MotoChat kertoo, että nyt voit ensimmäistä kertaa olla interaktiivisessa vuorovaikutuksessa muiden ajoneuvojen kanssa karjumatta kypärän läpi tai näyttämällä kansainvälisiä käsimerkkejä. Sen sijaan voit puhua älypuhelimeesi, jonka ohjelmiston ja Bluetooth-yhteyden avulla sanasi muuttuvat näkyväksi kirjoitetuksi tekstiksi.

MotoChat

MotoChat

Kokonaisuuteen kuuluu siis itse laite, jossa on gyroskooppitunnistin, joka reagoi, jos kallistusaste on yli 67° ja tekee hälytyssoiton gps-tunnistimen paikantaessa tapahtumapaikan.

Lisäksi siihen kuuluu näyttöpaneeli, joka asennetaan pyörän taakse rekisterikilven alapuolelle. Teksti juoksee siinä sana - pari kerrallaan, joten kovin monimutkaisten viestien näyttäminen vaatii oman aikansa. Ja tietysti, jos viesti pitäisi näyttää pyörän eteen tai sivulle, takana sijaitseva näyttö ei paljoa auta.

MotoChatin toteuttaja asuu Nimesissä Ranskassa, joten alla oleva video on toteutettu ranskankielellä, mutta se kannattaa katsoa, sillä se on varsin havainnollinen. Hankkeen Kickstarter-sivulle pääset tästä.

MotoChat

MotoChat

MotoChatin perusidea on varmaan ihan hyvä, mutta sen näyttötaulutoteutus henkii 1980-lukua, kuten oheisista kuvista näet. Siitä tai jostain muusta syystä johtuen hankkeen rahoitus ei ole ihan hirvittävästi ottanut tulta. Vajaan 40 000 dollarin tavoitteesta on saatu kasaan vasta 509 taalaa, ja kampanjaa on jäljellä vain 10 päivää.

Laitteesta on saatavilla myös AutoChat-versio auton takaikkunaan asennettavaksi. AutoChatin hinta kampanjan kautta on 75 dollaria ja MotoChatin 100 dollaria.