Poliisi haluaa varoittaa tiellä liikkujia erityisesti tulevina viikkoina. Tähän aikaan syksystä aamulla auringon noustessa on suuret riskit kohdata hirviä liikenteessä. Samoin myös illalla auringon laskiessa hirvet liikkuvat vuorokausirytmiltään eniten.

Lisäksi lähiviikkoina myös hirvien kiima sekä lauantaina 24.9 alkava hirvenmetsästys saavat eläimet liikkeelle myös muina aikoina, jopa keskellä päivää.

Motoristin tai autoilijan, joka havaitsee tien varrella punanuttuisia metsämiehiä kannattaa hieman laskea nopeuttaan ja keskittyä seuraamaan tien laitoja.

Erityisesti pitäisi hälytyskellojen soida, jos tien sivussa on mahdollisesti hätävilkut päällä parkissa oleva auto ja punanuttuinen hirvimies katselee kädessään olevaa puhelinta. Hän ei todennäköisesti ole pelaamassa Pokemon-Go -peliä vaan seuraa koiraansa, joka voi jäljittää tietä lähestyvää hirveä. Näissä tilanteissa on hirvi se joka määrää suunnan, ja joskus tällainen tilanne saattaa syntyä vaikka eläin olisi lähtenyt liiikkeelle hyvinkin kaukaa valtateiltä.

Poliisi toivoo malttia ja tarkkavaisuutta liikenteeseen, jotta kaikki säilyisivät ehjinä tulevan syksyn aikana.

Aiheesta aiemmin: Voiko hirvikolarin välttää?