen päätöksenteon uhreja:
Jos kaikki saivat sunnuntaina ajaa, mikä oli todellinen peruste estää osaa kilpailijoista ajamasta lauantaina?
Jos karsinta oli välttämätön turvallisuustoimenpide, miksi se ei ollut sitä enää sunnuntaina?
Ja jos se ei ollut välttämätön sunnuntaina, miksi se oli sitä lauantaina?
Moni kilpailija menetti mahdollisuutensa osallistua lauantain kilpailuun. Ne, jotka ehtivät lähteä kaupungista karsintapäätöksen jälkeen, eivät varmasti kokeneet suurta lohtua siitä, että hieman ennen puoltayötä ilmoitettiin heidän sittenkin saavan ajaa sunnuntaina.
Tässä ei puhuta pelkästä paperivirheestä. Kilpailijoille Imatranajo tarkoittaa rahaa, aikaa, valmistautumista, matkustamista, kaluston ylläpitoa ja usein myös koko kauden kohokohtaa. Kun päätöksiä tehdään epäselvästi, virheellisesti ja jälkikäteen paikkaillen, seuraukset eivät jää pöytäkirjan marginaaliin. Ne osuvat suoraan kilpailijoihin.
Kokonaiskuvan selvittäminen ei sekään ollut aivan yksinkertaista. Jostain syystä kaikki Imatranajon tulokset oli poistettu Speedhive-sovelluksen tulosseurannasta. Ajojen omilla tulossivuilla oli tarjolla vain perjantain ensimmäisten harjoitusten ajat, jotka oli muutettu aika-ajoiksi.
On vaikea olla kysymättä, miksi näin tapahtui.
Kun tulokset katoavat näkyvistä juuri silloin, kun niiden perusteella pitäisi selvittää, mitä kilpailussa ja karsinnoissa todella tapahtui, herää väistämättä epäilys, ettei asian tutkimista haluttu ainakaan helpottaa.
Imatranajo on tapahtuma, jolla on pitkä historia ja vahva asema suomalaisessa moottoriurheilussa. Juuri siksi tällaista toimintaa on vaikea ymmärtää. Perinteet eivät yksin riitä, jos käytännön toteutus ontuu näin pahasti.
Kilpailijoilta vaaditaan sääntöjen noudattamista, täsmällisyyttä ja vastuuta. Samaa pitäisi voida vaatia myös kilpailun järjestäjiltä ja kilpailunjohdolta.
Tämän vuoden tapahtumien perusteella Imatranajon kulisseissa ei nähty vain yksittäistä virhettä, vaan kokonainen ketju epäselviä päätöksiä, ristiriitaisia tulkintoja, puutteellista viestintää ja jälkikäteen tehtyä vahinkojen paikkailua.
Loppukaneettina uskaltaa sanoa, ettei olisi uskonut Imatranajon kaltaisen pitkän perinteen omaavan tapahtuman kykenevän tällaiseen sössintään.
Mutta niin siinä vain kävi.
Ystävällisin terveisin,
Marko Hurme
Sivuvaunukuljettaja / DRD Pro Racing Team #3