Itse kisaa.

Itse kisaa.

Imatran moottorikerhon kakkosjoukkue koostui tytöistä. Historiallisesta IMK:n tyttöjoukkueen jäsenistä hieman taustatietoa.

Eliisa Keltanen on 8-vuotias ja harrastanut motocrossia kaksi vuotta. Eliisa ajoi 2019 JWC-hallikilpailun sekä IMK:n kerhon mestaruuskilpailun. Kausi 2020 on ensimmäinen kansallisella tasolla MX65-luokassa. Jella Piepponen on 10-vuotias ja aloitti motocrossharrastuksen vuosi sitten Imatran moottorikerhon motocrosskoulussa. Tänä vuonna Jella ajoi Race For Fun -kilpailuja ja kaksi liigakisaa. Iina Suikkanen on 8 vuotta. Iina aloitti moottoriurheilun crossikoulussa ja minimotolla vuonna 2017. Hän ajoi 2018 ATV-crossikilpailuja, 2019 MX50-luokan sekä 2020 MX65-luokan liigakilpailuja.

Poikien joukkueessa ajoivat Anton Keltanen, Joel Orava ja Eetu Tanskanen. Kilpailussa ajettiin kolme lähtöä ja jokainen kuljettaja ajoi niistä kaksi. Ensimmäisestä sijasta sai yhden pisteen, toisesta kaksi ja niin edelleen. Viisi parasta erää laskettiin yhteen huonoimman jäädessä pois. Vähiten pisteitä kerännyt voitti.

Imatran moottorikerhon tyttöjoukkueen sijoitus oli 15. Poikien joukkue oli 19. Mukana oli kaikkiaan 20 joukkuetta ja 60 kilpailijaa Helsingin moottorikerhon voittaessa, Etelä-Suomen moottorikerhon ollessa 2. ja Kuopion moottorikerhon 3.

Imatran moottorikerhon MX65 tyttöjoukkue.

Imatran moottorikerhon MX65 tyttöjoukkue.

 

Teksti ja kuvat: Jari Suikkanen