Brembon analyysin pohjalta vaikuttaa siltä, että F1-auto pesee samalla radalla mennen tullen MotoGP-pyörän. Se ei ollut tietenkään mikään ennalta-arvaamaton tulos, mutta Brembo on myös samalla selvittänyt sitä dynamiikkaa, mikä aiheuttaa erot missäkin asiassa.

Maailmassa on vain kaksi rataa, joilla ajetaan sekä F1- että MotoGP-kisoja. Toinen niistä on Sepangin rata Malesiassa ja toinen Austinissa USA:ssa. Vertailussa on Austinin radalta kaksi kisasuoritusta, Nico Rosbergin ajo vuodelta 2015, jolloin kellotti ajan 1:40.666 kierrokselle. MotoGP-kisassa puolestaan Alex Iannone ajoi saman radan aikaan 2:04.251. Ajassa on siis yli 20 sekunnin ero.

Eroja

Formula-auto painaa ilman kuljettajaa neljä kertaa enemmän kuin MotoGP-pyörä. Lisäksi autossa on neljä pyörää ja moottoripyörässä vain kaksi. Auton renkaat ovat myös paljon leveämmät ja niiden pinta on periaatteessa koko leveydeltä radassa kiinni, kun moottoripyörän renkaiden pinnasta varsinkin kaarteissa vain pieni osa koskettaa rataa.

Moottoripyörän rajoitteet

Moottoripyörän ongelmana autoon verrattuna ovat erityisesti se, miten paljon aikaa tarvitaan vauhdin vähentämiseen tultaessa kaarteeseen sekä kaarrenopeus.

Molempien taustalla on useita eri tekijöitä kuten ero dynamiikassa, moottoripyörällä ajettaessa on otettava huomioon kallistuskulman rajat. Lisäksi formula-autoissa käytetään siipeä / siipiä tuottamaan alaspäin painavaa aerodynaamista voimaa, joka pyöristä puuttuu kokonaan. Ja kolmas on tietysti merkittävä ero renkaitten "jalanjälkien" koossa auton hyväksi.

  Formula 1 MotoGP
Jarrutusaika kaarre 9 0,9 sekuntia 2,2 sekuntia
Jarrutusaika kaarre 11 1,5 sek. 4,6 sek
Jarrutusaika kaarre 12 1,4 sek 5,9 sek

 

  Formula 1 MotoGP
Kaarre 1 tulonopeus 73 km/h 60 km/h
Kaarre 19 tulonopeus 169 km/h 115 km/h
Kaarre 20 tulonopeus 95 km/h 75 km/h
  Formula 1 MotoGP
Jarrutusmatka kaarteessa 1 126 m 206 m
Jarrutusmatka kaarteessa 12 128 m 300 m
Jarrutusmatka kaarteessa 19 70 m 115 m

Lisäksi Brembon mittausten mukaan MotoGP-kuljettajat viettivät kisan ajoajastaan 23 % jarruttamalla kun taas F1-kuljettajat suuntasivat ajastaan siihen 18 %. Se on ero, joka selittää merkittävällä tasolla erilaisia kierrosaikoja.

Perusasia on se, että F1-autot pystyvät välittömästi suuntaamaan täyden jarrutusenergiansa radan pintaan, koska niillä ei ole ongelmia tasapainon kanssa, kun taas MotoGP-kuskien on otettava jarrutuksissaan huomioon aina läsnä oleva kaatumisen riski.

Sitäpaitsi huolimatta vain kaksinkertaisesta renkaitten määrästä, F1-autoissa on nelinkertainen jalanjälki verrattuna MotoGP-pyöriin.

  Formula 1 MotoGP
Hidastuvuus keskimäärin 4 G 0,8 G
Maksimihidastuvuus (kaarre 12) 5,7 G 1,8 G

Lisätietoja Brembon kotisivulta.