Yhdysvaltain liikenneministeriön, National Highway Traffic Safety Administrationin eli NHTSA:n tiedotteen mukaan Harley-Davidsonin takaisinkutsun koskee seuraavia 1.7.2013 - 7.5.2014 välisenä aikana valmistettuja malleja: FLHTK, FLHTKSE, FLHTKSHRINE, FLHTCU, FLHTCUTC, FLHTP, FLHX, FLHXS, FLHXSHRINE, FLHR, FLHRC, FLHP sekä FLHRSE.

Ongelman syynä on, että näiden pyörien etujarruputki on vedetty siten, että se voi joutua puristuksiin polttoainetankin ja rungon väliin aiheuttaen jarrupaineen kasvun ja mahdollisesti etupyörän lukkiutumisen. Se taas voi aiheuttaa liikenteessä ison onnettomuusriskin.

Ongelmapyörät kutsuttaneen huoltoon heinäkuun aikaan. 

Rakennevirhe johtanut vakaviin tilanteisiin

Harley-Davidsonin ongelmasta NHTSA:lle tekemän selvityksen mukaan jarruputken väärä asennus ehti viime vuoden lokakuuhun mennessä aiheuttaa kuusi takuukorjauspyyntöä tai valitusta asiakkailtaan. Yksi näistä oli johtanut onnettomuuteen, jossa ei ollut tullut henkilövahinkoja. Toukokuun loppuun mennessä vuonna 2014 oli ongelmasta vielä aiheutunut kaikkiaan 40 valitusta, joista viisi oli johtunut onnettomuuteen joutumisesta, ja kaksi niitä oli johtanut myös pieniin henkilöön kohdistuneisiin fyysisiin vaurioihin.