– Nyt solmitun yhteistyön tavoitteena on parantaa moottoripyöräilyn harrastajille tarjottavaa kokonaispalvelua, madaltaa moottoripyöräharrastuksen kokeilemiskynnystä, parantaa VMK:n valmiuksia tuottaa entistä monipuolisempia liikunta & moottoriurheilupalveluita jäsenistölleen, sekä kertaluonteisesti moottoriurheilukeskuksessa vieraileville moottoriurheilijoille, kerrotaan Vantaan Moottorikerhon tiedotteessa.

Nyt alkavan yhteistyön tavoitteena on luoda lisää resursseja ja hankkia lajille uusia harrastajia. Mp-urheilu lajina elää vaativaa murrosta, mikä asettaaa yhteiskunnan eri toimijoilta uusia vaatimuksia sekä ympäristön, turvallisuuden, vakuutusten että moottoripyörien säilyttämisen ja huoltamisen osalta.

Harrastajamäärien laskiessa lajien sisälläkin käydään pudotuspeliä ajopaikoista, kilpailuista, sponsoreista, tallipaikoista ja uusista harrastajista. Murrokseen on reagoitava, mutta yksin voi vain huudella tuuleen. Siksi VMK:ssa on reagoitu ja solmittu kokonaan uudelle tasolle ulottuva partneruus.

Racing Bike myymälä muuttaa Lavankoon

Yhteistyön ensimmäinen näkyvä vaihe on Racing Bike myymälän muuttaminen Rajamäeltä Vantaalle ja Lavangon radalle. VMK:n kerhotaloon tehtävien remontti- ja muutostöiden myötä kerhotaloon syntyy noin 100 neliön kokoinen myymälä pyörille, varaosille, varusteille ja tarvikkeille.

– Me pääsemme nyt sinne missä harrastajat harrastavat. Kauppa on auki silloin kuin ratakin ja se helpottaa merkittävästi Lavangossa asioivien asiakkaidemme palvelemista, sanoo Juha Punkki Racing Bikesta.

Racing Bike tunnetaan vahvana KTM jälleenmyyjänä, mutta varaosa & tarvikehyllystä löytyy varmasti kuluvia osia kaikkiin merkkeihin lupaa Punkki.

50 cc crossikoulu vuonna 2017. Nuorten mukaansaaminen kokeilemaan on tärkein yksittäinen asia tulevaisuuden kannalta, uskotaan Vantaan Moottorikerhossa.

Pääkaupunkiseudun ainoa KTM jälleenmyyjä

Racing Biken uusi KTM myymäläkonsepti palvelee kaikessa crossiin ja enduroon liittyvässä, mutta  se on myös katupyörien erikoisliike. KTM Sportmotorcycle Gmbh:n toimitusjohtaja Florian Burguet peräänkuuluttaa uusia palvelukonsepteja ja juuri sellaisesta Vantaalla on kysymys.

– Uskomme, että tulevaisuuden kuluttaja haluaa entistä monipuolisempia palveluita, sekä vaihtoehtoja. KTM haluaa olla edelläkävijä uusien ajoelämyksiä mahdollistavien tuotteiden kehittämisessä, olipa kyseessä vasta-alkaja tai kokenut kilpaurheilija. Myös sähkökäyttöisten moottoripyörien tulevaisuuteen panostaminen on tärkeässä roolissa. Olen erittäin tyytyväinen, että Vantaan uudessa kokonaisuudessa myös KTM sähköpyörät ovat mukana, sanoo Burguet.

KTM Nordic Oy:n toimitusjohtaja Jaro Sihvonen sanoo miettineensä pitkään erilaisia myymäläkonsepti vaihtoehtoja pääkaupunkiseudun KTM-asiakkaille.

– Nyt alkanut yhteistyö ja ennen kaikkea liikepaikan sijainti avaavat mahdollisuuden täysin uudentyyppisien palveluiden tuottamiselle. Uusi konsepti mahdollistaa moottoripyöräilyn harrastamisen myös ilman oman moottoripyörän omistamista. Racing Bike Sidecar Oy on erittäin tunnettu ja arvostettu moottoripyöräliike ja VMK taas aktiivinen ja innovatiivinen kerho, emme olisi voineet parempaa konseptia toivoa. Toivon, että Lavangon radasta muodostuu myös katumotoristien kokoontumispaikka, Sihvonen pohtii.

Huoltopalvelut vihdoin moottoriradalle

Yhteistyön myötä myös huoltopalvelut saa jatkossa mootttoriradalta.

– Liikunnan monipuolisena harrastajana haluan palvelua helposti kun sitä tarvitsen. Jos tennismailastani katkeaa jänne en halua mennä kymmenien kilometrien päähän korjauttamaan mailaani, vaan haluan jättää sen tennishallin pro-shopiin. Maila on valmis kun tulen seuraavan kerran pelaamaan. Näin homman pitää toimia myös moottoriradalla, sanoo VMK:n puheenjohtaja Pasi Jaatinen.

Huoltopalveluista Racing Biken lukuun vastaa LA Racing Oy.

VMK:n puheenjohtaja Pasi Jaatinen uskoo lajikokeilumahdollisuuden tuovan lisää harrastajia.

Vuokraamo mahdollistaa lajikokeilut

Vantaan Moottorikerhon strategiassa uusien harrastajien mukaan saaminen on keskeinen tavoite seuraavan viisivuotiskauden aikana.

– Pyörän ostaminen ilman kunnollista kokeilua on todella iso asia ja me uskomme monen harrastajan lämpenevän ajamiseen kun voimme tarjota alkuun muutamia kokeilukertoja vuokrapyörillä, sanoo VMK:n puheenjohtaja Pasi Jaatinen.

– Sähköpyörillä voi ajaa lähes jokainen ja rekisteröidyillä enduro-pyörillä monen joskus prätkää ajaneen on turvallista kokea opastettu ”safari” eteläsuomalaisilla maanteillä. Racing Bike kumppaneineen ja kuljettajineen pystyy tarjoamaan meille palvelun, joka tuo varmasti uusia harrastajia niin lasten crossi-kouluun kuin aikuisten harrastajaryhmiinkin. Vuokraamosta löytyy motocross, enduro- ja katupyöriäkin. Vuokraus- ja koeajopalveluja Lavangossa tuottaa jatkossa Team Mansikkamäki uuden vastaperustetun Bidmad Park Oy:n kautta.

Myymälä avataan maaliskuussa, vuokraamo ja huoltopalvelut kesäkauden alkaessa.

Lavangon motocross-rata on osa Vantaan Vauhtikeskuksen moottoriratoja, joita Vantaan kaupunki kehittää pääkaupunkiseudun johtavaksi moottoriurheilukeskukseksi kilpailujen ja päivittäisten liikuntapalvelujen järjestämiseksi. Motocross-radan lisäksi vauhtikeskuksessa on valmiina uusi karting rata, pienoisauto rata ja rakenteilla asfaltti-päällysteinen kilpa-autorata. Vauhtikeskuksen radoilla Helsinki-Vantaan lentoaseman naapurissa kävi vuoden 2017 aikana yli 20.000 moottoriurheilun harrastajaa.

Team VMK Jonne Katila, Antti Hellsten ja Saku Mansikkamäki yhdessä Teemu Selänteen kanssa ajotapahtumassa 2017.