Mies, jota pidetään vastuullisena moottoripyörien mukaanlukemisesta dieselajoneuvojen rinnalle 42 000 hiukkaspäästöistä johtuvan kuoleman aiheuttajien joukkoon on Christophe Najdovski, varapormestari ja liikennekomitean jäsen. FFMC, Fédération Française des motards en Colère eli Ärtyisien Ranskalaisten Motoristien liitto kertoo sivuillaan, että suuresta osaa näitä päästöjä ovat vastuussa maanviljely, bioperäisten lämmityspolttoaineiden käyttö (puu, biomassan poltto) sekä herkästi haihtuvat orgaaniset yhdisteet.

FFMC ihmettelee ajatusta, vuosimallia 2000 vanhempien moottoripyörien kieltämisestä kaupungin alueella, sillä moottoripyörät kuluttavat vähemmän, niillä on nopeampi liikkua kaupungeissa, ne saastuttavat vähemmän, ja ne ovat pikemminkin ratkaisu urbaanin liikenteen ongelmiin taistelussa saasteita vastaan.

Tässäkin mediassa olemme sivunneet aihetta: tutkimuksissa on todettu, että lisääntynyt moottoripyörien käyttö vähentää ruuhkia, vähentää työmatkoihin kuluvaa aikaa sekä pienentää saasteiden määrää.

FFMC toteaa vielä, että muut eurooppalaiset kaupungit eivät loogisesti olekaan määränneet mitään pakotteita moottoripyörille, mutta Pariisin kaupunki haluaa rankaista niitä tienkäyttäjiä, joiden vaikutus saastumiseen on marginaalinen.

Näiden asioiden vuoksi FFMC kutsuu kaikki motoristit ja Pariisin kaupungin valitut edustajat keskustelemaan asiasta, jotta ongelmaan löytyisi realistinen ja tehokas ratkaisu. Päivä on ensi sunnuntai 8.2. kello 14 Vincennesin linnan esplanadilla. Maanantain 9.2. kello 9.00 on sitten mielenosoituskokoontuminen Kaupungintalolla, jossa on kaupunginvaltuuston kokous, jossa käsitellään lakiesitystä.