TVS osti Nortonin brändin reilun 18 miljoonan euron hinnalla puolitoista viikkoa sitten, ja ilmoitti nyt, että yrityksen uusi väliaikainen pääjohtaja on Harley-Davidsonilla ja Land Roverilla aiemmin työskennellyt John Russell.

Russell on aiemmin toiminut Harley-Davidsonin Euroopan toimintojen varatoimitusjohtajana ja pääjohtajana. Ennen sitä hän oli toimitusjohtajana Land Roverin kaupallisella osastolla. Eli CV:ssä ovat kyllä asiat kohdallaan.

Nimitys on TVS:n ensimmäinen myönteinen askel tiellä palauttaa moottoripyöräilevän yleisön usko ikoniseen brittimerkkiin sen konkurssin jälkeen, Morebikes totesi.

Nortonin ostamisen jälkeen TVS Motor Companyn pääjohtaja Sudarshan Venu totesi, että "Norton tulee säilyttämään erikoislaatuisen identiteettinsä ja oman liiketoimintasuunnitelmansa. TVS Motor tulee tekemään töitä läheisesti asiakkaiden ja työntekijöidensä kanssa rakentaakseen Nortonin brändille menestystä ja kasvaakseen yhdessä". 

Russell on toistaiseksi väliaikainen pääjohtaja, mutta kun TVS kertoi päätöksestä pitää merkin tuotanto Englannissa, se merkitsee sitä, että työsarkaa hänellä ainakin riittää sekä isoa vastuuta.

Toivomme lopputuloksesta tietenkin parasta mahdollista sekä Nortonin että moottoripyöräilevän yhteisön kannalta.

Aiheesta aiemmin:

Hyviä uutisia faneille: intialainen TVS osti ja pelastaa brittilegenda Nortonin