Uutiset
H&H Classicsin huutokaupassa National Motorcycle Museumilla kaupitellaan maaliskuun toisena päivänä moottoripyörää, jolla onkin hieman erikoisempi tarina takanaan. Kyse on vuosimallin 1937 Brough Superior SS80:stä, jota voi pitää latolöydön sijasta olohuonelöytönä.
Lue lisää ›
Ranskalaisen Viba Design Studion Jane perustuu Hondan vanhaan 70-luvun Monkey-menestysmalliin. Toki Janen rakentelun pohjana on niinikään suuren suosion saanut uudempi 125-kuutioinen Monkey. Erikoiseksi Janen tekee se, että sen designissa on käytetty alumiinista 3D-tulostettuja osia, muun muassa polttoainetankki on valmistettu samalla metodilla kuin vaikkapa Mars-mönkijä.
Lue lisää ›
Uutiset
Markku Artiola on ajanut kilpaa sivuvaunuratamoottoripyörällä jo huikeat 36 vuotta. Viime kaudella hän saavutti uransa ensimmäisen Suomi Cup -mestaruuden ja ajoi samalla Viron vastaavassa sarjassa hopealle. Vuonna 1988 Ruotsin osakilpailuissa sattuneen onnettomuuden seurauksena halvaantunut Artiola on ollut jo 30 vuotta kannustavana esimerkkinä vammaisurheilulle ja kilpailemisen ohella tehnyt väsymättömästi töitä sen eteen, että sivuvaunuratamoottoripyöräily säilyy Suomen ratamoottoripyöräilyn kisakalenterissa.
Lue lisää ›
Uutiset
Lauantaina Tallinnan Harkujärven jäällä ajettiin Viron mestaruussarjan avannut pitkän radan jääratakilpailu hyvissä olosuhteissa. Suomen jääratasarjassakin vierailleet Hanno Velt ja Kaarel Kuik olivat joukkoineen ahkeroineet Tallinnan kupeeseen edustavan jääratatapahtuman, jota tänä vuonna myös sää ja jääolosuhteet suosivat. Laaja kirjo kilpailuluokkia, tarjotut oheispalvelut sekä näkyvyys muun muassa televisiossa, houkuttelivat katsojia runsaslukuisesti aurinkoiselle Harkujärvelle.
Lue lisää ›
Uutiset
Kytönen Motorsportin kuljettajista Peetu ja Pyry Juupaluoma aloittivat kilpailukautensa jo viime viikonloppuna Tohmajärvellä, jossa veljeksistä vanhempi voitti yleiskilpailun ja nuorempi Pyry ajoi C-luokan voittoon nousten samalla B-luokkaan. Juupaluomat jatkoivat kilpailukauttaan tänään Karkkilassa ajetussa sprint endurossa ja samalla Antti Hellsten avasi kilpailukautensa.
Lue lisää ›
Uutiset
Jääspeedwayn henkilökohtaiseen SM-finaaliin ilmoittautui 23 kuljettajaa, joten edessä oli karsintakilpailun järjestäminen. Seinäjoen moottorikerhon ollessa halukas kilpailun järjestämään, ajettiin SM-karsinta lauantaina Kyrkösjärven jäällä. 16 kuljettajaa lähti tavoittelemaan sijoitusta yhdeksän parhaan joukkoon ja SM-finaaliin. Sijoille 10. ja 11. kuljettajat matkaavat SM-finaaliin varakuljettajiksi.
Lue lisää ›
Uutiset
Las Vegasin tämä viikko on mielenkiintoinen, sillä sekä Mecumin että Bonhamsin huutokaupat pistävät parastaan moottoripyörien osalta. Mecumin yksi huippupyörien lähde oli Tukholman moottoripyörämuseon kokoelma, ja sieltä kertakaikkisen upeasti entisöity vuosimallin 1939 Crocker Big Tank. Ainakin siitä maksettiin huippuhinta, 620 000 euroa! Joten jos uumoilit, että kyseessä on Vincent tai Brough Superior, olit väärässä - tällä kertaa.
Lue lisää ›
Uutiset
Sony Interactive Entertainment julkisti muutama päivä sitten videon tulevasta Days Gone -moottoripyöräpelistään. Maailmanlopun tunnelmissa zombien keskellä pakeneva ja taisteleva päähenkilö on täysin riippuvainen moottoripyörästään (kuulostaa hyvältä!). Ikään kuin zombit eivät olisi riittävä uhka kaikki, mikä liikkuu voi olla kohtalokasta...
