Six Days Enduro -kisa on ollut tänä vuonna erityisen raskas kuuman kelin, pöllyävän hiekan ja reittien kulumisen vuoksi. Suomen Trophy-joukkueen kuskit jatkavat nyt kamppailua henkilökohtaisista sijoista. Joukkueen sijoitus putoaa kolmen tunnin sakon vuoksi. Junior Trophy -joukkue jatkaa kilpailussa täysilukuisena.

– Hyvä kisa trophy-joukkueella tähän asti ja kutossija oli hyvä ja selkeä. Odotettiin mieluummin toisin päin, että muiden tekniset ongelmat vois vielä nostaa meidän sijoitustamme. Mutta välillä näitä tulee ja on valitettava osa moottoriurheilua. Nyt kuskit jatkavat omia henkilökohtaisia sijatavoitteita, kommentoi Suomen Moottoriliiton valmennuspäällikkö Tomi Konttinen Portugalista.

– Ville Meisolan Kawasta oli ruiskun läppärunko löystynyt ja irti. Oli vissiin imaissut sen verran tomua sisään, ettei aamulla lähtenyt käyntiin. Trophy-joukkue jatkaa kolmemiehisenä ja Villen osalta kolme tuntia per päivä. Sijoitus tipahtanee 6. sijaan 12., riippuu tietty mitä muille joukkueille tapahtuu. Junnut jatkaa täydellä joukkueella, vaikka Albertin pyörässä on käyntihäiriötä, raportoi joukkueenjohtaja Pekka Kulju neljännen päivän loppuhuollon jälkeen.

Suomalaisista parhaiten sijoittunut Roni Kytönen on henkilökohtaisesti sijalla kymmenen, kun kilpailu on puolivälissä. Kuva Pole Position Communication

Suomalaisista parhaiten sijoittunut Roni Kytönen on henkilökohtaisesti sijalla kymmenen, kun kilpailu on puolivälissä. Kuva Pole Position Communication

6DAYS Enduro of Nations 2026:

Paikka: 100. 6DAYS FIM Enduro of Nations, Grândola, Portugali. Kilpailupäivät: 12.-17.10.2026. Osallistujia: yli 500 kuljettajaa, yli 30 maasta. Reitin kokonaispituus: noin 1 500 km. Lisätietoja tapahtumasta löydät verkkosivuilta: 100. FIM 6DAYS https://www.fim-6days.com/

Kilpailua voi katso livenä: https://fim-moto.tv/fim_6days