Suomi isännöi ratamoottoripyöräilyn MM-osakilpailua viiden vuoden ajan vuodesta 2019 lähtien. Tapahtuma tuo vuosittain arviolta 100 000 katsojaa paikan päälle Iitissä sijaitsevalle KymiRingille, joten kilpailulla on konkreettinen vaikutus myös Helsingin, Lahden ja Kouvolan alueen matkailutoiminnalle.

MM-osakilpailun saamisella maahamme on kuitenkin laajempi ja välittömämpi merkitys, sillä keskiviikkona julkaistu uutinen saavutti muutamassa päivässä miljoonia ihmisiä ympäri maailman. Pelkästään MotoGP-sarjan Facebook- sivuston kautta artikkeli Suomen palaamisesta MM-kalenteriin sekä siinä ollut esittelyvideo Helsingin, Lahden ja Kouvolan alueesta tavoitti 1,5 miljoonaa ihmistä. Uutinen on kiinnostanut laajasti myös kansainvälistä mediaa, joka on keskiviikosta saakka julkaissut ahkerasti tietoa Suomen osakilpailusta.

– Ei tällaisia maailmanlaajuisia tavoitettavuuslukemia ihan helpolla saavuteta. Ei puhuta pienistä summista, jos vastaavan näkyvyyden olisi halunnut ostaa Suomen matkailulle, naurahtaa Suomen Moottoriliiton puheenjohtaja Tapio Nevala.

Nevala on erittäin tyytyväinen Dorna Sportsin vierailun antiin sekä julkistettuun uutiseen Suomen viisivuotisesta kilpailusopimuksesta Dornan kanssa.

– Kansainvälisillä kilpailuilla on erittäin suuri merkitys lajeillemme. Ne ruokkivat uusia innokkaita moottoriurheilun pariin ja tarjoavat kuskeillemme oivan mahdollisuuden päästä näkemään kansainvälistä meininkiä. Kyllä keskiviikon tilaisuudessakin huomasi, miten Dornan pääjohtaja Carmelo Ezpeleta oli kiinnostunut nuorista RR-lupauksistamme ja vaihtoi heidän kanssaan muutaman sanan. Dornallekin on tärkeää, että MM-sarjassa on suomalaisia ajajia, kun Suomen osakilpailu taas palaa MM-kalenteriin lähes 40 vuoden jälkeen, Nevala toteaa.

Myös Suomen urheiluministeri Sampo Terho korosti Dornalle antamassaan virallisessa lausunnossa Suomen osakilpailun merkitystä:

– MotoGP-osakilpailulla tulee olemaan fantastinen merkitys sekä taloudellisesti että näkyvyyden kannalta koko maalle ja alueelle, Terho totesi.

Televisiosta MotoGP-osakilpailuja seurasi kauden 2016 aikana 369 miljoonaa katsojaa 207 eri maassa. Pelkästään Facebookin kautta MotoGP-sarja saavutti vuoden 2016 aikana 4,5 miljardin tavoitettavuuslukemat. Sarjan nettisivuilla oli viime vuonna 235 miljoonaa verkkovierailua. 

Suomen Eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho ja Dorna Sportsin pääjohtaja Carmelo Ezpeleta kättelivät yhteistyön merkiksi Helsingin Musiikkitalolla järjestetyssä tiedotustilaisuudessa. Kuva: Jari Heikkilä