KiSS on Kansainvälisen Moottoriliiton lanseeraama kestävän kehityksen projekti, joka tulee sanoista Keep it Shiny and Sustainable. KiSS Päitsi toteutettiin viime vuoden Päijänteen Ympäriajon yhteydessä Suomen isännöidessä enduron MM-sarjan avausta.

– Hemmetin upea juttu! iloitsee palkinnon vastaanottanut Päijänteen Ympäriajon ympäristöpäällikkö Erkki Laimio.

Ympäristöpalkintokunniakirjan lisäksi KiSS Päitsi -projektin toteuttanut Helsingin Moottorikerho sai tuhat euroa.

– Palkinto osui tosi hyvään hetkeen! Meillä jäi viime vuodelta asioita toteuttamatta liittyen KiSS-konseptin markkinointiin ja näkyvyyteen. Meidän budjetti 1000 kertaistui palkinnon ansiosta, Laimio naurahtaa.

-Olen ollut toistakymmentä vuotta Päitsin ympäitstöhommissa ja kestävän kehityksen mukaanotto tuo juuri sitä poweria, millä saadaan paremmin mukaan kaikki yhteistyökerhot. Viime sunnuntaina oltiin Vierumäellä avaamassa Päitsiä kerhojen kanssa ja siellä oli runsaasti väkeä paikalla. Siellä keskusteltiin myös vihreistä arvoista ja venytin hieman perinteistä käsitystä ympäristötyöstä.

Aiheesta lisää Moottoriurheilu.tv:ssä.