Suomessa Ajovarma vastaa ajokorttihakemuksista ja -tutkinnoista.

"Tänä kesänä moottoripyöräkortin ajokokeeseen täytyy jonottaa kuukausi, ja jos reputtaa, vähintään se toinen kuukausi, ennen kuin voi saada kortin. Tilanne on kestämätön, sillä liikkeessä voi odottaa valmiiksi maksettu moottoripyörä, jolla ei vain pääse ajamaan, toteaa moottoripyöräkouluttaja Jarmo Jokilampi.

"Aiempina kesinä ruuhkat ovat lomakautenakin purkautuneet, mutta nyt ajokokeen ajanvaraus menee yli kuukauden päähän, ja tilanne on sama pienistä kylistä lähtien," Jarmo Jokilampi kertoo.

"Ajovarman sopimus ja palvelupaus kertovat, että korttia pääsee suorittamaan viikossa, mutta nyt se ei edes yritä ratkoa asiaa, vaan antaa tilanteen kriisiytyä. Tänä kesänä on ollut paljon uusia A1-kortin suorittajia. Heidän pettymyksensä tilanteeseen on suuri. Lisäksi korona-kevät on tuonut mukanaan muita uusia moottoroidulla kaksipyöräisellä liikkujia, kun he ovat etsineet uusia, taloudellisia kulkemisen muotoja julkisen liikenteen oheen", MP-kauppaiden puheenjohtaja Anu Åberg ihmettelee.

Esimerkiksi Tampereella, missä Jokilampi kouluttaa, ainakin kymmenellä asiakkaalla pyörä odottaa kaupassa, että kokelas voisi päästä kokeeseen.

"Hoidamme koulutuksen 3-5 päivässä, sitten alkaa odotus. Teoriakokeisiinkin on jonoa."

Ajovarma välinpitämätön sanktioista

Ajovarma hoitaa ainoana Suomessa sopimuspalveluna Traficomille ajokorttien lupahakemukset ja ajokoesuoritukset.

"Ilmeisesti sanktiot toimimattomasta palvelusta ovat niin pienet, että Ajovarma ei välitä niistä, vaan on valmis maksamaan ne, kun ei ole toista palveluntarjoajaa kilpailemassa," Jokilampi pohtii.

Ruuhkat olisi helppo purkaa esimerkiksi Tampereella palkkaamalla yksi mies lisää töihin, tai sillä, että tämä tekisi ylitöitä. Ajovarma sulkee ovensa jo kello 16.

"Harmittaa tulevien mp-kuskien puolesta, kun eivät pääset hyvän harrastuksen pariin, Jokilampi murehtii.

"Kun kortin saamiseen voi kulua yli kaksi kuukautta, niin siinä ehtii palaa valtaosa normimotoristin ajokaudesta Suomessa," Jokilampi pahoittelee.

"Tilanne on sietämätön koko alan kannalta. Moottoripyöräily on hieno harrastus, ja huono palvelu ajokorttien korttikokeen suorittamisen suhteen käsittämätöntä. Traficom voisi kilpailuttaa ajokorttien vastaanottamisen useammalle palveluntarjoajalle ja palata korttikokeessa vuotta 2018 edeltäneeseen malliin. Siinä voitettaisiin myös liikenneturvallisuudessa, Anu Åberg pohtii.

 

Huom: Motouutiset Suomi Oy hoitaa MP-kauppiaiden ulkoista tiedottamista.

Teksti: Erkki Mäki

Kuva: A-J. Tuomela