Imatran kaupunginvaltuuston puheenjohtajana toiminut Tiina Wilen-Jäppinen sai kunnian ajaa avauskierroksen Imatranajossa 2016. Oheisella videolla on kuvaa siitä, miltä meno näytti tuon kunniakkaan tehtävän aikana kuljettajan näkövinkkelistä.

Tiina Wilen-Jäppinen kuten koko Imatran kaupunginvaltuusto olivat vahvasti yhdessä vaikuttamassa siihen, että Imatranajo saatiin toteutettua kesällä 2016, ja että sille on myös ensi vuonna jatkoa luvassa.

Motouutiset.fi ja sen toimitus esittää pahoittelunja suruvalittelut tapahtuneen johdosta surmansa saaneiden omaisille, ystäville ja työtovereille.

Tämä tragedia koskee myös koko moottoripyöräilevää yhteisöä.

Lisäys 5.12. kello 14.42: Poliisi tiedotti tänään, ettei tekijän motiivia vielä saatu epäillyltä itseltään selville. Esitutkinnassa on kuitenkin vahvistunut se käsitys, ettei tekoon liity poliittisia tai ideologisia motiiveja. Tämänhetkisten tietojen perusteella poliisi pitää todennäköisenä, että teon taustalla on lähinnä syrjäytymiseen ja mielenterveyteen liittyviä syitä. Esitutkinnassa on vahvistunut myös se käsitys, että epäilty toimi tilanteessa yksin ja valitsi uhrinsa sattumanvaraisesti. Poliisi on tänä aamuna jättänyt vangitsemisvaatimuksen Etelä-Karjalan käräjäoikeudelle.