Lue lisää ›
Uutiset
MP 19 -messuilla pääsee koeajamaan uusia moottoripyöriä Euroopan suurimmalla asfaltoidulla 600 metriä pitkällä sisäkoeajoradalla. Koeajossa on yli 50 moottoripyörää. Koeajoaikoja on lisätty tänä vuonna yleisön pyynnöstä.
Lue lisää ›
Uutiset
Motoristien hengenpelastuskampanja ”Verta pakkiin hallitusti” uudistuu. Suomen Motoristit ry eli SMOTO on tehnyt jo pitkään yhteistyötä SPR:n Veripalvelun kanssa. Nyt tuhansien ihmisten hengen pelastanut monivuotinen kampanja, missä motoristit kerhoittain kisaavat luovuttamalla verta, uudistuu. – Perusta Veriryhmä ja luovuta verta, pelastat monen ihmisen hengen, kehottaa SMOTOn järjestösihteeri Harri Forsberg.
Lue lisää ›
Uutiset
Tämän vuoden messuilla Suomalainen stunttaaminen viedään seuraavalle tasolle kun PROride stunt show ottaa messujen koeajohallin asvaltin haltuun ja uhraa muutamat takarenkaat hyvään tarkoitukseen.
Lue lisää ›
Uutiset
Kokonaan uudentyyppiset turvallisuusinnovaatiot kaksi- tai kolmipyöräisille ovat niin harvinaisia, että ne kannattaa mainita. Torga nimeä kantava ranskalainen tutkimusprojekti selvittää voiko suojakilven avulla vähentää onnettomuuden iskun aiheuttamia vaikutuksia motoristeille.
Lue lisää ›
Uutiset
Jääspeedwayn SM-karsinta ajetaan Seinäjoella Kyrkösjärven jäällä huomenna lauantaina kello 12 alkaen.
Lue lisää ›
Uutiset
MP Stars -tuen hakuaika päättyi tiistaina 22.1.2019. Yhteensä arvontaan ilmoittautui tarkalleen 1 191 motoristia, jotka haluavat ajaa kilpaa moottoripyörillä MP Stars -tuen turvin. Kolmetoista MP Stars -kisaaja arvotaan MP-messujen avajaispäivänä 1.2. klo 16.30 koeajoradalla Messukeskuksessa Helsingissä. Voittaakseen arvonnassa täytyy olla myös paikalla arvontatilaisuudessa.
Lue lisää ›
KTM ennakkovaroitti tammikuun alkupuolella tehneensä ennätystuloksen vuonna 2018, kahdeksantena vuonna peräjälkeen.
Lue lisää ›
Triumph esitteli TFC eli (Triumph Factory Customized) tehdaskustomoidut versiot Thruxton ja Rocket -malleistaan.
Lue lisää ›
Uutiset
Enduro seven lähestyi meitä uudella videolla, ja kysyi, kiinnostaako meitä sen julkaiseminen? Totta kai kiinnostaa! Teitten, metsien, polkujen ja peltojen sulamiseen on vielä aikaa, ja siksipä sitä seuraakin mielellään Marcon ja Stefanin ajamista. Ohessa videota endurolla ajamisesta Lännen malliin.
Lue lisää ›
Uutiset
Maailman menestynein motocrossari Stefan Everts uskoo Yokon nousuun takaisin maailman huipulle ja ryhtyi osakkaaksi yritykseen.
Lue lisää ›
Ducati Motor Holding tiedotti vuoden 2018 myyntiluvuistaan tänään keskiviikkona. Koko vuoden kappalemääräinen myynti jäi vuoden 2017 luvuista, mutta superbike-segmentissä merkki hiipi markkinajohtajaksi. Yksi neljästä maailmalla myydystä superbikestä oli Ducati Panigale. Ja oli valmistajalla muutakin positiivista kerrottavaa: vaikka myynti pienenikin, tämä silti oli jo neljäs vuosi peräjälkeen, kun se ylsi yli 50 000 myydyn pyörän.
Lue lisää ›
Uutiset
Viime viikolla KymiRing kertoi, että 80 % radasta on valmiina. Varmemmaksi vakuudeksi alkuviikosta julkistettiin radan läpiajo- ja esittelyvideo. Videolla ei vielä asvalttia näy, vaan talvista radan läpiajoa autolla sekä hyvin leikattua animaatiota.
Lue lisää ›