Chrissie alkoi kehittää näitä korvatulppia, kun totesi rallikuskina, motoristina ja rakennushommia tehdessään tarvitsevansa kunnon korvasuojia, mutta esimerkiksi konserteissa käydessään halusi kuulla musiikin sekä tietysti pystyä keskustelemaan ystävinesä kanssa. Hän on työstänyt yhdessä miehensä Matthewin kanssa näitä uusia malleja, ja nyt he ovat siinä vaiheessa, että tulppia tehdään jo, ja logot sekä brändi ovat kunnossa. Viranomaishyväksyntä kuitenkin puuttuu vielä, ja sen hankkimiseksi he käynnistivät rahoitushankkeen Kickstarterissa.

EarAngels HiFi: Näin käytät niitä.

EarAngels HiFi: Näin käytät niitä.

Rahoitushanke kestää maaliskuun neljänteen päivään asti, ja he tavoittelevat 5800 dollaria, joka on jo tätä kirjoitettaessa saavutettu. Heille on tulossa rahoitusta 134 rahoittajan turvin 6174 dollaria.

EarAngels -tulppia voit käyttää moottoripyöräillessä, autokilpailuissa, lentokoneessa tai vaikka konserteissa.

Kuten tälläkin sivustolla on ollut juttua, kunnolliset kuulosuojaimet ovat tärkeät, sillä ylimäääräisessä melussa kuulo huononee pikkuhiljaa. Hyvät kuulosuojaimet vaimentavat melua, mutta mahdollistavat puheen ja musiikin riittävän tasokkaan kuuntelemisen. High Fidelity ei varmaankaan tarkoita HiFiä näistä korvatulpista puhuttaessa, mutta taannee sen, että musiikki ja puhe kuulostavat varmasti paremmilta kuin pötkylätulpilla suojauduttaessa.

Kickstarter-tarjouksia on vielä jäljellä, myös kalliimpia, missä tulee mukana Chrissien suunnnittelemia korvakoruja. Kampanjan kautta saa tulpat halvimmillaan 5 tai 7 dollarilla, mutta se ei vielä sisällä postitusta Suomeen.

EarAngels HiFi: toimintaperiaate.

EarAngels HiFi: toimintaperiaate.

EarAngels HiF ja koruja.

EarAngels HiF ja koruja.

Helppokäyttöinen ja mukana kulkeva EarAngels HiFi.

Helppokäyttöinen ja mukana kulkeva EarAngels HiFi.

EarAngels HiFi: Rajat joiden jälkeen kuulo kokee kestokäytössä kovia ilman korvatulppia.

EarAngels HiFi: Rajat joiden jälkeen kuulo kokee kestokäytössä kovia ilman korvatulppia.