Koronaviruspandemian keskeyttämä motocrossin MM-kausi jatkui viiden kuukauden tauon jälkeen kolmannella osakilpailulla Latvian Kegumsissa, missä rivistössä nähtiin myös 18-vuotias Matias Vesterinen. Ruokolahtelainen aloitti kautensa EM-sarjassa, mutta vaihtoi MM-tasolle edustamansa italialaisen MGR-tiimin hankittua hänelle starttipaikan kovimmasta sarjasta.

Vesterinen ajoi MM-erissä sijoille 26 ja 24, kun pisteille yltää 20 parasta.

Suomen mestaruussarjaa johtava kuljettaja sai päiväänsä vaikean alun, koska hänen kilpapyöränsä hajosi harjoituksissa. Vesterinen otti pikavauhdilla kakkospyöränsä käyttöönsä harjoitusten jatkeeksi ajettuun aika-ajoon, missä hän kellotti 30:ksi nopeimman ajan. Pyörässä oli paikoillaan erilaiset iskunvaimentimet kuin kilpapyörässä, minkä takia Vesterisellä kesti saada tuntumaa laitteeseensa. Hänen ajonsa oli muutenkin ensimmäisen MM-osakilpailun aiheuttaman jännityksen takia jäykkää.

Varsinaisiin eriin harjoituspyörään vaihdettiin niin paljon kilpapyörän osia kuin vain mekaanikko ehti. Ja Vesterisen ajokin kulki paremmin, vaikka aika-ajon tuoma lähtöpaikka ulkoreunasta oli huono ja vaikka Vesterinen kaatui kummassakin erässä kertaalleen. Lisäksi hän ajoi toisen erän alkupuolella hyppyrin jälkeen kaatuneen kanssakilpailijan pyörän yli onnekseen pysyen itse pystyssä.

- Nyt se ensimmäinen MM-osakisa on sitten ajettu alta pois. Se on hyvä asia. MM:ssä on totta kai kova taso ja kuskit ajavat lujaa, mutta huomasin, että pystyn olemaan siellä mukana. Toisessa erässä jäin kaatumiseni takia aika kauas muista, mutta olin maalissa varsin lähellä MM-pistesijaa. Pystyn siis kyllä ajamaan niitä pisteitä, Vesterinen vakuutti.

- En usko, että minua jännittää keskiviikkona näin paljon kuin nyt, kun kausi jatkuu. Tämä päivä osoitti, että kuulun muiden joukkoon MM:ssä. Uskon, että pystyn myös jo heti aika-ajossa yrittämään kunnolla, kun nyt jännitys ja kisapyörän hajoaminen veivät parhaan terän. Sitä kautta saan myös paremman lähtöpaikan eriin.

Keskiviikkoista MM-osakilpailua silmällä pitäen Vesterisen mekaanikko suuntasi Suomeen hakemaan yhtä varapyörää.

MX2-luokan MM-osakilpailun voitti ranskalainen Tom Vialle, joka johtaa sarjaa. Hollannin Roan Van De Moosdijk oli toinen ja Ranskan Mathys Boisrame kolmas. Toinen suomalaiskuljettaja, Tampereen Motocrossin Jere Haavisto keskeytti molemmat erät.

MXGP-luokan MM-osakilpailun voitti hollantilainen Glenn Coldenhoff. MM-sarjan kärjessä on Latviassa viidenneksi sijoittunut hollantilainen Jeffrey Herlings.

Latviassa. Kuva: Matias Vesterisen tiedotus.

Latviassa. Kuva: Matias Vesterisen tiedotus.

Tulokset

MX2-luokka, MM-osakilpailu 3, Kegums, Latvia, su 9.8.2020

  • 1. Tom Vialle, FRA, KTM, 47 pistettä
  • 2. Roan Van De Moosdijk, NED, Kawasaki, 40p.
  • 3. Mathys Boisrame, FRA, Kawasaki, 38p.
  • 4. Ruben Fernandez, ESP, Yamaha, 34p.
  • 5. Ben Watson, GBR, Yamaha, 31p.
  • ...26. Matias Vesterinen, FIN, KTM, 0p.
  • ...30. Jere Haavisto, FIN, Yamaha, 0p.

Kaikki tulokset löydät täältä.

Teksti: Matias Vesterisen tiedotus 
Kuva Latviasta: Matias Vesterisen tiedotus 
Kuva Suomesta: Jukka-Pekka Purtilo