Harris Pollin online-tutkimukseen, joka tehtiin kesäkuussa, vastasi noin 200 yhdysvaltalaista moottoripyörän kuljettajaa. Heiltä kysyttiin viittä pahinta helmasyntiä, mitä sekä motoristeilla että autoilijoilla heidän mielestään liikenteessä on sekä yleisimpiä aloittelijoiden virheitä. Lisäksi heiltä tiedusteltiin hulluimpia, omituisimpia tai edesvastuuttomimpia asioita, mitä itse ovat tehneet tai nähneet muiden tekevän. Lienee selvä, että tuo kysymys tuotti joitakin kummallisia vastauksia.

Erie Insurancen varajohtaja Cody Cook totesikin, että "moottoripyöräily voi olla uskomattoman hauskaa ja virkistävää, mutta tutkimuksemme tulokset todistavat, että motoristien pitää olla hyvin tietoisia tekemisistään koko ajan, sillä riskejä on paljon. Se osoittaa myös, miten tärkeää on, että heillä on vakuutus suojaamassa sekä pyörää että heitä itseään."

Tutkimuksessa nimittäin selvisi myös, että Yhdysvalloissa miltei joka kymmenes mp:n kuljettaja ajaa vakuuttamattomalla moottoripyörällä, PR Newswiren tiedotteessa todetaan. Meillä moiset lukemat eivät taida olla mahdollisia.

Top 5: muiden motoristien helmasynnit 

Kunkin kohdan lopussa prosenttia motoristeista, jota ajattelevat että muut motoristit syyllistyvät näihin virheisiin. 

  • 1. Aggressiivinen tai levoton ajo (toisin sanoen ylinopeutta, pujottelevat liikenteessä, keulivat jne.) 56 %
  • 2. Pientareen kautta ohittaminen 41%
  • 3. Kaistojen välissä ajo (lane splitting) 36%
  • 4. Ajaminen ilman asianmukaisia suojavarusteita (toisin sanoen ajavat shortseissa, sandaaleissa, t-paidassa jne. ) 35%
  • 5. Kypärän käyttämättömyys (ei taida koskea Suomea) 28%
 

Top 5 Autoilijoiden helmasynnit motoristien mielestä

Kunkin kohdan lopussa prosenttia motoristeista, jota ajattelevat että autoilijat syyllistyvät näihin virheisiin. 

  • 1. Ykkösenä ovat ne autoilijat, jotka eivät tarkasta sokeita pisteitä ennen kaistanvaihtoa  55%
  • 2. Autoilijat, jotka kirjoittavat tekstiviestejä ajaessaan 53%
  • 3. Aggressiivisesti tai levottomasti ajavat autoilijat (toisin sanoen ajavat ylinopeutta, pujottelevat liikenteessä, jne.) 50%
  • 4. Liian lähellä perässäroikkujat 43%
  • 5. Kuljettajat, jotka eivät käytä vilkkua kääntyessään tai vaihtaessaan kaistaa 42%
 

Top 5 keltanokkakuljettajien virheet

Kunkin kohdan lopussa prosenttia motoristeista, jota ajattelevat että kokemattomat motoristit syyllistyvät näihin virheisiin.

  • 1. Olettavat, että muut kuljettajat (autoilijat ja motoristit) näkevät heidät 38%
  • 2. Halu näyttää taitojaan tai tehdä vaikutus muihin 35%
  • 3. Sellaisen pyörän ostaminen, jossa on enemmän tehoa, kuin mitä he osaavat hallita 31%
  • 4. Jättää käymättä ennakoivan ajon kurssi tai vastaava 30%
  • 4. Menevät liian aikaisin muun liikenteen sekaan, vaikka pyörän hallinta ei ole vielä riittävällä tasolla 30%
  • 5. Epäonnistuvat paikantamaan tai tarkistamaan sokeat pisteet 28%
 

Oudot, hullut tai vaaralliset asiat, mitä motoristit kertovat nähneensä muiden tekevän

  • Monet kuljettajat kertoivat seisseensä istuimella kädet ilmassa ajaessaan valtatiellä ylinopeutta tai nähneet muiden tekevän saman tempun
  • Pari motoristia kertoi nähneensä muitten kirjoittavan tekstiviestejä ajaessaan moottoripyörällä. Toinen kertoi tekstailijan nojanneen istuimen selkänojaan ja ohjanneen moottoripyöräänsä jaloillaan tekstatessaan.