Loppukauden osakilpailut Red Bull KTM Factory Racing -tiimin kuljettajana ajanut Kallio on syksyn mittaan harmitellut erityisesti pyöränsä takarenkaan pito-ongelmia. Ajaminen ei ole ollut helppoa Valenciassakaan, missä lämpötila on pysynyt suhteellisen viileänä. Lauantainen aika-ajo vietiin läpi reilun 15 asteen lämpötilassa.

– Sain tehtyä aika-ajossa kohtuullisen normaalin suorituksen siinä mielessä, ettei minulla ole luottamusta pyörääni. Tulos oli siedettävä, Kallio kuvaili.

Lämpötila on pudonnut Valenciassa öisin jopa lähelle viittä astetta. Sunnuntaiaamun warm-up ajettaneenkin viileissä oloissa, mikä hankaloittaa pyörän säätämistä kilpailua ajatellen. Itse kilpailussa lämpötila saattaa jäädä jopa lauantain lukemista.

– Emme pysty testaamaan mitään erityistä enää sunnuntain warm-upissa. Rata on aamulla vain kymmenasteinen, joten siitä saa väärää infoa kilpailua ajatellen. Rengasvalinta tulee olemaan vaikea kisaan, ja vielä tässä vaiheessa kaikki vaihtoehdot ovat mahdollisia.

– Yritän kuitenkin rakentaa warm-upissa hyvää fiilistä. Kausi loppuu nyt ja kaikki pääsevät muihin hommiin. Päätarkoitukseni on tuoda mahdollisimman paljon pisteitä KTM:lle.

Valencia on yksi MM-sarjan hitaimmista radoista eikä se tarjoa suurta nautintoa kuljettajille. Yleisö kuitenkin näkee radasta paljon, joten heidän on helppo seurata tapahtumia.

Lauantaina MotoGP-luokan aika-ajon pohjat ajoi ranskalainen Fabio Quartararo. Toinen oli kotiyleisönsä edessä ajava, maailmanmestaruuden jo hyvissä ajoin varmistanut Marc Marquez. Kolmanneksi nopein oli australialainen Jack Miller.

Kallion KTM-tiimitoveri, espanjalainen Pol Espargaro oli 11. Kaksi muuta KTM-kuljettajaa, Red Bull KTM Tech 3 -tiimin espanjalainen Iker Lecuona ja malesialainen Hafizh Syahrin jäivät Kallion taakse sijoille 19 ja 22.

MM-kauden 19:nnen, eli viimeisen osakilpailun varsinainen kilpailu ajetaan sunnuntaina.

MotoGP-kauden viimeinen osakilpailu ajetaan Espanjan Valenciassa. Kuva: Sebas Romero, KTM.

Tulokset

  • MotoGP, aika-ajo, Valencia, Espanja, la 16.11.2019
  • 1. Fabio QUARTARARO, FRA, Petronas Yamaha SRT, YAMAHA, 1’29.978
  • 2. Marc MARQUEZ, SPA, Repsol Honda Team HONDA, +0.032
  • 3. Jack MILLER, AUS, Pramac Racing DUCATI, +0.108
  • 4. Maverick VIÑALES, SPA, Monster Energy Yamaha MotoGP, YAMAHA, +0.200
  • 5. Franco MORBIDELLI, ITA, Petronas Yamaha SRT, YAMAHA, +0.471
  • …17. Mika KALLIO, FIN, Red Bull KTM Factory Racing, KTM, 1’31.383*
  • *Kallio ajoi aika-ajoryhmässä Q1, sijojen 1-12 kuljettajat ryhmässä Q2.

Kaikki tulokset täältä.