Rahoituksen miettiminen voi kuulostaa turhalta ja tylsältä, varsinkin jos myyntiliike tarjoaa jo valmiiksi omaa osamaksusopimustaan hankittavalle menopelille. Ei kannata kuitenkaan ottaa pikalainaa suin päin selvittämättä ensin kaikkia rahoitusvaihtoehtoja, sillä lainoja vertailemalla voi parhaimmassa tapauksessa säästää satoja euroja kustannuksissa. Nyrkkisääntönä kannattaa vertailla lainan kokonaiskustannuksia korkojen ja kuukausierien suuruden sijaan, jottei tule myöhemmin yllätyksiä esimerkiksi odottamattomien maksujen tai piilokustannusten muodossa.

Yleisimmin uuden moottoripyörän hankinta rahoitetaan joko osamaksulla tai kulutusluotolla. Kumpaankin rahoitustapaan sisältyy omia erityispiirteitä, jotka eivät välttämättä ole kaikkien tiedossa. Seuraavaksi selvennämme tarkemmin niiden eroja.

Osamaksu

Osamaksulla maksetaan pyörää kirjaimellisesti osissa, ennalta sovitun kuukausittaisen määrän verran. Tänä aikana ajoneuvo on pankin tai rahoituslaitoksen omistuksessa, toimien näin lainan vakuutena. Perinteisesti osamaksun alussa maksetaan tietty määrä käsirahaa lopullisesta lainasummasta, ja viimeinen lainanmaksuerä on suurempi edellisiin verrattuna. Tänä päivänä nämä seikat eivät kuitenkaan aina pidä paikkaansa, sillä osamaksua voi saada myös ilman käsirahaa sekä suurempaa viimeistä maksuerää.

Yleisesti osamaksusta pidetään sen joustavuuden takia, sillä se antaa mahdollisuuden vaihtaa hankittava ajoneuvo uudempaan malliin kesken maksusopimuksen. Näin tapahtuessa jäljellä oleva velka yksinkertaisesti siirretään uudempaan menopeliin. Tästä huolimatta osamaksu ei välttämättä ole kaikille se paras vaihtoehto. Esimerkiksi ylimääräisten lainalyhennysten tekeminen ei välttämättä lyhennä laina-aikaa automaattisesti, koska lyhennys kohdistuu yleensä tuleviin maksueriin lainapääoman sijasta. Näin laina-aika ei lyhene, eivätkä korkokustannukset pienene, vaan tulee ainoastaan maksutauko lainan lyhentämisessä, jonka jälkeen lainanmaksu jatkuu normaalisti. Tällöin täytyykin erikseen sopia lyhennyksen kohdistamisesta lainapääomaan.

Kulutusluotto

Lyhyesti kulutusluotto on lainaa jota haetaan pääsääntöisesti kulutukseen, esimerkiksi moottoripyörään. Kulutusluoton voi saada joko vakuudellisena tai vakuudetttomana ja sitä tarjoavat monet pankit sekä rahoituslaitokset. Nyrkkisääntönä vakuudellisilla kulutusluotoilla on pienempi korko kuin vakuudettomilla, mikä johtuu lainantarjoajiin kohdistuvasta pienemmästä riskistä. Kulutusluotto eroaa osamaksusta esimerkiksi siinä, että siihen ei sisälly ennakkoon maksettavaa käsirahaa, eikä suurempaa viimeistä lainanmaksuerää. Lisäksi se ei myöskään tarjoa mahdollisuutta vaihtaa ajoneuvoa uuteen tekemättä ensin uutta sopimusta.

Positiivista kulutusluotoissa on se, että niiden hakeminen helppoa ja nopeaa, ja lainapäätöksen voi parhaimmassa tapauksessa saada jo samana päivänä. Varsinkin vakuudettomia kulutusluottoja voi vertailla netissä monessa paikassa. Kulutuslainat ovat myös käteviä, koska niiden käyttöä ei ole kiinnitetty yhteen ainoaan tuotteeseen käytettäväksi: moottoripyörän ohella voi samalla luotolla maksaa myös ajovarusteet. Lisäksi tavallisten kulutusluottojen lainanlyhennykset kohdistuvat automaattisesti lainapääomaan, toisin kuin osamaksun kohdalla. Tällöin lainan lyhentäminen pienentää myös sen takaisinmaksuaikaa ja kuluja.

Lainavertailu

Alla vertailimme rahoitusvaihtoehtoja 22 590 euroa maksavalle Moto Guzzi Eldorado moottoripyörälle, jolle asetettiin laina-ajaksi 60 kuukautta. Vertailussa oli mukana kolme osamaksua ja kolme kulutusluottoa. Lisäksi Handelsbankenin ja Yamahan osamaksujen hinnat laskettiin yrityksien omia osamaksulaskureita käyttämällä, joten luvut ovat suuntaa-antavia.

Vertailun halvimmaksi osoittautui Komplett Bankin Joustoluotto, jolla oli kaikista halvin korko sekä avausmaksu. Joustoluoton korko kuitenkin riippuu asiakkaasta, joten kaikki lainanhakijat eivät pääse nauttimaan tästä alimmasta korkotasosta. Sen sijaan jos verrataan yleisesti osamaksuja kulutusluottoihin, suurempia kustannuksellisia eroja niiden välillä ei vertailussa löytynyt, paitsi käsirahan suhteen. Näin ollen ei ehkä ole heti syytä sulkea pois lainavaihtoehtoa pyörän rahoitusta miettiessä, vaan kannattaa rohkeasti vertailla kulutusluottoja sekä osamaksuja, jotta löytää itselle sen halvimman rahoitusratkaisun.

Eri rahoitustapojen vertailutaulukko.

Osamaksu vai kulutusluotto?

Jos ei halua tai pysty maksamaan osamaksun vaatimaa käsirahaa, kulutusluotto voi olla parempi valinta moottoripyörään. Kun johonkin pankkiin on asiakassuhde, niin vakuudellista kulutusluottoa voi myös saada tavallista alhaisemmalla korolla. Toisaalta jos lainan kuukausierien maksamisessa epäilee joutuvansa tulevaisuudessa vähänkään tiukille, voi harkita käsirahallisen osamaksun ottamista. Tämä siitä syystä, että käsirahan maksaminen vähentää tulevaisuuden korkokustannuksia ja siten kuukausierän rahamäärää. Lisäksi osamaksu voi olla parempi vaihtoehto jos on tapana kyllästyä uuteen pyörään nopeasti, ja vaihtaa uuteen.

Toki on aina parasta maksaa moottoripyörä säästöillä, sillä tällöin säästää varmasti rahaa korkokustannuksissa. Mutta kuten edellä oleva taulukko osoitti, myös muiden rahoitusvaihtoehtojen vertailu kannattaa. Kokonaiskustannuksissa voi säästää jopa tuhansia euroja!

Lähteet: R.M. Heino, Yamaha, Handelsbanken, VertaaEnsin.fi