Enduro Youth-luokan MM-sarjassa suomalaiskaksikko on sijoilla neljä ja kuusi. Svärd ja Kytönen ovat molemmat saavuttaneet kauden aikana MM-osakilpailussa palkintokoroke sijan, kun Svärd oli Espanjassa sunnuntaina toinen ja Kytönen ajoi Virossa molempina päivinä kolmanneksi. Enduro Junior 1-luokassa kilpailevalle Ahtilalle Italian viikonloppu on uran ensimmäinen ulkomailla ajettava MM-viikonloppu.

Italiassa ajetaan nimensä veroisesti crossi-, enduro- sekä extremetesti. Crossitesti ajetaan pellolla ja siitä on tehty aika hidasvauhtinen useiden tiukkojen mutkien ansiosta. Endurotesti ajetaan metsässä ja extremetesti on luonnonmukainen. Italiaan on luvattu kovaa sadetta perjantaille sekä lauantaille vaikka toistaiseksi keli on vielä aurinkoinen ja lämmin.

- Pätkät näyttävät todella hyvältä. Extreme on aika kivinen, mutta ihan ajettava. Endurotesti on myös kivinen ja varmasti liukas. Crossitesti näyttää erittäin hyvältä ja sopii varmasti hyvin minulle, Svärd kertoi torstaina.

- Hyvältä vaikuttaa pätkät ja jokainen pätkä on nimensä veroinen, jos sataa niin voi olla aika liukasta, mutta muuten näyttää hyvältä, Kytönen kertoi.

- Kaikki pätkät olivat hyvän näköisiä. Extremellä oli kivikkoa aika paljon ja endurotestillä, mutta crossi oli pääosin peltoa ja toivotaan, ettei vettä sada. Sitten on meinaan liukasta. Hyvällä fiiliksellä lähdetään vetämään, MM-sarja debyytissään ulkomailla oleva Ahtila kertoi.

Italiassa viikonloppu käynnistyy huomenna perjantaina ajettavalla Supertestillä Suomen aikaan kello 20. Lauantaina sekä sunnuntaina kilpailutapahtumat käynnistyvät Suomen aikaan kello 10 ja molempina päivinä ajetaan neljä kierrosta.